Suomi on koko 1990-luvun työskennellyt päästäkseen osaksi Eurooppaa. EU:n toiminnassa olemme aktiivisia ja markkammekin on katoamassa euron tieltä. Tutkijat ovat todenneet suomalaisen politiikanteon laimentuneen ja tilalle on tullut EU-politiikka. Päätösvalta ja ohjaimet ovat muualla kuin Suomessa. Päätösten ja linjausten koti-Suomessakin on oltava sopusoinnussa Brysselin säädösten kanssa. Tämä suuntaus ei liene sinällään pahasta, sillä päästäkseen vaikuttamaan on oltava todellinen osa järjestelmää, ei vain sivustaseuraaja. Erityisesti suomalaisten pyrkimys noudattaa määräyksiä - jopa järjettömiäkin ohjeita - on tärkeä syy osallistua päätöksentekoon, jotta vältymme maamme kannalta kummallisilta tilanteilta.

EU:n alkuvaiheessa oli tarkoitus jättää terveyspolitiikka osaksi jokaisen maan omaa päätösvaltaa. Yhteistyön lisääntyessä ei tätäkään osaa voida enää pitää poissa toiminnasta. Amsterdamin sopimus ottaa selvästi kantaa yhteisen terveyspolitiikan puolesta. Terveyskomissaari on todennäköisesti pian todellisuutta. Viime aikojen elintarvikekatastrofit ja hullun lehmän tauti osoittavat, ettei terveyspolitiikkaa voida jättää yhteisön ulkopuolelle.

Mikä on sitten Lääkäriliiton osuus tässä yhteistyössä. Yhtenä liiton tavoitteenahan on terveyspolitiikkaan vaikuttaminen potilaiden ja lääkärien etuja valvoen ja tarjoten asiantuntemusta. Suomen terveyspolitiikasta EU:ssa ei voi olla vastuussa vain muutama henkilö.

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja aloittaa ensi vuoden alusta EU-maiden lääkäriliittojen yhteisjärjestön CP:n (Comité Permanent des Médecins Européens) presidenttinä. CP:n tehtävänä on löytää yhteiset eurooppalaiset päämäärät ja sen jälkeen vaikuttaa EU:n päättäjiin asioiden valmistelu- ja päätösvaiheessa. Pitkien keskustelujen jälkeen tämän kahden vuoden projektin toteuttamiseksi on liittoon palkattu uusi ulkoasiainsihteeri. Puheenjohtajuus vaatii liitolta uhrauksia, mutta toisaalta se tarjoaa Suomelle hyvän mahdollisuuden vaikuttaa tulevaan kehitykseen. Pohjoismainen terveyspolitiikka on ollut laajalti arvostettua, sillä meillä on korkeatasoista hoitoa saatavissa tasapuolisesti ja moraalimme on hyvällä tasolla.

Viime vuosina on kansainvälinen toiminta lisääntynyt jatkuvasti. Edustajamme ovat osallistuneet erilaisilla foorumeilla yhteistyöhön Euroopassa. Sieltä on haettu meille vinkkejä tai pyritty vaikuttamaan yleisiin julistuksiin, jotta ne olisivat kannaltamme mahdollisimman hyväksyttäviä ja vaikuttaisivat suomalaiseen terveyspolitiikkaan suotuisasti. Ongelmat näyttävät olevan samat, oli sitten kyseessä vakuutus- tai verorahoitteinen järjestelmä. Ulkomaisilta kollegoilta on mainio mahdollisuus saada virikkeitä erilaisista ratkaisumalleista ja uusia ajatuksia ongelmien ratkaisuun. Samalla haemme suomalaiselle terveyspolitiikalle hyväksyntää ja arvostusta.

Ovatko nämä sitten ammattiliiton tehtäviä? Häviääkö edunvalvonta kansainvälisyyden tieltä? Emme voi enää elää vain rajojemme sisällä, vaan tarvitsemme toisia. Varoittavana esimerkkinä meillä on perusterveydenhuollon lisäkoulutuksen säätäminen Suomessa pakolliseksi kaikille valmistuville lääkäreille. Jos päättäjämme tuolloin olisivat tutustuneet käytäntöön muualla Euroopassa eivätkä vain seuranneet Brysselin päätöksiä ja toimineet niiden mukaan, meillä ei olisi asian suhteen mitään ongelmaa. Muutoksissa mukana pysyminen vaatii jatkuvaa aktiivisuutta. Joskus suomalaisen terveyspolitiikan ja terveyspoliittisen keskustelun takkuillessa tulee jopa mieleen, voisiko siihen vaikuttaa paremmin EU:n kautta.

Kunnollinen edunvalvonta ja terveydenhuollon kehittäminen ovat Lääkäriliiton avaintehtävät. Kansainväliset yhteydet ja projektit ovat olennainen osa toimintaa, ja tehtävät, jotka otamme vastaan, on hoidettava laadukkaasti. Samalla on kuitenkin muistettava säilyttää panos-tuotossuhde oikeana.