TEO:n Kokkonen muistutti luottamusmiehiä potilaan oikeuksista
Lääkärin tulee hoitaa potilasta yhteisymmärryksessä tämän kanssa ja arvioida tasapuolisesti hoidosta koituvia haittoja ja hyötyjä. Terveydenhuollon ammattihenkilöllä on velvollisuus auttaa, jos potilas tarvitsee kiireellistä hoitoa. Näistä ja muista potilaan oikeuksista muistutti Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ylijohtaja Paula Kokkonen puhuessaan luottamusmiesten peruskurssilla viime viikolla.
Kokkonen valotti puheessaan TEO:n roolia valvojana ja korosti, että lääkäri ei saa työssään sivuuttaa potilaan tahtoa.
- Lääkäri päättää lääketieteellisistä tutkimuksista, taudinmäärityksistä ja hoidosta, mutta hoito ei voi olla sanelua potilaalle. Vaikka potilas olisi itse tullut sairaalaan, hän saa kieltäytyä hoidosta.
Kokkonen kehotti myös pitämään mielessä potilaan tiedonsaantioikeuden.
- Lääkärin on kerrottava sitä enemmän, mitä vähemmän potilas osaa kysyä. Potilasasiakirjat tulee laatia siten, että toinenkin ammattihenkilö voi niistä lukea, mikä potilasta vaivaa ja miten hoito on suunniteltu järjestettäväksi.
Kokkosen mukaan potilasasiakirjojen puutteelliset merkinnät ovat toistuvasti olleet aiheena huomautuksille, joita eduskunnan oikeusasiamies on lääkäreille antanut.
- Huolellisuus on tärkeää paitsi potilaan, myös ammatinharjoittajan oman oikeusturvan takia. Jos hoidosta syntyy myöhemmin erimielisyyttä, asiantuntijat arvioivat lääkärin menettelyä muun muassa potilasasiakirjojen perusteella.
Perusteellisesti laaditut asiakirjat auttavat lääkäriä itseäänkin selvittämään mahdollisia pulmatilanteita.
- Kaikki tekevät virheitä, mutta harvat toistavat työssään samaa virhettä. Siksi on tärkeää tunnistaa ja tunnustaa virheet ja selvittää niiden syntymekanismit, jotta ongelmia voitaisiin ehkäistä ennalta.
Kokkonen muistutti myös, että potilasvahingot ovat lääkärille tilaisuus ottaa opiksi omista virheistään.
- TEO:n antama huomautus ei vielä tee kenestäkään huonoa lääkäriä.
Veljen vartiointi kuuluu jokaiselle
Kokkosen mukaan terveydenhuollon organisaatioita vaivaa korkeasta hierarkkisuudesta huolimatta ajoittain johtajuuden puute.
- Johtajuus on otettava paremmin haltuun. Esimiestyöhön kuuluu ikävienkin asioiden käsittely.
Kokkonen patisti lääkäreitä valppauteen myös omien työtovereidensa suhteen.
- Jos lääkäri saa potkut työpaikastaan, asiasta on ilmoitettava TEO:lle, jotta voimme arvioida lääkärin ammatinharjoittamista. Vuosien varrella on käynyt monesti niin, että tietyn lääkärin toimintaa on pidetty arveluttavana jo kauan ennen kuin mitään todella vakavaa on sattunut, mutta kaikki ovat sulkeneet silmänsä.
TEO:n käsittelemistä valvonta-asioista yli 80 prosenttia koski viime vuonna lääkäreitä.
- Luvun suuruus ei johdu lääkärien työn huonosta laadusta, vaan siitä, että lääkäreillä on muihin ammattihenkilöihin nähden laajimmat valtuudet potilaiden hoidossa, Kokkonen muistutti.
Luottamusmiehet saivat kaksipäiväisellä peruskurssilla opastusta myös lääkäri- ja hammaslääkärisopimusten sisällöstä, tietosuoja- ja tiedotuskysymyksistä sekä työaika- ja palkkausasioista.
Puheenjohtaja PekkaAnttila täytti50 vuotta
Lääkäriliiton puheenjohtaja Pekka Anttila (vas.) täytti 50 vuotta perjantaina 19.3.2004. Liiton henkilökunnan vastaanotolla Anttilaa kävi onnittelemassa muun muassa entinen puheenjohtaja Heikki Pälve.