Terveydenhuollon järjestämiseen ja rahoitukseen kaivataan muutoksia. Asiaa pohtineen työryhmän loppuraportin vaihtoehdot rakentuvat yksikanavaisen rahoituksen, rahoittajan ja järjestäjän yhdistämisen sekä noin 20-50 toimijan varaan. Erityispalveluista vastaisi viisi toimijaa. Tavoitteena on mm. yhdenvertaisuus, asiakaskeskeisyys, vaikuttavuus ja tehokkuus sekä osaoptimoinnin kitkeminen.

Samalla kun terveydenhuoltolaki suitsee julkisen terveydenhuollon yksiköiden itsenäisyyttä, järjestämisraportin lähestymiskulma on kuntien perustuslaillista itsemääräämisoikeutta korostava. Kaikki esitetyt mallit lähtevät siitä, että kunnan itsemääräämisoikeus takaa demokratian palveluista päätettäessä.

Raportti ei kuitenkaan kiinnitä juurikaan huomiota kuntaperusteisen järjestelmän heikkouksiin tai pohdi muiden mahdollisten rahoitusmallien toimivuutta tai mahdollisuuksia.

Esitetyt rahoitus- ja järjestämispohjat ovat varsin pieniä ja haavoittuvaisia toimivan erikoissairaanhoidon ja päivystyksen järjestämistä ajatellen. Käytännössä ne johtaisivat erikoissairaanhoidon hajaantumiseen. Lisäksi, itsenäisten kuntien järjestelmä johtaa kansallisesti epäyhtenäisiin toimintatapoihin, joissa eri kuntien tai alueiden asukkailla on erilaiset mahdollisuudet ja oikeudet. Isotkin kunnat ovat myös rahoituspohjaksi suhteellisen pieniä, kun kansainvälisesti vertaillen yhden tai jopa viiden miljoonan väestöpohjakaan ei olisi poikkeuksellisen suuri. Sen sijaan, vaikka järjestäjiäkin on syytä kasvattaa, vähän useamman järjestäjän malli voisi turvata alueellisten ja muiden erityisnäkökulmien huomioimisen. Useat pienemmät tuottajat toisivat tehokkuutta toimintaan ja potilaille valinnan vapautta.

Monien hankkeiden ja säännösten keskipisteenä on viime vuosina ollut perusterveydenhuollon pelastaminen. Asia on tärkeä, mutta hyviä keinoja odotellaan edelleen. Käytännössä on näyttänyt siltä, että terveyskeskukset yritetään pelastaa täyttämällä ne niin sairaanhoitajilla kuin vielä opiskelevilla tai vastavalmistuneilla lääkäreillä tai pitkälle erikoistuneilla erikoislääkäreillä, samalla kun lääkärikunnan yleisen käsityksen mukaan perusterveydenhuolto voidaan pelastaa vain hyvillä yleislääkäreillä. Myöskään uusi avaus, terveydenhuollon kustannuksiin suhteutettuna pienen Kela-korvaussiivun siirtämisestä kuntien valtionosuuksiin ei vaikuta lupaavalta julkisen terveydenhuollon pelastajalta, tai edes osa-optimoinnin poistajalta.

Erään kollegan sanoin, erilaisia hankkeita miettiessä tuleekin mieleen, että onko kaikkien suunnitelmien takana vain tarkoitus saada lääkäreitä sinne minne heitä ei muuten saada. Pelkkä lääkärien siirtely ei kuitenkaan johda pysyvään tulokseen. Sen sijaan tulisi pyrkiä korjaamaan osaajia karkottavat tekijät.