Lääkäriliiton Rahkeet-työryhmä on saanut valmiiksi mietintönsä Terveyspalvelujen rahoitus tienhaarassa, ja se on juuri menossa liiton hallituksen käsittelyyn. Työryhmä hahmottaa yksimielisessä mietinnössään suomalaisen terveydenhuollon haasteita. Yhteisenä nimittäjänä niille ovat supistuva julkinen talous ja terveyspalvelujen rahoitusrakenne, joka ei riittävästi tue perustehtävää. Terveysarvojen priorisointiasema on jo lakisääteisesti heikko. Vallitsevat kiristyvän kustannushallinnan arvot heikentävät sitä edelleen. Olemme tulleet tienhaaraan, jossa terveyspalvelujen epävakaa rahoituspohja ei riitä vastaamaan tarpeeseen ja kysyntään, vaan sitä tulee vakauttaa.

Terveydenhuollon tulevaisuuden visioita on viime aikoina piirretty useissa valtionhallinnon ohjauksessa toimineissa työryhmissä. Niissä kaikissa on kuitenkin ollut yksi yhteinen piirre: rahoitusta ei ole otettu käsittelyyn. Näin tapahtui myös Hanasaaren priorisointiseminaarissa helmikuun puolivälissä. Rahkeet-työryhmä puolestaan katsoo, että nykyisten vaikeuksien tärkein syy on ongelmallinen rahoitusrakenne. Sen vuoksi olemme tilanteessa, jossa muutokset riepottelevat terveydenhuoltoa, rahoituspohja murenee ja julkinen palvelutuotanto rapautuu. Terveysbudjetit ovat jatkuvasti alimitoitettuja tarpeeseen nähden, ja luottamus julkiseen terveydenhuoltoon uhkaa romuttua. Tarve ja kysyntä eivät ohjaa tuotantoa. Eriarvoisuus lisääntyy, potilaan asema ja valinnanvapaus heikkenevät.

Julkisen talouden kansantuoteosuus on väistämättä supistuva. Samalla terveydenhuollon kokonaiskustannukset kasvavat, jos halutaan pitää kiinni perinteisesti korkeasta laatutasosta. Teknologian kehitys edellyttää investointeja. Jo pelkästään suurten ikäluokkien ikääntyminen on haaste, josta nykyisellä rahoituspohjalla ei voida selvitä. Tarvitaan uusia malleja, joissa rahoitusjärjestelmä kannustaa parempaan palvelutuotantoon, kustannushallintaan ja potilaiden aktiivisuuteen huolehtia terveydestään.

Rahkeet-työryhmä perää vakaata terveyspalvelujen rahoituspohjaa, joka on kestävä kohtaamaan tulevaisuuden haasteet. Tämä edellyttää täysin uusia ratkaisuja, joiden avulla peruspalvelut ja potilaan riittävä valinnanvapaus voidaan turvata. Työryhmä ottaa myös kantaa priorisointiin: priorisointi kytkeytyy vääjäämättä rahoitusrakenteeseen ja käytettyihin kustannushallinnan keinoihin. Potilailta ei pidä priorisointiratkaisuin evätä hoitomahdollisuuksia. Sen sijaan on haettava joustoja liukuvan omarahoituksen avulla. Tarvitaan nykyistä joustavampaa potilaiden maksuosuuksien käyttöä siten, että rahoitus palvelee sekä priorisoinnin että hoidon porrastuksen ohjauskeinona.

Työryhmä esittää valtakunnallisella tasolla mm. korkeiden (yli 4 000 mk) terveysmenojen verovähennysoikeuden toteuttamista, sairausvakuutuksen kehittämistä edelleen ja hallittua kilpailua. Nämä ovat nopealla aikataululla käyttöön otettavissa, jos yhdessä voimme hyväksyä uuden ajattelun välttämättömyyden rahoituksen vakauttamiseksi. Työryhmän keskeisin ehdotus, koko kunnallisen terveydenhuoltojärjestelmän rahoitusrakenteen perusremontti, sen sijaan edellyttäisi ensin kokeiluja ja selvää pitkän aikavälin kehittämistoimintaa.

Nykyiset kunnat ovat liian pieniä voidakseen toimia satunnaisuudet tasaavana terveydenhuollon vakuutuspohjana, kuten niiltä nyt edellytetään. Nykyrakenteen seurauksena on alueellisia ja sairausryhmäkohtaisia eroja lisäävä, nykivä ja epävakaa terveystalous. Työryhmän ratkaisumalli on siirtyminen kuntakohtaisesta rahoituksesta alueelliseen rahoitusmalliin, jonka yhteydessä myös tulisi toteuttaa terveysveron eriyttäminen muusta kunnallisverotuksesta.

Alueellisen rahoituksen väestöpohjana voisi olla nykyinen suurehko sairaanhoitopiiri tai useamman sairaanhoitopiirin pohjalle muodostettava yhtymä. Näin perustettava alueellinen kuntayhtymä huolehtisi terveyspalvelujen julkisista maksuosuuksista ja keräisi kunnilta terveyspalveluihin tarvittavan rahoituksen. Potilaan vapautta valita palvelutuottajansa lisättäisiin mm. ottamalla käyttöön hoitosetelit. Rahoitus- ja tuotantovastuu eriytettäisiin siten, että palvelujen tuotantolaitokset, sairaalat, terveyskeskukset ja muut toimintayksiköt, toimisivat tulosvastuullisina yksiköinä, jotka saavat tulonsa tuottamistaan palveluista sopimusten ja palvelumaksujen kautta.

Nykyinen terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon tuotantoyksiköiden eriarvoinen rahoitusasema tulisi purkaa ja siten saattaa eri sairauksista kärsivät potilaat tasa-arvoiseen asemaan. Tämä merkitsisi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon lähentymistä ja julkisten ja yksityisten palvelutuottajien tasa-arvoisempaa rahoituskohtelua.

Kaiken kaikkiaan työryhmän esitykset merkitsisivät julkisen ja yksityisen rahoituksen nykyistä joustavampaa yhteiskäyttöä terveyspalvelujen saatavuuden ja laadun turvaamiseksi sekä asiakaskeskeisyyden ja potilaiden valinnanvapauden kunnioittamista. Lääkäriliitto on koko 1990-luvun ajan ollut huolissaan terveyspalvelujen rahoituspohjan murenemisesta, jota laman ohella vuonna 1993 toteutettu valtionosuusuudistus ja rahoituspohjan hajautus ovat edistäneet. Keskeiset terveysarvot ja sen peruspaketin sisältö, johon potilaalle turvataan oikeus, tulisi säätää lakitasolla. Terveyspalveluja tulisi tarkastella kokonaisuutena, sen rahoitusta kehittää joustavammaksi ja enemmän potilaita huomioon ottavaksi.