SAK:n hallitus ilmoitti juuri äsken (27.9.99), ettei se lähde edes neuvottelemaan tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta. SAK:n hallituksessa tupoa vastusti kaiken kaikkiaan kymmenen jäsenliittoa. Samantien ilmoitti Teollisuuden ja Työnantajien Keskusliitto, ettei se aio käsitellä laisinkaan koko tupoa. Pääministeri Lipponen taas kutsui keskusjärjestöjohtajat keskustelemaan 29.9.

Lääkärikartelli on kaiken aikaa valmistautunut liittokierrokseen, joten suurta yllätystä tai äkkikäännöksiä omassa toiminnassa ei ole tarpeen tehdä. Pidimme kokonaisratkaisun syntymistä epätodennäköisenä joskin mahdollisena. Oman sopimuksen neuvottelemme joka tapauksessa itse ja veroratkaisut ja eläke- ja muu yhteiskuntapolitiikka sovitaan isommissa neuvottelupöydissä, joissa meitä edustaa Akavan puheenjohtaja.

Pääkirjoitusten laatijat, kolumnistit ja poliitikot ovat yhteen ääneen kehuneet viime sopimusten tuloksia kansantaloudelliselta kannalta ja vakaan tulokehityksen takaajina. Kritiikkinä voi kuitenkin sanoa, että valtion ja kuntien osuus kolmikannasta on lipsunut. Veroratkaisut eivät ole olleet meidän kannaltamme siten profiloituja, mistä tupo-pöydässä on sovittu. Kuntien säästöpolitiikka on kuristanut harkinnanvaraisten elementtien käyttöä palkkauksessa ja teollisuus on liukumillaan kirinyt kierros kierrokselta enemmän kuin julkisen sektorin työntekijöillä on ollut mahdollista saada. Kolmenkymmenen vuoden tulonjakopolitiikka naispalkka- ja matalapalkkaerineen on kaiken aikaa kaventanut tuloeroja. Akateeminen koulutus ja erityisosaaminen jäävät varsinkin julkisella sektorilla jalkoihin. Makrotalouden kannalta tupoa voi vielä haikailla, mutta akateemisen edunvalvonnan kannalta asiaa tarkastellen kyyneleet eivät ole kovin runsaat.

Keskeinen ongelma julkisen ja avoimen sektorin tulonjaossa on liukumien käyttö. Kunnallisen työnantajan virallinen näkemys puoltaa lisääntyvää paikallista harkintaa palkkauksessa. Käytännön kokemus osoittaa, että jo nykyisin olemassa olevat harkinnanvaraiset elementit lääkärien palkkauksessa jäävät kuolleeksi kirjaimeksi sopimuksiin. Vientiyritysten ja yksityissektorin kasvualojen työntekijät saavat omansa ja bonukset lisäksi ilman vääntöäkin. Julkisen sektorin työntekijäjärjestöiltä vaaditaan ponnistelua edes sovittujen asioiden toteutumiseen. Nykyisen lääkärisopimuksen osana oleva sopimuslääkärijärjestelmä on edelleen toteuttamatta.

Omat ongelmat kuntapuolella ovat tiedossa. Nykyinen sopimus solmittiin tietoisena siitä, että se on epätasainen ja painottui sairaalaspesialisteihin. Nuorimmille, paljon päivystäville sairaalalääkäreille sopimus ei tuonut mitään muuta kuin markkojen siirron päivystyspotista peruspalkkaan sekä perustyöajan pidennyksen. Terveyskeskuspuolella kasvaa uupumuksen lisäksi myös kärsimättömyys eivätkä sairaalapuolen päivystysasiatkaan vielä kohdallansa ole. Tavoitteista ei ole pulaa. Nyt on jälleen keskityttävä keinoihin, joilla tavoitteisiin päästään.

Valtion sektorilla erityisasiantuntijoiden palkkaus niin hallinnossa kuin opetuksessa ja tutkimuksessa on kroonistunut ongelma. Tämänkin puolen kollegakunnan aktiviteettia tarvitaan nyt sopimuksen saamiseksi.

Tulonjakokeskustelu on siis jälleen pyörähtänyt käyntiin. Päänavaajaliitoksi ei taida mikään vientiliitoista pyrkiä. Kaikki kyttäävät lähinnä toisiaan pystyäkseen nokittamaan oman palkkapottinsa kasvattamiseksi. Tupon hajoaminen korostaa oman lääkärisopimuksen merkitystä, mutta vaatii myös omaa aktiivisuutta ja toimintaa. Toisten peesissä emme kykene omia ongelmiamme hoitamaan. Joten taas on hihat käärittävä niin kentällä kuin täällä päämajassakin.