Lehti 51-52: Liitto toi­mii 51-52/2004 vsk 59 s. 5035

Tupo-juna ohitti, lääkärit jäivät pysäkille

Kaisa Nissinen-Paatsamala

TUPO-sopimus on jälleen solmittu riittävän yksimielisesti. Lääkäriliitto joutui omalta osaltaan hylkäämään tarjotun liittokohtaisen sopimusratkaisun eli Lääkärisopimuksen. Päätös sopimusehdotuksen hylkäämisestä syntyi Lääkäriliiton hallituksessa ja valtuuskunta hyväksyi hallituksen päätöksen yksimielisesti. Miksi näin?

Lähdimme sopimusneuvotteluihin kohtuullisin vaatimuksin: halusimme samantasoisen ratkaisun kuin muukin kunta-ala. Haimme siis yleisen tulopoliittisen kokonaisratkaisun suuruista palkkojen korotusta ja lisäksi muiden ammattiryhmien saamaa kunnallisen palkkaohjelman mukaista 1,7 %:n suuruista KUNPAS-lisää vuoteen 2007 mennessä. Tämä ylimääräinen korotuksen tarkoituksena on parantaa yleistä kuntapuolen palkkatasoa korjaamalla ansioiden jälkeenjääneisyyttä muihin sopimusaloihin verrattuna. KUNPAS-korotus oli suullisin sopimuksin jo aiemmin luvattu Lääkäriliitolle.

Sopimusneuvotteluja käytiin tiiviisti syksyn aikana. Alusta lähtien työnantajan lähtökohtana oli Kunnallisen yleisen virkaehtosopimuksen ja Lääkärisopimuksen yhdenmukaistaminen. Erityisesti lääkäreiden työaikajärjestelmää haluttiin kehittää luopumalla käsitteistä aktiivipäivystys ja muu työpaikkapäivystys ja korvaamalla se ylityöllä. Ainoana päivystysmuotona olisi säilynyt vapaamuotoinen päivystys. Niillä erikoisaloilla, joiden toimintaan liittyy paljon päivystystyötä, olisi ehdotettu järjestelmä johtanut 10-13 %:n kokonaisansioiden laskuun.

Järjestelmän toteuttaminen olisi vaatinut lääkärityövoiman lisäämistä, ja erikoislääkäreiden nykyinen määrä ei olisi riittänyt ennen kuin nyt koulutuksessa olevat lääkärit olisivat suorittaneet erikoistumisensa loppuun. Ongelma olisi pitänyt ratkaista kussakin sairaalassa paikallisesti. Erikoistuvien lääkäreiden koulutus olisi vaikeutunut, sillä epäsäännöllisten työvuorojen takia kouluttaja ja koulutettava eivät olisi olleet paikalla yhtä aikaa. Potilaiden hoidon jatkuvuus olisi ratkaisevasti huonontunut, sillä osastoilla työskentelevät lääkärit olisivat vaihtuneet työvuorojen mukaan. Nykyisellään päivystyksistä kertyvä aktiivivapaa käytetään sekä lepoon, harrastuksiin ja ennen muuta tutkimustyön tekemiseen. Järjestelmän toteutuessa aktiivivapaata ei enää olisi. Mielenkiintoinen kysymys on myös säännöllisen ylityön teettämisen laillisuus. Uusi työaikajärjestelmä olisi koskenut koko lääkärikuntaa, myös terveyskeskuksia. Työnantajan direktio-oikeus, määräysvalta, olisi lisääntynyt selkeästi, koska töitä olisi voitu sijoittaa työvuorolistojen mukaisesti epäsäännöllisiin jaksoihin.

Lue myös

Sairaaloiden erikoislääkäreiden EML-järjestelmä lakkautetaan lainsäädännöllä. Uusia oikeuksia ei myönnetä enää maaliskuussa 2005 ja siirtymäaika kestää 3 vuotta. Järjestelmä on sitonut ministeriön laskelmien mukaan 14,1 milj. euroa Lääkärisopimuksen rahaa. Tarjottu sopimusmalli olisi siirtänyt EML-kysymyksen ratkaisemisen työryhmään, jolla ei kuitenkaan ollut selkeää kirjattua toimeksiantoa. Samassa työryhmässä olisi ollut sovittavana myös työaikakysymykset, KUNPAS-jatko, terveyskeskusten työmäärän rajaamisongelmat ja sairaalalääkäreiden todistuspalkkiot ja suoritepalkkajärjestelmä. Mikäli työryhmässä ei olisi päästy yksimielisyyteen, olisivat lääkärit saaneet 50 % yleisestä KUNPAS-tasosta.

Kun sopimusehdotus on nyt hylätty, neuvottelut Kunnallisen työmarkkinajärjestön kanssa ovat keskeytyneet. Nykyinen Lääkärisopimus on voimassa 15.2.2005 asti. Mikäli sitä ennen ei ole päästy neuvotteluratkaisuun, jatkuu entisen sopimuksen voimassaolo, kunnes uusi sopimus on syntynyt. Työrauhavelvoite koskee lääkäreitä nykyisen sopimuksen viimeiseen voimassaolopäivään asti. Tärkeintä on, ettemme provosoidu, vaikka joutuisimme voimakkaankin hyökkäyksen kohteeksi. Emme vaatineet yhtään enempää kuin muutkaan kunta-alan työntekijät, joten ahneiksi ja piittaamattomiksi meitä ei voi syyttää. Kaikilla työntekijäryhmillä on oikeus tasapuoliseen kohteluun!

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030