Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta antoi 4.10.2007 neljä ratkaisua siitä, onko terveyskeskukselle lääkäripalveluja tuottavaa lääkäriä pidettävä eläkelainsäädännön soveltamisen kannalta kuntaan palvelussuhteessa olevana työntekijänä tai viranhaltijana vai toimeksiantosuhteessa olevana itsenäisenä ammatinharjoittajana tai yrittäjänä. Kolmessa ratkaisussa päädyttiin siihen, että kysymyksessä on ollut itsenäisen ammatinharjoittajan tai yrittäjän toiminta ja yhdessä 3-2 äänestystuloksen perusteella siihen, että kysymyksessä oli palvelussuhde.

Lautakunnan ratkaisemat tapaukset olivat pitkälti samanlaisia. Niissä kaikissa oli kunnan ja lääkärin välillä tehty sopimus lääkäripalvelujen tuottamisesta kunnan ylläpitämälle terveyskeskukselle noin 1-2 päivänä kuukaudessa ja työskentely oli tapahtunut terveyskeskuksen tiloissa ja välineillä sekä tarvittaessa terveyskeskuksen henkilökuntaa apuna käyttäen. Palvelussuhteeksi todetussa tapauksessa katsottiin, että kun kunta osoitti lääkärille asiakkaat, jotka tämän tuli hoitaa ja työskentely tapahtui terveyskeskuksen tiloissa ja välineillä sekä sen henkilökuntaa apuna käyttäen ilman, että näistä suoritettiin terveyskeskukselle erillistä korvausta, lääkäri oli tosiasialliselta asemaltaan rinnastettavissa muuhun terveyskeskuksen palveluksessa työskentelevään henkilökuntaan, eikä hänellä ollut työssään yrittäjäriskiä. Kuten edellä todettiin, tässä suhteessa ammatinharjoittajaksi tai yrittäjäksi katsottujen lääkäreiden ja työntekijäksi katsotun lääkärin välillä ei kuitenkaan ollut eroa.

Sen sijaan eroa oli siinä, että palvelussuhteiseksi katsotulla lääkärillä oli aikaperusteinen palkka, jota maksettiin sopimuksen mukaan vähintään kuudelta tunnilta kultakin työskentelypäivältä. Muissa tapauksissa lääkärille maksettiin toimenpideperusteinen palkkio, eikä takuupalkkaa ollut. Koska ensin mainitussa tapauksessa lääkärille oli taattu tietty vähimmäisansiotaso, eläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan enemmistö katsoi, että toimintaan ei tästäkään syystä liittynyt todellista yrittäjäriskiä.

Arvioitaessa sitä, onko henkilöä pidettävä työ- tai virkasuhteisena vai itsenäisenä ammatinharjoittajana, sovelletaan työsopimuslain 1 luvun 1 §:ssä säädettyjä kriteerejä. Kyseisen lainkohdan mukaan henkilö on työsuhteessa, jos hän on sitoutunut tekemään työnantajalle työtä henkilökohtaisesti palkkaa tai muuta vastiketta vastaan työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. Määriteltäessä työntekijän ja ammatinharjoittajan välistä rajaa, merkityksellisessä asemassa on käytännössä se, katsotaanko henkilön työskentelevän työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. Tällöin kiinnitetään huomiota siihen, missä määrin työnantajalla on oikeus määrätä työnteon ajankohdasta, paikasta ja tavasta, mutta myös siihen, voidaanko henkilön laajemmin arvioiden katsoa olevan työntekijäasemassa, jolloin merkityksellistä on mm. se, liittyykö hänen toimintaansa tavanomainen yrittäjäriski vai ei. Jos työn tarjoajalla on oikeus määrätä edellä mainituista työnteon olosuhteista eikä työn suorittajalla voida katsoa olevan toiminnassaan todellista taloudellista riskiä, on selvää, että henkilö on työntekijäasemassa. Jos taas määräysvaltaa ei ole, vaan esimerkiksi työnteon tarkemmasta ajankohdasta sovitaan työn suorittajan ja työn tarjoajan kesken, ja työ tehdään omia välineitä käyttäen ja tällä voidaan katsoa olevan toiminnassaan taloudellinen riski, työ on selvästi itsenäisen ammatinharjoittajan työtä.

Tapauksista ei käynyt yksiselitteisesti ilmi, oliko niiden välillä eroa työn tarjoajan määräysvallan osalta. Koska ratkaisun perusteluissa ei työntekijäksi katsotunkaan osalta kuitenkaan vedottu siihen, että terveyskeskuksen edustajalla olisi ollut oikeus määrätä työnteon ajasta ja suorittamistavasta (paikastahan oli sovittu jo sopimuksessa), olosuhteet eivät todennäköisesti ole tässä suhteessa eronneet niistä kolmesta tapauksesta, joissa lääkärin katsottiin olevan itsenäinen ammatinharjoittaja. Ratkaisevaksi tekijäksi näyttäisi siis tässä tapauksessa muodostuvan ero palkkioperusteessa.

Työntekijän ja ammatinharjoittajan raja häilyvä

Raja työ- tai virkasuhteisen työntekijän ja itsenäisen ammatinharjoittajan välillä saattaa siis olla häilyvä, eikä tässä esiteltyjen ratkaisujen perusteella voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä arvioitaessa lääkäripalveluja tarjoavan lääkärin ja niitä ostavan kunnan välisen oikeussuhteen luonnetta. Työnteon luonteen oikeudelliseen arvosteluun voi pyrkiä vaikuttamaan sopimalla asioista selkeästi ennakolta, mutta tässä yhteydessä on huomattava, ettei sopijapuolilla ole kelpoisuutta sopia oikeussuhteen luonteesta, koska eläke- yms. palvelussuhteisiin liittyvä lainsäädäntö on yleensä pakottavaa. Sillä, että sopimuksessa on esimerkiksi sovittu, ettei kysymys ole työ- tai virkasuhteesta, ei siis ole merkitystä oikeussuhteen luonnetta arvioitaessa.

Tilanteen arviointi tapahtuu aina ensisijaisesti tosiasiallisten olosuhteiden perusteella, eli jos tosiasialliset olosuhteet eivät vastaa sitä, mistä osapuolten välillä on sovittu, sopimusehdoille ei anneta arvioinnissa merkitystä. Tästä syystä, kun vastaisuudessa realisoituvia olosuhteita ei voida ennakolta tietää, ei myöskään voida antaa varmaa vastausta siihen, minkä sisältöinen sopimuksen tulisi olla, jotta henkilö varmuudella katsottaisiin itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi. Yrittäjä- / ammatinharjoittaja-aseman puolesta puhuvana voidaan kuitenkin pitää esimerkiksi sitä, ettei palveluntuottajalla ole velvollisuutta henkilökohtaiseen työskentelyyn ja että tämä on oikeutettu päättämään työtavoistaan, eikä tällä ole kiinteää tai työn tarjoajan määräämää työaikaa, vaan työajoista sovitaan osapuolten kesken erikseen. Samaan suuntaan viittaa se, että maksettava palkkio on toimenpideperustainen, eikä palveluntuottajalle ole taattu mitään vähimmäisansiota ja että tämä suorittaa työntarjoajalle korvausta tilojen ja laitteiden jne. käytöstä.