Lehti 16: Liitto toi­mii 16/2008 vsk 63 s. 1535

Työparityöskentely helpottaa terveyskeskuslääkärin työtä

Helena Nukari

Lääkärien pako terveyskeskuksista ja hallitsemattomat, kaoottiset työolosuhteet ovat olleet viime aikoina jatkuvasti puheenaiheena. Syyllisiä on haettu milloin esimiehistä, milloin huonoista palkoista tai lääkäreistä, jotka eivät osaa suunnitella töitään järkevästi. Tilannetta on pyritty korjaamaan siirtämällä tehtäviä hoitajille. Nyt esillä oleva hoitajien reseptinkirjoitusoikeus on yksi tällainen yritys. Myös hoitajien vastaanottoja on lisätty, kun lääkäreitä ei ole riittävästi. Hoitajille on siirretty pitkäaikaissairaiden vuosikontrolleja, ja he ovat voineet määrätä näille potilaille hyvinkin laajasti laboratoriotutkimuksia. Hoitajat ovat pitäneet myös akuuttivastaanottoa.

Näiden toimenpiteiden vaikutukset ovat lääkärin kannalta olleet monessa terveyskeskuksessa aivan muuta kuin mihin on pyritty. Lääkärin oma potilaslista on täynnä ja se kuormittuu lisää lukuisista hoitajan vastaanotolta tulevista potilaista, kun taidot eivät ole riittänetkään heidän hoitamiseensa. Nämäkin potilaat on vain otettava vastaan ylimääräisinä. Lisäksi hoitaja kysyy jatkuvasti neuvoja kesken lääkärin vastaanoton. Tämän vuoksi viime neuvottelukierroksella toivottiin toimenpideluetteloon lisättäväksi hoitajakonsultaatio. Kuten tiedämme, näin ei käynyt.

Maassamme on kuitenkin myös monta hyvin toimivaa terveyskeskusta, joissa ei ole jonoja. Lääkäreitä on riittävästi ja sijaisia olisi tulossa enemmän kuin pystytään ottamaan. Lääkärit viihtyvät työssään ja työn määrä on hallittavissa. Näitä terveyskeskuksia löytyy mm. Itä-Suomesta, jossa toisaalta on kaikkein suurin terveyskeskuslääkärivaje. Välimatkaa hyvin ja huonosti toimivan terveyskeskuksen välillä voi olla vain muutamia kymmeniä kilometrejä. Toisessa pyyhkii hyvin ja toinen kärvistelee lääkäripulan kourissa.

Yhteistä toimiville terveyskeskuksille on hyvin suunniteltu hoitajan ja lääkärin työparityöskentely. Terveyskeskuksessa on käytetty riittävästi aikaa uuden toimintamallin suunnitteluun. Henkilökunta on koulutettu sitä varten ja kaikki ovat sitoutuneet toimimaan sovitun mallin mukaisesti. On mietitty yhdessä, miten usein potilaan vuosikontrollia tarvitaan. Senhän ei tarvitse aina olla kerran vuodessa, jos kokeet ovat kunnossa ja potilaan vointi on hyvä. Hoitaja ja lääkäri työskentelevät viereisissä huoneissa. Potilas käy aina ensin hoitajalla ennen kuin tulee lääkärin vastaanotolle. Hoitaja on vastuussa siitä, että kaikki lääkärin määräämät ja sairauden edellyttämät kokeet on otettu ennen lääkärin vastaanottoa. Näin lääkäri pystyy yhdellä käynnillä hoitamaan asiat kuntoon. Ainoastaan omahoitaja antaa ajat lääkärille. Potilaat eivät voi varata aikaa vuosikontrolliin ilman, että hoitaja varmistaa sen tarpeellisuuden ja tekee lähetteen tarvittaviin tutkimuksiin.

Moni tk-lääkäri kaipaisi varmasti työparikseen oman hoitajan, jonka huone on lääkärin vastaanottohuoneen vieressä. Näin olisi saatavilla apua esim. potilaan riisumisessa, pyörätuolipotilaan auttamisessa tutkimuspöydälle samoin kuin tarvittaessa toimenpiteissäkin. Valitettavasti vain monen terveyskeskuksen tilat on suunniteltu huonosti, ja hoitajat ovat kaukana. Toisaalta monessa terveyskeskuksessa on pulaa hoitajista.

Lue myös

Toimivassa työparityöskentelyssä lääkärit ovat todella kokeneet työtaakkaansa keventyneen. Hoitajien työ on ollut järkevää; lääkäri ohjaa sitä ja antaa palautetta heti, jos valmistelevat toimenpiteet ovat jääneet tekemättä. Lääkärin ei myöskään tarvitse vastaanotolla käyttää aikaa kaiken jatkohoidon yksityiskohtaiseen neuvontaan, vaan sen tekee omahoitaja. Tässä mallissa lääkäri on se, joka hallitsee työnsä ja ohjaa hoitajan toimintaa, eikä päinvastoin. Myös hoitajat ovat olleet muuttuneeseen käytäntöön tyytyväisiä. Siitäkään, että joku hoitaja tai lääkäri ei kelpaisi työpariksi, ei ole ollut mitään suurta kinaa.

Lääkärin vastaanottoaikojen hallinta onnistuu vain silloin, kun ajat antaa lääkärin työparihoitaja. Nykyisin monessa paikassa niitä räiskitään mistä sattuu, eikä kukaan vastaa siitä, että lääkärillä on aikaa hoitaa kaikki ne potilaat, joille aika on annettu.

Tässä mallissa ollaan varmaan hyvin lähellä niitä olosuhteita, joissa aikanaan kunnanlääkärit avustajansa kanssa työskentelivät.

Mitään huippupalkkoja ei ole tarvinnut maksaa, mutta jotain porkkanaa kylläkin. Näihin olosuhteisiin uskaltavat nuoretkin tulla suoraan virkasuhteeseen, eikä välissä tarvita vuokrafirmaa neuvottelemassa työsopimuksesta.

Nyt tarvitaan poliittisilta päättäjiltä tekoja, jotta tilat terveyskeskuksissa olisivat kunnossa myös uusia toimintamalleja, kuten oikeaa työparityöskentelyä, varten.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030