Lehti 30: Liitto toimii
30/1999 vsk 54
s. 3762
Työssäolevien lääkärien määrä kasvoi
Työssäolevien lääkärien määrä on vuodessa lisääntynyt noin 500:lla, ilmenee Lääkäriliiton vuosittain toistuvan Lääkärikyselyn alustavista tuloksista. Viime maaliskuussa tehdyn kyselyn mukaan työssä oli kaikkiaan 14 280 lääkäriä. Kasvua on etenkin sairaalassa toimivien lääkärien määrässä.
- Sairaaloissa on tarvittu lisää lääkäreitä työajan rajoituksista johtuvien järjestelyjen vuoksi, esimerkiksi päivystysten uudelleen järjestelyjen takia, toteaa Lääkäriliiton apulaistoiminnanjohtaja Santero Kujala.
Sairaalassa työskenteli tämän vuoden maaliskuussa yli 6 700 lääkäriä. Terveyskeskuksessa oli päätoimi noin 3 400 lääkärillä. Lisäystä oli myös muissa lääkärintehtävissä, esimerkiksi hallinnossa päätoimisesti työskentelevien määrässä.
Yksityisvastaanottoa päätoimisesti pitävien lääkärien lukumäärä kasvaa Kujalan mukaan tasaisesti, mutta heidän suhteellinen osuutensa työssä olevista lääkäreistä pysyy jokseenkin samana vuodesta toiseen.
Lähes 1 600 työikäistä lääkäriä oli kokonaan pois ammatista tai ei ollut ammatissa Suomessa. Ulkomailla näistä lääkäreistä oli 747. Edellisvuonna ulkomailla oli ollut 669 lääkäriä.
Vajaat 2 000 lääkäriä oli tilapäisesti pois virastaan, poissa päävirasta ammatin ulkopuolisten syiden takia. Heillä oli siis virka takana.
- Osaeläkkeellä olevien määrä on kasvanut selvästi, heitä oli nyt 171. Nähtäväksi jää, onko kyseessä trendi vai kertaluonteinen kasvu, sanoo Santero Kujala.
Osaeläkkeellä olevien määrän kasvu heijastuu hänen mukaansa kokeneen erikoislääkärikunnan määrään, ja siirtää paineita erikoislääkärikoulutuksen määrän lisäämiseen.
Taulukot
Lääkärit
18.3.98 ja 17.3.1999
1998 1999
Yli 63-vuotiaita 1 665 1 770
Työikäisiä 16 062 16 520
Poissa ammatista 1 473 1 578
Työttömiä 83 62
Työssä 13 771 14 280
Ei tietoa 735 600
Yhteensä 17 727 18 290
Lääkärit päätoimen mukaan
18.3.98 ja 17.3.1999
Työpaikka 1998 1999
Sairaalat 6 395 6 723
Terveyskeskukset 3 392 3 417
Opetus ja tutkimus 1 203 1 190
Avohoitotoimistot yms. 452 448
Työterveys 589 619
Puolustusvoimat 81 75
Yksityisvastaanotot 1 130 1 194
Muut lääkärintehtävät *529 *614
Yhteensä 13 771 14 280
* 1998 1999
YTHS 71 81
Kuntoutuslaitokset 156 167
Hallinto yms. 302 366
Yhteensä 529 614
Päätoimisesta lääkärintyöstä poissa olevat
työikäiset lääkärit
18.3.98 ja 17.3.1999
Poissaolon syy 1998 1999
Äitiysloma 196 169
Varusmies- tai siviilipalvelus 36 53
Vanhuus- tai varhaiseläke 139 128
Työkyvyttömyyseläke 197 215
Hammaslääkärinä 6 1
Lastenhoito 69 74
Opiskelu tai tutkimus 112 123
Ulkomailla 669 747
Muu syy 49 68
Yhteensä 1 473 1 578
Osuus työikäisistä, % 9,2 9,6
Päävirasta poissaolo ammatin ulkopuolisten syiden takia
18.3.98 ja 17.3.1999
Poissaolon syy 1998 1999
Äitiysloma 244 259
Varusmies- tai siviilipalvelus 6 6
Lastenhoito 63 85
Opiskelu tai tutkimus 231 301
Ulkomailla 69 77
Vuosiloma *303 462
Aktiivivapaa *163 192
Sädeloma *12 41
Isyysloma, vanhempainloma 16 23
Sairausloma 177 181
Virkavapaus, muut poissaolot 123 177
Osaeläke, kuntoutustuki 101 171
Lomautus 4 1
Yhteensä 1 512 1 976
Poissa virasta toisen viran hoidon takia 647 634
*Lukujen pienuus johtuu Lääkäriliiton lakonuhan jälkiseurauksista.
Vapaat oli pidetty ennen lakonuhkaa.
Lääkärien työsuhteet 17.3.99
Työpaikka Lukumäärä Vakinainen Määrä- Sijaisuus
yhteensä % aikainen, % %
Sairaalat 6 723 51 31 18
Terveyskeskukset 3 417 72 15 13
Opetus ja tutkimus 1 190 34 59 7
Avohoitotoimistot yms. 448 63 27 10
Työterveys 619 82 12 6
Yksityisvastaanotot 1 194 90 3 7
Muut lääkärintehtävät 689 74 20 6
Yhteensä 14 280 61 26 13