Lehti 5: Liitto toimii 5/1994 vsk 49 s. 484

Työttömyyskortistossa viime vuoden lopussa 615 lääkäriä

Lääkärien työttömyyskäyrä kääntyi joulukuun aikana taas noususuuntaan. Työvoimatoimistoihin oli vuoden vaihteessa ilmoittautunut työttömiksi työnhakijoiksi 615 lääkäriä.

Avoimien työpaikkojen määrä pysyi syksyn ajan tasaisesti pienenä. Joulukuun lopussa työvoimatoimistoihin oli ilmoitettu 27 avointa lääkäreiden työpaikkaa.

Lääkärityöttömyyden kasvu kahden ja puolen viime vuoden aikana ja avointen työpaikkojen samanaikainen väheneminen näkyvät oheisesta kuviosta ja sen perusteena olevista taulukon luvuista.

Työttömyysaikojen pituudesta on tietoa vain ansiosidonnaista päivärahaa saavien osalta. Yli puolen vuoden ajalta oli vuoden 1993 loppuun mennessä korvausta maksettu 122 lääkärien työttömyyskassan jäsenelle; 9 heistä oli ollut yli vuoden työttömänä.

Kolme lääkäriä jäi viime vuoden aikana 500 työttömyyspäivän jälkeen pois ansiosidonnaisen päivärahan piiristä ja yksi siirtyi työttömyyseläkkeelle.

Pitkäaikaistyöttömien kassan jäsenten ikäjakauma on esitetty oheisessa taulukossa. Taustaltaan ulkomaalaisia oli 24 yli puoli vuotta ja 5 yli vuoden ansiosidonnaista päivärahaa saaneista.

Kaikissa Suomen työvoimatoimistoissa on ajankohtaiset tiedot Ruotsin ja Norjan työvoimaviranomaisten tiedossa olevista avoimista työpaikoista. Tulevaisuudessa ETA-yhteistyön tiivistyessä tiedostoon saadaan koko Euroopan alueen avoimet työpaikat.

Lue myös

Tammikuun lopulla Suomen työvoimatoimistoista löytyi esimerkiksi tiedot 84 haettavana olevasta lääkärinvakanssista Norjassa. Kaikki avoimet työpaikat eivät tule työvoimaviranomaisten tietoon, joten työpaikkoja kannattaa katsoa myös Ruotsin ja Norjan Lääkärilehdistä. Norja on ainoa Euroopan maa, jossa vielä on useamman sadan lääkärin vajaus. Pientä alueellista lääkäripulaa esiintyy myös Ruotsissa. Työttömyyskortistossa viime vuoden lopussa 615 lääkäriä


Taulukot
Yli puoli vuotta ansiosidonnaista päivärahaa saaneet Lääkärien työttömyyskassan jäsenet ikä- ja sukupuoliryhmittäin. Ikä, v Miehet Naiset Kaikki alle 30 8 25 33 30-39 26 20 46 40-49 6 6 12 50- 7 - 7 Yhteensä 64 58 122 Työttömien lääkäreiden ja avointen työpaikkojen määrät t yövoimatoimistoissa kuukausittain toukokuun 1991 lopusta vuoden 1993 loppuun. Työttömiä Avoimia työnhakijoita työpaikkoja 1991 1992 1993 1991 1992 1993 Tammi 103 385 116 19 Helmi 93 359 99 66 Maalis 94 382 52 30 Huhti 96 375 63 61 Touko 19 116 403 198 50 49 Kesä 20 134 414 93 42 14 Heinä 30 157 461 93 25 40 Elo 40 206 561 89 34 26 Syys 50 263 585 113 76 16 Loka 65 269 579 98 59 24 Marras 67 289 581 114 46 28 Joulu 85 344 615 94 32 27
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat