Lehti 35: Liitto toi­mii 35/2018 vsk 73 s. 1890

Ulkomailla opiskelevat kokoontuivat taas kesätapaamiseen

Seitsemäs ulkomailla lääketiedettä opiskelevien suomalaisten ­kesätapaaminen järjestettiin ­lauantaina 18. elokuuta Tuohilammella. Paikalle oli saapunut 90 opiskelijaa 11 eri maasta.

Heidi Emmes
Kuvituskuva 1

Lääkäriliiton OYS-ervan piiriylilääkäri Timo Tuovinen esitteli aluksi Lääkäriliiton toimintaa leikkimielisen kyselyn muodossa. Lisäksi Tuovinen kertoi erilaisista vaihtoehdoista lääkäriksi valmistumisen jälkeen. Aihe herätti vilkasta keskustelua.

Koulutuspäällikkö Sami Heistaro kertoi erikoistumis- ja sote-uudistuksen kuulumisia. Erikoistumiseen liittyvät kysymykset herättivät suurta mielenkiintoa yleisössä, ja aiheesta keskusteltiin vielä vapaamuotoisemman ohjelman yhteydessäkin.

Kesätapaaminen oli palautteen mukaan opiskelijoille mieluisa tilaisuus tavata toisiaan kesätauon jälkeen. Osallistujat kokivat myös saaneensa tärkeää informaatiota lääketieteen opintoihin liittyen.

Lue myös

› Kaikki lääketiedettä opiskelevat suomalaiset ovat oikeutettuja Lääkärilehteen ja Fimnet-tunnuksiin ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien. Ilmoitathan tietosi meille itse, mikäli kandiseurasi ei ole tehnyt sitä puolestasi! Voit lähettää tietosi opiskelijasihteeri Heidi Emmekselle, heidi.emmes@laakariliitto.fi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030