Kansallinen projekti terveydenhuollon turvaamiseksi. Hoidon saatavuus ja jonojen hallinta -mietintö on valmistunut. Kokonaisanalyysi Suomen terveydenhuollon nykyisestä ja viime vuosien tilasta on kattava ja ansiokas. Mielenkiintoista kuitenkin on, että mietintö ei pidä sisällään arviota Suomen terveydenhuollon kokonaiskapasiteetista. Yleisellä tasolla todetaan, että kysymys suomalaisen terveydenhuollon ongelmista ei johdu resurssipulasta. Noin 200-sivuisessa muistiossa 1,5 sivua on uhrattu pohdintaan yksityisen ja kolmannen sektorin mahdollisuuksista tukea julkista sektoria.

Tämä tuntuu kummalliselta etenkin, kun muistiossa todetaan, että 150 000 potilasta on jonottanut viime vuosina jatkuvasti leikkauksiin. Samalla todetaan leikkausmäärien pysyneen vakiona (noin 400000 leikkausta / vuosi). Ostopalvelujen osuus on erittäin vähäinen. Erikoissairaanhoidosta 0,7 % ja perusterveydenhuollon palveluista 1,7 % on ostettu yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta. Näiden lukujen valossa tuntuisi loogiselta ryhtyä lisäämään julkista ostopalvelutoimintaa, kuten on tapahtunut muilla toimialoilla.

Muistio vaikuttaakin puolustavan nykyjärjestelmiä, ja samalla tietenkin potilasnäkökulma jää jalkoihin. Lisääntyvätkö potilaan vaikuttamis- ja valinnanmahdollisuudet, kun valtaa potilaiden osalta siirretään kunnilta sairaanhoitopiireille? Muistiossa todetaan jonotuksen olevan epäoikeudenmukaista priorisointia - tämä on vain unohdettu kertoa potilaille. Nyt ollaan sitten ehdotuksen mukaan kehittelemässä toisenlaisia tapoja priorisoida. Nopea diagnosointi ja hoito vähentävät merkittävästi kokonaiskustannuksia. Päähyötyjä ei kuitenkaan ole tällöin terveydenhuolto vaan Kela, työnantajat, kunnat sekä potilaat itse (Vohlonen 2003). Eiköhän tähän pitäisi pyrkiä kaikki terveydenhuollon resurssit huomioiden?

Yksityinen sektori voisi omalta osaltaan tuoda lisärahoitusta sekä toimintaedellytyksiä terveydenhuoltoon. Yhtenä tärkeänä edellytyksenä ovat tällöin nykyiseen nähden selvästi useammat ja pitkäaikaisemmat ostopalvelusopimukset. Esimerkiksi sopisi vaikka Tekonivelsairaala Coxa, joka sai Pirkanmaan tekonivelleikkaukset tarjouskilpailun perusteella kolmeksi vuodeksi.

Ostopalvelutoiminnan lisäämisen ohella jononhallintaan voisi saada lisää tehoa sillä, että potilas voisi halutessaan - julkisen maksuosuuden kanssa, itse lisää maksaen - hakeutua yksityiselle sektorille ja antaa näin tilaa muille jonossa oleville.