Lääkärisopimuksen allekirjoituspöytäkirjan määräysten mukaisesti asetettiin omalääkärijärjestelmän selvitys- ja kehitystyöryhmä, jossa on ollut edustettuina Kunnallinen työmarkkinalaitos, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Kuntaliitto ja Suomen Lääkäriliitto. Työskentely aloitettiin laatimalla uusi Omalääkäriopas. Työryhmä kuuli toimintansa alkuvaiheessa perusterveydenhuollon valtakunnallisia asiantuntijoita, joiden näkemyksiä hyödynnettiin oppaan uudistamisessa. Nyt valmistunut opaskirja antaa lukijalleen läpileikkauksen omalääkärijärjestelmän historiasta aina tulevaisuuden haasteisiin asti unohtamatta omalääkäreiden palkkausjärjestelmän esittelyä. Sitä voidaan käyttää ohjekirjasena omalääkärijärjestelmän käyttöönottoa suunniteltaessa. Opas on tarkoitettu sekä johtavien lääkäreiden, muiden terveydenhuollon johtajien että kunnan päättäjien avuksi perusterveydenhuoltoa kehitettäessä. Myös käytännön omalääkäri ja hänen tiiminsä voivat hyödyntää opasta toiminnassaan.

Omalääkärijärjestelmän peruslähtökohtana on omalääkärin kokonaisvaltainen vastuu väestönsä terveyspalvelujen järjestämisestä, sillä hänellä on parhaat mahdollisuudet arvioida väestönsä terveys- ja osin myös sosiaalipalveluiden ajankohtaiset tarpeet. Lääkärin tehtävänä on ohjata ja koordinoida moniammatillisen tiiminsä työtä. Oleellista onkin, että omalääkärille luodaan toimintamahdollisuudet: Terveydenhuollon resurssien tulee olla oikein mitoitettuja ja työnjaon eri ammattiryhmien välillä järkevästi toteutettu. Lisäksi sekä sisäisen että ulkoisen konsultaatiojärjestelmän on toimittava saumattomasti.

Kun resurssitarpeita arvioidaan, on hyvä miettiä kullekin omalääkärille sopivaa väestökokoa. Perusajatuksena on, että omalääkäreiden kokonaistyömäärien täytyy olla samansuuruisia. Vastuuväestön kokoa on vaikea määritellä yksiselitteisesti, sillä siihen vaikuttavat oleellisesti myös vastaanoton ulkopuolisen työn määrä, väestön terveyspalvelujen käyttötottumukset, potilaiden ikärakenne ja jopa maantieteelliset olosuhteet. Tällä hetkellä keskimääräinen väestökoko on yli 2000 ja ns. muuta työtä tehdään noin yhden työpäivän verran. Väestökoon laskentatapa vaihtelee kuitenkin paikkakunnittain. Lääkärityövoimaan lasketaan vaihtelevasti terveyskeskuksessa työskentelevät lääkärit huolimatta siitä, tekevätkö he omalääkärin työtä. Samoin ns. muu työ määritellään eri tavoin. Suomen Lääkäriliiton tavoitteena on ollut väestökokojen pienentäminen alle 1 800:aan. Esimerkkeinä on käytetty Norjan ja Tanskan järjestelmiä, joissa lääkärin työnkuva on kapea-alaisempi kuin meillä, mutta väestömäärät ovat pienempiä Omalääkärin liiallinen työmäärä johtaa omalääkärijärjestelmän etujen häviämiseen, sillä tällöin lääkäripalveluja ei ole päiväsaikaan riittävästi saatavilla, hoidon jatkuvuus ei toteudu ja kustannusedullisuutta ei saavuteta.

Terveyskeskuksissa työskentelevät lääkärit kokevat omalääkärin työn liian raskaaksi. Työn hallitsemattomuus ja lääkärin mahdollisuudet vaikuttaa työnsä sisältöön koetaan riittämättömiksi. Kuitenkin omalääkärijärjestelmä sinänsä antaa lääkäreille kohtalaisen vapaat kädet työnsä järjestämiseen. Valitettavasti eivät työnantajat eivätkä lääkäritkään ole pystyneet näitä mahdollisuuksia täysin hyödyntämään. Toivottavasti uusi Omalääkäriopas antaa eväitä kaikkien järjestelmään kuuluvien elementtien toteuttamiseen.

Omalääkärijärjestelmä tarjoaa kunnille varsin vapaat kädet järjestellä perusterveydenhuoltoaan alueellisesti sopivalla tavalla. Omalääkäreiden tehtäväkuvia voidaan määritellä joustavasti työntekijöiden erityisosaamisalueet huomioonottavaksi. Järjestelmä ei estä seudullisen yhteistyön toteuttamista erityisosaamista tai -laitteistoa vaativissa toiminnoissa, kuten esim. tähystys- ja allergiatutkimuksissa. Kunnat voivat tuottaa järjestelmän puitteissa terveyspalveluita joko omana toimintana, ostopalveluina ulkopuolisilta toimijoilta tai edellä mainittujen erilaisina yhdistelminä. Omalääkärijärjestelmän joustavuus onkin sen suurimpia vahvuuksia.