Uusi paikallisosasto kokoaa pääkaupunkiseudun lääkärit yhteen
Pääkaupunkiseudun paikallisosastotoiminta organisoituu tänä vuonna uudelleen. Alueen lääkärit kuuluvat jatkossa samaan paikallisosastoon toimipaikasta tai työskentelysektorista riippumatta.
Pääkaupunkiseudulla eli Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa, Vantaalla sekä Keravalla työskentelevät lääkärit järjestäytyvät jatkossa yhdeksi metropolialueen paikallisosastoksi.
Paikallis- ja alaosastoimintaa on kehittänyt liiton hallituksen asettama työryhmä, jonka puheenjohtajana toimii hallituksen jäsen, yksityisgynekologi Marjut Laurikka-Routti.
- Tavoitteena on tarjota yhteistä paikallisosastotoimintaa kaikille pääkaupunkiseudun lääkäreille riippumatta toimipaikasta ja työskentelysektorista, hän tiivistää.
Malli muodostui yhteistyössä
Uusi toimintamalli on luotu yhteistyössä pääkaupunkiseudulla nykyisin toimivien paikallisosastojen, eli Helsingin aluelääkäriyhdistys ry:n (ALY), Espoon terveyskeskuksen lääkärit ry:n, sekä HYKS:n ja Vantaan-Keravan paikallisosastojen kanssa.
Niistä tulee uudessa organisaatiossa jaostoja, jotka voivat jatkaa myös omaa toimintaansa ja valita edustajansa uuden yhteisen paikallisosaston johtokuntaan. Helsingin ja Espoon yhdistykset ovat muista poiketen rekisteröityjä yhdistyksiä ja keräävät myös jäsenmaksua.
- Uusi malli tarjoaa esimerkiksi vuokralääkäreille, valtion, yliopiston ja yksityissektorin lääkäreille mahdollisuuden osallistua aiempaa paremmin paikallisosaston toimintaan. Esimerkiksi yhdistysten jäseniksi pääsevät vain terveyskeskusten virkalääkärit, Laurikka-Routti kuvaa.
Paikallisosastosta tulee selvästi Lääkäriliiton suurin. Viime vuonna HUS:n alueella oli kaikkiaan 6 783 työikäistä lääkäriä, ja heistä valtaosa työskentelee nimenomaan uuden paikallisosaston toiminta-alueella.
Lääkäriliiton jäsen kuuluu ensisijaisesti siihen paikallisosastoon, jonka alueella hän toimii. Toissijaisesti hän voi kuulua asuinpaikkansa paikallisosastoon.
Kaikki riippuu aktiiveista
Paikallisosastot järjestävät jäsentilaisuuksia ja ottavat osaa erityisesti alueensa edunvalvontaan, mutta halutessaan myös ammatillisiin ja terveyspoliittisiin asioihin.
- Uusi toimintamalli tarjoaa mahdollisuuden toimintarajat ja kuntarajat ylittävään yhteistyöhön, Laurikka-Routti muistuttaa.
Paikallisosastot voivat viedä tärkeitä asioita eteenpäin liiton valiokunnille ja myös hallitukseen asti.
- Edunvalvontaan liittyy paljon ajankohtaisia, yhteisiä teemoja, kuten työaikakysymykset, e-resepti ja sote-uudistuksen vaikutukset terveydenhuollon toimintaan. Uuden paikallisosaston toiminta riippuu kuitenkin siitä, saadaanko johtokuntaan mukaan aktiivisia kollegoita, Laurikka-Routti muistuttaa.
Kaikki mukaan perustamiskokoukseen
Uuden paikallisosaston säännöt on hyväksytty liiton hallituksessa, ja perustamiskokoukseen ovat tervetulleita kaikki alueen lääkärit ja jäseniksi otetut lääketieteen opiskelijat. Kokouksessa valitaan toimintaa järjestävä johtokunta. Kustakin jaostosta valitaan 1-2 jäsentä johtokuntaan.
- Johtokunnan jäsenistä voivat tehdä ehdotuksia jaostot tai myös yksittäiset lääkärit. Johtokunta valitsee itse keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin eli jäsenmäärältään suuret jaostot eivät saa automaattisesti enemmistöä johtokuntaan eivätkä puheenjohtajuutta, Laurikka-Routti kertoo.
Uusi johtokunta tekee toiminta- ja taloussuunnitelmat. Varsinaisesti uuden paikallisosaston toiminta pääsee vauhtiin ensi syksynä vuosikokouksen myötä.
- Tämä on hieno mahdollisuus tavata kollegoja ja tulla mukaan liiton toimintaan, Laurikka-Routti kannustaa.
Työryhmä tarkastelee kaikki alaosastot
Laurikka-Routin johtama työryhmä tarkastelee pääkaupunkiseudun lisäksi myös muiden paikallisosastojen ja alaosastojen toimintaa ja tekee ehdotuksensa toiminnan kehittämiseksi.
- Nykyään osa ala- ja paikallisosastoista toimii hyvinkin aktiivisesti, mutta osan toiminta on lähes sammunut, hän kuvaa.
Työryhmä jättää raporttinsa hallitukselle toukokuussa.
Uudesta paikallisosastosta sanottua:
”Uudella paikallisosastolla on hieno mahdollisuus aloittaa tyhjältä pöydältä ja rakentaa toimintansa juuri sellaiseksi kuin me lääkärit haluamme. Haasteena voi olla löytää aktiivista väkeä ja toivonkin yhä useamman lähtevän toimintaan mukaan. Toivon, että jaostot saavat paikallisosastolta konkreettista tukea, ja ettei päätöksenteosta tule liian hidasta ja monimutkaista. Paikallisosaston kautta on mahdollista entisestään lisätä pääkaupunkiseudulla toimivien lääkäriryhmien välistä yhteistyötä.”
Espoon terveyskeskuksen lääkärit ry., puheenjohtaja Soila Karreinen
”Yhdistyksemme kannalta toiminta liiton suhteen selkeytyy, kun se toimii paikallisosaston jaostona. Hienoa on, että mahdollisuus jäsentilaisuuksiin liitossa yksin tai yhdessä muiden paikallisten toimijoiden kanssa toteutuu. Edunvalvonnan kannalta jatkamme hyvää toimintatapaamme, jossa luottamusmiehet ovat kokouksissamme läsnä ja keskustelemme suoraan asioista terveysasemaosaston johdon kanssa. Toivottavasti uusi paikallisosasto aktivoi kollegoja mukaan liiton toimintaan ja erityisesti edunvalvontaan tulevina vuosina, koska ilmassa on paljon muutoksia.”
Helsingin Aluelääkäriyhdistys ry., puheenjohtaja Tiina Hetemaa
”On luontevaa koota pääkaupunkiseudun lääkärit yhteen paikallisosastoon, joka vastaa entistä paremmin työssäkäyntialuetta. Uusi yhdistys tuo seututasolla selkeyttä, mutta vanhan paikallisen yhdistysrakenteen säilyessä syntyy myös uusi hallinnollinen taso. Nähtäväksi jää, synnyttävätkö uudet rakenteet uutta toimintaa. Viime kädessä kysymys kun ei ole rakenteista, vaan ihmisten aktiivisuudesta ja halusta osallistua. Toivottavasti uusi paikallisyhdistys houkuttelee toimintaan mukaan myös muita kuin terveyskeskuslääkäreitä.”
Vantaa-Keravan paikallisosasto, puheenjohtaja Natalia Sazonova
Pääkaupunkiseudun paikallisosaston perustamiskokous
Pääkaupunkiseudun paikallisosaston perustamiskokous järjestetään 11.3.2014 Lääkäritalossa, Mäkelänkatu 2. Kaikki pääkaupunkiseudun lääkärit ja jäseniksi kutsutut opiskelijat ovat tervetulleita!
Ohjelma
17.30 Tarjolla keittoa ja kahvia
18.00 Tervetuloa SLL:n hallituksen jäsen Marjut Laurikka-Routti
18.10 Liitto edunvalvojana kaikilla sektoreilla neuvottelujohtaja Laura Lindholm ja johtaja Anu Mustakari, Lääkäriliiton jäsenpalvelut
18.40 Metropoliosaston mallisääntöjen esittely johtaja Anu Mustakari
19.00 Johtokunnan valinta
19.30 Yhteiskokous päättyy
19.30 Johtokunnan järjestäytymiskokous, puheenjohtajan ja sihteerin valinta
Ilmoitathan osallistumisestasi etukäteen 7.3. mennessä www.laakariliitto.fi/paakaupunkiseudunpaikallisosasto