Lehti 43: Liitto toi­mii 43/2003 vsk 58 s. 4396 - 4397

Uusi palkkaopas kannustaa paikallisiin neuvotteluihin

Lääkäriliitto on julkaissut uuden painoksen Lääkärin palkkaoppaasta, ja se jaetaan tämän lehden välissä kaikille liiton jäsenille sekä lääketieteen opiskelijoille. Oppaan tavoitteena on antaa tietoa lääkärisopimuksesta ja ammattikunnan palkkauksesta sekä kannustaa lääkäreitä käyttämään hyväkseen kaikki mahdollisuudet ansiotasonsa nostamiseen. Palkkauselementtien saaminen täysimääräisesti käyttöön edellyttää aktiivisuutta liiton organisaatiolta, mutta myös jokaiselta jäseneltä itseltään. Erityisen tärkeää palkasta neuvotteleminen on uuteen työpaikkaan mennessä. Mahdollisuudet palkkauksen tarkistamiseen tulee selvittää aina myös tehtävien muuttuessa olennaisesti.

Edunvalvonta on Lääkäriliiton keskeisin tehtävä. Perinteisesti lääkärien palkkaneuvottelut on käyty keskitetysti kahden vuoden välein, ja kovin vähän on jäänyt enää paikallisesti sovittavaksi. Tällainen edunvalvontapolitiikka on kuitenkin tullut tiensä päähän. Sen todistavat palkkaliukuman kasvaminen ja yhä useampien lääkärien halu olla mukana päättämässä omasta palkkauksestaan.

Keskitettyjä sopimuksia tehdään edelleen eikä työ tältä osin ole liitossa vähentynyt. Menestyksellinen edunvalvonta vaatii kuitenkin myös tehokasta paikallista sopimista. Tämän vuoksi Lääkäriliiton tehtävät edunvalvonnassa ja sitä koskevassa neuvonnassa ovat laajentuneet nopeasti viime vuosien aikana.

Virkaehtosopimuksen monimutkaisuus ja sen soveltaminen omaan palkkaukseen ovat aiheuttaneet paljon kyselyjä liiton toimistoon ja paikallisille luottamusmiehille. Keskitetty sopimus määrittelee lähinnä vähimmäispalkat sekä paikallisesti jaettavien korotusvarojen raamit. Viime vuosien virkaehtosopimuksiin on saatu aiempaa enemmän harkinnanvaraa liukuvan palkkahinnoittelun muodossa. Lakon jälkeen solmitussa lääkärisopimuksessa otettiin käyttöön henkilökohtaisiin ominaisuuksiin sekä työntekijän tietoihin ja taitoihin perustuva henkilökohtainen lisä. Myös tehtäväkohtaiseen palkanosaan annettiin soveltamismääräyksiä.

Muutokset ovat tuoneet lääkärien palkkaukseen aitoa liukumaa samaan tapaan kuin yksityisillä sopimusaloilla on jo pitkään on ollut käytössä. Markkinatalous on tullut lääkärien työmarkkinoille myös julkisella sektorilla.

Lääkärit ovat terveydenhuollon avainryhmä. Muutokset palvelujen rahoituksessa ja toimintojen organisoimisessa lisäävät lääkärien vastuuta terveydenhuollon johtamisesta ja laadusta. Lääkärin asema lääketieteellisenä asiantuntijana ja johtajana korostuu. Muutosten pitää johtaa työn arvostuksen ja palkkauksen nousuun.

Lääkäriliitto toivoo oppaan rohkaisevan lääkäreitä paikalliseen ja omaehtoiseen palkkaedunvalvontaan. Luottamusmiehet ja liiton edunvalvontaosasto tarjoavat luonnollisesti edelleen asiantuntemustaan paikallisissa neuvotteluissa.

Yli 10 000 lääkäriä toimii kuntasektorilla, joten oppaan painopiste on kunnallisen palkkausjärjestelmän soveltamisessa. Liitto on pyrkinyt vahvistamaan myös valtionsektorin ja yksityissektorin edunvalvontaa, joten oppaasta löytyy myös niitä koskevaa tietoa.

Oppaan palkkatiedot neuvottelujen tueksi

Oppaassa annetaan käytännön neuvoja siitä, kuinka yksittäisen lääkärin tulee menetellä palkkaneuvotteluissa työnantajan kanssa. Ohjeet on laadittu lähinnä palkantarkistusneuvotteluja varten, mutta niitä voi soveltaa myös työpaikan vaihdon yhteydessä.

Palkkaneuvottelujen pohjaksi tulee laatia selvitys omista työtehtävistä, mieluiten yhdessä esimiehen kanssa. Selvityksestä tulee myös ilmetä mitä erityisvaatimuksia ja vastuita työhön liittyy. Mikä on tehtävien vaikeusaste, mitä erityistaitoja ja kokemusta ne edellyttävät. Mikä on oman työn merkitys koko laitoksen toiminnalle. Avainhenkilölle pitää maksaa asemansa mukainen palkka.

Lue myös

Selvitykseen tulee sisältyä myös arvio oman työn tuloksista. Johtamistaito, idearikkaus ja yhteistyökyky kannattaa tuoda neuvotteluissa esiin. Palkkavaatimusten pohjaksi tulee hankkia vertailutietoja oman sairaalan tai terveyskeskuksen yleisestä palkkapolitiikasta sekä vastaavien tehtävien palkkauksesta muualla.

Palkkavertailujen helpottamiseksi oppaaseen on liitetty tuoreet tiedot eri lääkäriryhmien säännöllisen työajan ansioista. Sairaalalääkärien osalta tiedot löytyvät mm. sairaanhoitopiireittäin ja suurimmilla erikoisaloilla. Terveyskeskuslääkärien palkat on esitelty virkanimikkeittäin ja sairaanhoitopiireittäin sekä väestövastuu- että perinteistä sopimusta noudattavien osalta. Mukana on myös valtionsektorin sekä työterveyshuollossa työsuhteisina toimivien lääkärien säännöllisen työajan ansiot. Tiedot pohjautuvat Lääkäriliiton jäsenilleen 2003 maaliskuussa tekemään kyselytutkimukseen.

Keskitettyyn palkkapolitiikkaan tottuneille omien vaatimusten esittäminen voi tuntua vaikealta eivätkä kaikki neuvottelut aina johda toivottuun lopputulokseen. Oppaassa muistetaan, että kyse on kuitenkin tärkeästä yhteisestä toiminnasta ammatin vaativuuden ja vastuullisuuden mukaisen palkan puolesta. Jokaisen jäsenen aktiivinen ote edunvalvontaan vahvistaa koko lääkärikunnan asemaa palkkaneuvotteluissa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030