1. Lääkärilehti
  2. Liitossa
  3. Vain puolet nuorista lääkäreistä työttömyysturvan piirissä
Liitto toi­mii 8/2020 vsk 75 s. 498 - 499

Vain puolet nuorista lääkäreistä työttömyysturvan piirissä

Vuoden 1997 jälkeen opintonsa aloittaneista lääkäreistä vain noin puolet on liittynyt Lääkäreiden työttömyyskassaan. Onko kyse vahingosta vai luottamuksesta ­työtilanteeseen?

Vain puolet nuorista lääkäreistä työttömyysturvan piirissä Kuva 1 / 2
   

Ennen vuotta 1997 lääkäriopintonsa aloittaneiden jäsenyysaste työttömyyskassassa hipoo 90 prosenttia. Sen jälkeen opiskelemaan lähteneiden jäsenyysaste romahtaa.

– Olen huolestunut ennen kaikkea siitä, että jäsenyysaste putoaa niin jyrkästi. Ovatko vuodet todella olleet niin lihavia, ettei liiton puhe työttömyyskassasta ole tuntunut relevantilta? pohtii jäsenpalveluiden johtaja Anu Mustakari.

Yksi selitys on todennäköisesti se, että aikaisemmin Lääkäriliiton jäsenet liitettiin automaattisesti myös työttömyyskassan jäseniksi. Vuoden 2002 alusta lukien tämä ei ole enää ollut mahdollista, vaan lääkärin on pitänyt itse liittyä liiton lisäksi myös työttömyyskassaan.

Useat sairaanhoitopiirit ovat viime vuonna käynnistäneet yt-menettelyitä. Huolena Lääkäriliitossa on, että jäsen kuvittelee kuuluvansa työttömyyskassaan, vaikka ei todellisuudessa kuulu. Tällöin hän on tietämättään vailla työttömyysturvaa. Tämä koskee työttömyyden lisäksi esimerkiksi lomautuksia.

– Suuremmat sisäänottomäärät sekä ulkomailla lääketiedettä opiskelleet alkavat kohta konkretisoitua työmarkkinoille, eikä nuoren lääkärin toive työpaikan sijainnista tai klinikasta välttämättä toteudu. Mahdollisuus työttömyysjaksoille on lähivuosina korkeampi kuin se on ollut pariin kymmeneen vuoteen, Mustakari arvioi.

Myös käynnissä olevat lääkärisopimuksen ves-neuvottelut saattavat luoda työllistymiseen tilapäistä kitkaa, mikäli työrauha näyttää epävarmalta.

Liittymistä on helpotettu

Työttömyyskassan jäseneksi voi liittyä ollessaan palkkatyössä. Opiskelija voi liittyä työttömyyskassan jäseneksi esimerkiksi palkallista amanuenssuuria tehdessään tai ollessaan kesätöissä lääkärinä. Hakemuksen voi täyttää netissä.

– Aiemmin liittymiseen vaadittiin liite, joka osoitti työsuhteen. Nyt liittymistä on helpotettu ja jäsenhakemuksesta poistettu liitevaatimus, kertoo työttömyyskassan johtaja Carola Ylenius.

Lue myös

Lääkäriliitto maksaa Lääkärien työttömyyskassaan kuuluvien jäsentensä osalta työttömyyskassan jäsenmaksun. Jos kuuluu johonkin muuhun työttömyyskassaan, liitto ei maksa työttömyyskassan jäsenmaksua.

– Työssäoloehto alkaa kertyä työttömyyskassaan liittymispäivästä. Työttömyyskassaan kannattaa liittyä heti palkkatyön alkaessa, jotta työssäoloehto on täyttynyt mikäli myöhemmin jäisi työttömäksi tai tulisi lomautetuksi, Ylenius toteaa.

Tarkista tietosi

› Tietoni-palvelusta Lääkäriliiton jäsen voi tarkistaa, onko hän Lääkärien työttömyyskassan jäsen.

› Työttömyyskassaan voi liittyä sähköisellä jäsenhakemuksella verkkosivuilla www.laakarientkassa.fi.

› Työttömyyskassan sähköisen asiointipalvelun eAsioinnin kautta jäsen voi päivittää yhteystietojaan ja lähettää tietoturvallisesti viestejä työttömyyskassaan.

Kirjoittajat
Laura Manninen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Lääkäriliitto: Terveydenhuollon henkilöstölle turvattava riittävä suojaus

Lääkäriliitto edellyttää, että koronavirusepidemian aikana suojavälineistöä riittää lääkäreille ja muulle terveydenhuollon henkilöstölle.

Ajassa
Koronavirus ajoi lääkärit etätyöhön

Joensuussa terveys­keskuslääkärit hoitavat muun muassa yli 70-vuotiaiden sovittuja vastaanottoja puhelimella.

Ajassa
Kotikoneelta kongressiin

Etäosallistuminen säästää ympäristöä, rahaa ja aikaa.

Liitossa
Miten lääkärien yötyötarkastukset toteutuvat?

Työnantajan tulee arvioida yötyön vaikutus työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen, kirjoittaa Satu Rannisto.

Liitossa
Auta hyviä toimintamalleja leviämään

Lääkäriliiton laatu­palkinto on haussa 29. 5.

Ajassa
VTT kehittää koronaviruksen pikatestiä

Testi mahdollistaisi nopean diagnoosin jo taudin varhaisessa vaiheessa.