1. Lääkärilehti
  2. Liitossa
  3. Valiokunnissa kuuluu alueiden ääni
Liitto toi­mii 5/2021 vsk 76 s. 294

Valiokunnissa kuuluu alueiden ääni

Lääkäriliitossa jäsenillä on mahdollisuus ­osallistua alueelliseen toimintaan muun muassa valiokuntien kautta.

Valiokunnat ovat jäsenen ääni liittoon ja päinvastoin. Jokaisessa yliopistosairaalakaupungissa eli Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa toimii kolme Lääkäriliiton valiokuntaa: terveyspoliittinen valiokunta, professiovaliokunta ja edunvalvontavaliokunta.

Valiokuntien tehtävänä on tuoda esiin jäsenien näkemyksiä, ottaa kantaa paikallisiin asioihin ja osallistua liiton kannanottojen valmisteluun. Valiokunnat kokoontuvat yleensä kuusi kertaa vuodessa.

Valiokunnissa on mukana lääkäreitä kaikilta työskentelysektoreilta - monet erilaiset lääkärit kohtaavat toisensa ja voivat vaihtaa mielipiteitä. Myös opiskelijat ovat valiokunnissa edustettuina. Valiokuntien työtä koordinoivat liiton piiriylilääkärit.

Keväällä käsittelyssä päivänpolttavia asioita

Tänä vuonna terveyspoliittisissa valiokunnissa keskustellaan muun muassa lääkärin roolista tulevaisuuden sote-keskuksista ja koronapandemian vaikutuksista.

Edunvalvontavaliokunnissa esillä ovat niin ikään sote-keskuksiin liittyvät asiat, sekä esimerkiksi sairaanhoitopiirien organisaatiomuutokset ja päivystyskysymykset.

Professiovaliokunnissa puolestaan keskustellaan muun muassa lääketieteen opiskelijavalinnoista, valmistuvan lääkärin osaamistavoitteista ja erikoislääkärikoulutuksen valintamenettelystä.

Viime syksynä toteutetun Lääkäripaneelin tulosten mukaan liiton jäsenet toivovat lisää tietoa Lääkäriliiton alueellisesta toiminnasta. Valiokuntien toimintaa nostetaan esille Lääkärilehden Liitossa-osiossa kevään mittaan.

Lue myös

Mitä valiokunnissa tehdään?

› Edunvalvontavaliokunta käsittelee edunvalvontaan ja lääkärin monipuoliseen ammatinharjoittamiseen liittyviä asioita.

› Professiovaliokunta vaikuttaa perus- ja erikoistumiskoulutukseen yliopistoittain. Se käsittelee myös kollegiaalisuuteen, etiikkaan ja lääkärin hyvinvointiin liittyviä asioita.

› Terveyspoliittinen valiokunta ottaa kantaa alueellisiin ja kansallisiin terveyspoliittisiin asioihin. Se tuo oman alueensa lääkärien mielipiteet mukaan liiton valtakunnalliseen terveyspoliittiseen työhön.

Kirjoittajat
Sari Kosonen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Oulun kaupunginsairaalassa tartuntaryväs

Tartunnan saaneita potilaita on 32 ja työntekijöitä 13.

Ajassa
Koronarokotusten kirjaamisohjetta on tarkennettu

THL:n ohjeen avulla tärkeimmät koronarokotustiedot saa kirjattua yhdellä kertaa tarkasti ja yhdenmukaisesti.

Ajassa
Korona on aiheuttanut 178 ammattitautia

Eniten tapauksia oli sairaanhoitajilla ja lähihoitajilla.

Ajassa
Koronapotilaiden määrä tuplaantunut HUS:n sairaaloissa

Viikon tai kahden kuluessa jouduttaneen supistamaan muuta toimintaa.

Tieteessä
Proteiinikinaasit vaikuttavat HIV-potilaiden immuunijärjestelmän toimintahäiriöön

Uudeksi hoitomuodoksi proteiinikinaaseja salpaavat lääkkeet?

Ajassa
Korona kuritti yksityislääkäreitä

Nyt näyttää jo paremmalta kuin viime keväänä, kertoo yleislääkäri Jyri Aalto.