Valiokuntatyö on piiriylilääkärin tehtävistä tärkein
Lääkäriliiton TAYS-erityisvastuualueen piiriylilääkärinä maaliskuusta lähtien työskennellyt Juho Kivistö on innostunut haastavasta ja mielenkiintoisesta työstään, vaikka ajankäyttö asettaa omat rajoituksensa.
Tehtävälista on pitkä. Kun työaika on vain kaksi päivää viikossa, se vaatii aina jonkinlaista valintaa ja priorisointia työtehtävien välillä. Ajankäyttö onkin yksi iso haaste työssäni, Juho Kivistö toteaa.
Piiriylilääkäreiden tehtävistä valiokuntatyö on tärkein ja myös aikaa vievin. Jokaisella piiriylilääkärillä on kolme eri valiokuntaa, edunvalvonta- ja professiovaliokunta sekä terveyspoliittinen valiokunta, vastuullaan. Piiriylilääkärit hoitavat kokousten käytännönjärjestelyt, laativat esityslistat yhdessä valiokuntien puheenjohtajien kanssa ja toimivat valiokuntien sihteereinä.
Juho Kivistön mukaan palaute valiokuntien puheenjohtajilta ja jäseniltä on ollut positiivista ja innostunutta.
- Kaiken kaikkiaan tuntuma on se, että valiokuntia pidetään mielekkäinä ja ne ovat lunastaneet paikkansa. Valiokuntalaiset ovat aktiivisia ja kokouksissa syntyy hyviä keskusteluja. Kannustavin palaute on ollut se, että jotkut hieman skeptisesti uusiin valiokuntiin suhtautuneet ovat jälkeenpäin todenneet alueellisessa toiminnassa olevan sittenkin järkeä, Kivistö iloitsee.
Kivistö uskoo, että valiokuntatyöskentelyllä pystyy vaikuttamaan niin alueellisiin kuin valtakunnallisiin asioihin.
- Valiokuntatyöskentelyssä keskeinen asia on tiedonkulku ja sen nopeus. Esimerkiksi Tampereen valiokunnissa syntyneistä hyvistä ideoista on ollut hyötyä muiden erityisvastuualueiden valiokunnille - ja päinvastoin. Valiokuntien avulla alueiden asiat tulevat myös nopeammin Lääkäriliiton toimiston tietoon ja toimistosta alueille.
Kivistön mielestä myös parannettavaa löytyy: paikallisia asioita voitaisiin ehkä käsitellä kokouksissa vieläkin enemmän, ja niistä voisi tarpeen mukaan tiedottaa alueen lääkäreille aktiivisemmin.
Kivistö työskentelee piiriylilääkärinä kaksi päivää viikossa. Valiokuntatyö vie noin 70 prosenttia työajasta. Kivistö työskentelee myös lastenlääkärinä Tampereen kaupungin palveluksessa. Lisäksi hän toimii Duodecimin Käypä hoito -toimittajana.
Sidosryhmätyöhön liian vähän aikaa
Viisipäiväistä piiriylilääkärin työtä Kivistö ei pitäisi välttämättä tarpeellisena, mutta jos hän voisi tehdä vielä kolmannen työpäivän viikossa, se kuluisi ehdottomasti sidosryhmätyöhön. Listalla odottaa melkoinen määrä tahoja, joita hän haluaisi tavata piiriylilääkärinä.
- Olen yrittänyt aktiivisesti kontaktoida eri tahoja. Olen tavannut merkittävien terveyspoliittisten vaikuttajien lisäksi esimerkiksi sairaanhoitopiirin ja myös lääkäriyritysten johtoa. Ilman muuta haluan jalkautua tapaamaan laajemmin myös muita erityisvastuualueen lääkäreitä. Jos aika vain riittäisi, haluaisin käydä esittäytymässä jokaisessa alueen sairaalassa ja terveyskeskuksessa.
Kivistö on otettu hyvin vastaan eri tahoilla.
- Olen mielelläni mennyt esimerkiksi puhumaan tilaisuuksiin piiriylilääkärin roolissa. Palaute kollegoilta on ollut positiivista ja kannustavaa - se antaa voimia työhön.
Piiriylilääkäri on koko erityisvastuualueen asialla
Kivistö korostaa, että hän toimii koko erityisvastuualueen piiriylilääkärinä, ei vain Tampereen. Samoin valiokunnat eivät ole vain Tampereen valiokuntia, vaan valiokuntien jäsenet on valittu mahdollisimman kattavasti koko erityisvastuualueelta.
- Tarkoituksenani on käydä mahdollisimman monessa eri paikallisosaston kokouksessa. Jäsentilaisuuksia voisi pitää myös muualla kuin Tampereella.
TAYS-erityisvastuualueella haasteet ovat pitkälti samoja kuin valtakunnallisesti.
- Siinä on pohtimista, miten pystymme takaamaan terveydenhuollon järjestämisen kaikille kansalaisille tasalaatuisesti ja pitämään yllä terveydenhuollon korkeaa laatua.
Myös lääkäriyden ja kollegiaalisuuden vaalimista Kivistö pitää muuttuvassa yhteiskunnassa tärkeänä.
Valiokunnat
Alueelliset valiokunnat perustettiin, kun Lääkäriliiton uuden strategian mukaisesti haluttiin lähemmäksi jäsentä ja pois liiallisesta Helsinki-keskeisyydestä.
Alueelliset valiokunnat kokoontuvat Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa. Kullakin paikkakunnalla kokoontuu kolme eri valiokuntaa, edunvalvonta- ja professiovaliokunta sekä terveyspoliittinen valiokunta, keskimäärin kolme kertaa syksyllä ja kolme kertaa keväällä.
Valiokuntien tehtävänä on osallistua liiton kannanottojen valmisteluun, tuoda jäsenten näkemyksiä esiin ja ottaa kantaa paikallisiin asioihin. Niiden käytännön työn koordinoi kullakin alueella työskentelevä Lääkäriliiton piiriylilääkäri.