Lehti 15-16: Liitto toi­mii 15-16/2019 vsk 74 s. 974

Valtion lääkäri pystyy vaikuttamaan työhönsä

Työn itsenäisyys korostuu Lääkäriliiton ­tutkimuksissa.

Pauliina Pohjala
Kuvituskuva 1

– Valtion lääkäreillä korostuvat eri asiat kuin ­terveyskeskusten ja sairaaloiden lääkäreillä, kertoi Jukka Vänskä.

Valtiolla työskentelevät lääkärit voivat usein vaikuttaa enemmän omaan työhönsä kuin esimerkiksi sairaalassa tai terveyskeskuksessa työskentelevät.

Valtion lääkäreiden jäsentilaisuudessa Lääkäriliiton tutkimuspäällikkö Jukka Vänskä esitteli liiton tutkimustuloksia valtiolla työskentelevän lääkärin näkökulmasta.

Liitolla on tutkimus- ja tilastotietoa muun muassa lääkäreiden palkoista, työoloista ja työhyvinvoinnista. Valtion lääkärit ovat mukana kaikissa liiton kyselytutkimuksissa.

Kaksi prosenttia eli noin 500 lääkäriä työskentelee valtion virastoissa ja laitoksissa päätoimisesti.

– Ryhmän hajanaisuus ja pieni koko hankaloittavat erillistarkastelun tekoa. Edustavaa virastokohtaista tietoa ei ole saatavilla, Vänskä sanoi.

Hän kertoi valtion lääkäreillä korostuvan Lääkärin työolot ja terveys -tutkimuksessa (2015) ja työmarkkinatutkimuksessa (2017) muun muassa työn itsenäisyys, terveydenhuoltojärjestelmän taloudellisen kestävyyden turvaaminen ja mahdollisuus auttaa lääketieteellisen tiedon kehittymistä.

Enemmän viestiä henkisestä väkivallasta

Lääkäreitä kuormittavat muun muassa tietotekniikka, taitamaton johtaminen ja lääkärille kuulumattomat työt.

– Yleisesti ottaen valtion lääkärit raportoivat näistä asioista vähemmän kuin lääkärikunta keskimäärin.

Valtiolla työskenteleviltä lääkäreiltä tulee tosin suhteellisesti enemmän raportointia henkisestä väkivallasta ja epäasiallisesta kohtelusta.

Lääkäriliitolla työskenteli valtion lääkärien edunvalvonnallinen työryhmä vuonna 2014. Raportissa esiin nostetut ongelmat ovat edelleen ajankohtaisia, vaikka työryhmän ehdottamia toimenpiteitä on tehty.

Lue myös

– Voimme auttaa, kun meihin ollaan yhteydessä, muistutti Lääkäriliiton lakimies Mari Rusila.

Hän toivoo, että valtiosektorin jäsenet ottaisivat liittoonsa yhteyttä paitsi akuuteissa ongelmatilanteissa myös kertomalla valtiosektorin kuulumisia yleisestikin.

– Jäsenet kaikilla sektoreilla ovat meille tärkeitä. Toivommekin saavamme teiltä viestiä siitä, miten edunvalvontaa voitaisiin jatkossa kehittää.

Lääkärikartellin jäsentilaisuuteen osallistuneiden toive oli, että vastaavia verkostoitumistilaisuuksia järjestetään jatkossakin.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030