Lehti 30b-32: Liitto toi­mii 30b-32/2001 vsk 56 s. 3149 - 3150

Valtuuskunnalla ei sovintoesitystä käsiteltävänä

Lääkäriliiton valtuuskunta kokoontui ylimääräiseen kokoukseen Helsinkiin Lääkäritalolle 10. elokuuta. Kolmen viikon ajan työskennelleeltä työministeriön nimittämältä sovittelulautakunnalta odotettiin kokouksen käsiteltäväksi sovintoesitystä. Se ei kuitenkaan ollut päässyt yksimielisyyteen esityksestä uudeksi lääkärisopimukseksi.

Näin ollen sovittelulautakunnalla ei ollut antaa sovintoesitystä eikä valtuuskunnalla ollut perjantaina mitään päätettävää. Sovittelulautakunnan jäsenet informoivat kuitenkin valtuuskuntaa, että useissa asioissa on edistytty ja lähentymistä on tapahtunut.

Mika Vehkasaari

Sovittelulautakunnan työ on nyt keskeytetty. Lautakunnalle ei ole asetettu kuitenkaan määräaikaa. Se jatkaa työtään aina siihen asti, kunnes uusi kunnallinen lääkärisopimus syntyy.

Koska sovintoon ei päästy, liiton valtuuskunta päätti antaa uuden lakkovaroituksen, jolla se laajentaa lakkoa. Lakkovaroitus jätettiin Kunnalliselle työmarkkinalaitokselle ja valtakunnansovittelijalle maanantaina 13. elokuuta. Sen mukaan lakko laajenee 27. elokuuta, jos neuvotteluissa ei sitä ennen saavuteta yksimielisyyttä. Jos asia viedään virkariitalautakunnan käsittelyyn, lakon alkaminen siirtyy automaattisesti kahdella viikolla. Näin ollen lakko laajenee todennäköisesti 10. syyskuuta.

Keskeytettynä ollut lääkärilakko on jatkunut maanantaina 13.8. lakkosuunnitelman mukaisesti. Lakossa ovat erikoisaloista kirurgian, sisätautien, neurologian ja keuhkosairauksien lääkärit. Lakossa ovat ne paikkakunnat ja erikoisalat, jotka olisivat olleet vuorossa mikäli lakkoa ei olisi keskeytetty kolmen viikon ajaksi.

Vaikka valtuuskunnalla ei ollut perjantaina sovintoesitystä käsiteltävänään, se kävi kuitenkin keskustelua ajankohtaisesta tilanteesta ja pohti muutenkin jatkoa. Muun muassa hyväksyttävästä korotustasosta käytiin keskustelua.

- Lääkärilakko on vähäisin niistä ongelmista, joita suomalaisella terveydenhuollolla on. Vaarana on, että terveydenhuoltojärjestelmä muuttuu ilman selkeitä poliittisia päätöksiä. Lisäksi kunnallinen terveydenhuolto ei ole enää houkutteleva työpaikka, totesi kokouksen avannut valtuuskunnan varapuheenjohtaja Ari Palomäki.

Liiton puheenjohtaja Heikki Pälve piti valtuuskunnalle alustuksen siitä, mitä edellisen kolmen viikon aikana on tapahtunut sovittelurintamalla.

- Suhtauduin aluksi vähän skeptisesti sovittelulautakunnan työhön, mutta lautakunnassa henki on ollut kuitenkin selvästi eteenpäin vievä. Pikkuhiljaa paineet lopettaa työtaistelu kasvavat.

Pälveen mielestä tuntuisi aika ihmeelliseltä, että operettilakoksi väitetty lakko lopetettaisiin lailla.

- Tämä lakko puree sairaanhoitopiireihin, terveydenhuoltopolitiikkaan ja ammattiyhdistyspolitiikkaan.

Hän muistutti, että käydyissä neuvotteluissa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että eri lääkäriryhmät ovat tasapuolisessa asemassa.

LAKKOVÄSYMYSTÄ EI TUNNETA

Lakkopäällikkö Heikki Pärnänen totesi, että pitkään jatkunut lakko ei ole rikkonut kenttää. Eeva Mäkinen jatkoi, että lakon laajentaminen on selkeä viesti myös ulospäin yhteiskuntaan.

Harri Juusela sanoi, että hänen edustamansa erikoisalan, kirurgian, mielestä lakosta on saatava kunnon tulos.

Lue myös

- Jos sitä ei saada, on seurauksena julkisen terveydenhuollon rappeutuminen. Omalla työpaikallani ei tunneta lakkoväsymystä. Jos kunnon positiivista tulosta ei saada, niin työpaikoilla ilmapiiri huonontuu ja syntyy erilaisia mielenilmauksia.

Kimmo Lieston mielestä huonoon sopimukseen ei tulisi lerpahtaa näin pitkän lakon jälkeen. Anne-Mari Kantanen kertoi, että kollegojen kanssa käytyjen keskustelujen perusteella kentällä on tahtoa jatkaa lakkoa eteenpäin.

Auli Malinen totesi puolestaan, että hän on hyvin pettynyt kunnalliseen neuvottelusysteemiin.

- Toivon, että vuosien kuluessa olisi jokin muu keino tehdä sopimuksia.

Reijo Korpela sanoi, että tässä tilanteessa porukka on entistäkin yhtenäisempi.

- Meillä oli kaksi selkeää tavoitetta lakkoon lähtiessä. Toinen oli peruspalkan selkeä nosto ja toinen oli työolosuhteiden selkeä parantaminen.

Myös Pekka Anttila muistutti, että yhtenäisyyden säilyttäminen on erittäin tärkeää.

- Se tulee entistäkin tärkeämmäksi, jos lakko jatkuu kuukausitolkulla. Lakon ilmiselvä tavoite on saada jäsenkunnalle niin suuri palkankorotus kun on vain mahdollista.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030