Lainsäädäntö turvaa, että Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on ilman syrjintää oikeus hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollossa käytettävissä. Enemmistö kansalaisista on sitä mieltä, että terveydenhuolto on asia, joka tasa-arvoa tavoittelevassa yhteiskunnassa kuuluu kaikille sitä tarvitseville - henkilön ansiotasosta, asuinpaikasta tai työkyvystä riippumatta. Terveyspoliittisesti tavoitteena on ollut terveyden mahdollisimman täydellinen saavuttaminen ja tasainen jakautuminen väestössä. Suomessa kunnilla on terveyspalvelujen järjestämisvastuu. Kuitenkin kuntien voimavarat vaihtelevat ajallisesti ja maantieteellisesti hyvin paljon, mikä saattaa altistaa kansalaisia palvelujen saatavuuteen liittyvälle epätasa-arvolle. Lisäksi erot oikeudessa työterveyshoitoon ja mahdollisuudessa yksityisiin sairauskuluvakuutuksiin ovat lisänneet väestöryhmien eriarvoisuutta.

Potilas kokee terveyteensä liittyvät asiat yksilöllisesti. Hänellä on vapaus valita ja hänen hoitolinjastaan on sovittava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Vuonna 2011 voimaan tulleen terveydenhuoltolain mukaan potilaan valinnanvapaus hoitopaikan suhteen lisääntyy jatkossa asteittain. Terveydenhuollon läpinäkyvyyden ja vertailtavien tietojen saatavuuden on kehityttävä, jotta potilaan valinnanvapaus toteutuu lain hengessä.

Terveys ja raha ovat aina haastava ja herkkä yhdistelmä. Väestön ikääntyminen, terveyspalvelujen kasvava kysyntä ja uusien innovaatioiden myötä alati lisääntyvät hoitomahdollisuudet koettelevat yhteiskunnan taloudellisia resursseja. Terveyttä ei voi suoraan ostaa rahalla, mutta potilas kuluttajana pyrkii maksimoimaan hyvinvointiaan ja mahdollista terveyttään.

Suomen tulevaisuuden suurin haaste on kansantalouden kestävyysvajeen ratkaiseminen. Heikkenevä huoltosuhde, väestön ikääntyminen ja lääketieteen kasvavat mahdollisuudet muodostavat kokonaisuuden, jonka ratkaisemisessa myös lääkärikunnalla on oma roolinsa. Kiihkotonta keskustelua vaikuttavuudesta tarvitaan kipeästi. Kuinka suuri osa terveydenhuollon järjestämiseen ja talouteen liittyvistä ongelmista ratkaistaisiin priorisoimalla? Yleispriorisointi on minkä tahansa tekemisen asettamista tärkeysjärjestykseen, tavoitellen tehokkaampaa toimintaa ja kustannussäästöjä. Jos priorisoinnista on edeltävästi keskusteltu asiallisesti, säästöjen hakeminen tehokkaasti ja järkevästi on helpompaa. Priorisointikeskustelu on pelottavaa silloin, jos ja kun joku alkaa voimakkaasti sanella toisten puolesta esimerkiksi elämän arvoa tai arjen vastuullisia hoitokäytäntöjä. Vaikka yhteiskunta pyrkii rakentamaan rajoja ja valvontaa lainsäädännöllä, kuitenkin yksilöillä, yhteisöillä ja ammatinhenkilöillä yhteistyössä on tärkeä vastuu siitä, minkälaiselle moraaliselle ja eettiselle pohjalle terveyspolitiikka perustuu.

Elämme haluamisen yhteiskunnassa, mikä näkyy myös terveysmarkkinoilla. Koska olemassa olevat resurssit ovat rajalliset, ne tulisi jakaa tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti.Terveydenhuollossa ja sen järjestämisessä on tehtävä pikaisesti uudistuksia, jotta perusoikeudet voidaan säilyttää. Vallankumousta ei tarvita, mutta ajatuksellisesti vapaus, terveys ja tasa-arvo ovat paikallaan. Tulevaisuudessakin terveydenhuollossa on kysymys siitä, että ihmisellä on oikeus valita, ihmisestä välitetään ja että ihmiset saavat kohtuullisen tarvitsemansa avun oikeudenmukaisella ja toisiin ihmisiin nähden tasavertaisella tavalla.