Sitran ohjelmajohtaja Hannu Hanhijärvi esitti äskettäin, että terveyskeskuslääkärien vastaanottokäyntien määrän voisi kaksinkertaistaa nykyisestä. Ehdotus on herättänyt vilkasta keskustelua. Pelkästään vastaanottokäyntien määrän perusteella terveyskeskuksen tehokkuutta ei kuitenkaan voi arvioida.

Terveyskeskuslääkärien vastaanotoille tehtyjen potilaskäyntien määrä on vähentynyt noin 1,7 miljoonalla vuosien 1997 ja 2006 välisenä aikana. Kaikkiaan vuonna 2006 terveyskeskusten vastaanotoille tehtiin 9,07 miljoonaa käyntiä, joista päiväaikana 7,45 miljoonaa. Jos neuvola-, kouluterveydenhuolto- ja muita vastaavia käytejä ei oteta mukaan tarkasteluun, päiväaikaisia käyntejä lääkärin vastaanotolle oli 5,94 miljoonaa. Vuonna 1997 vastaava määrä oli 7,55 miljoonaa. Taulukosta 1 käy ilmi, että nimenomaan päiväaikaisten käyntien määrä on vähentynyt, kun verrataan vuosia 1997 ja 2006.

Lääkärikohtaisia vastaanottokäyntejä ja niissä tapahtuneita muutoksia voidaan arvioida suhteuttamalla käynnit terveyskeskuslääkärien lukumäärään. Vertailuryhmän valinta ei ole kuitenkaan yksiselitteinen asia, ja erilaiset vertailuryhmät tuottavat erilaisia lukuja. Mihin ryhmään käyntien määrä pitäisi suhteuttaa, jotta voitaisiin tutkia lääkärikohtaisissa vastaanottomäärissä tapahtuneita muutoksia; kaikkiin terveyskeskuksen lääkäreihin, vain terveyskeskuslääkäri-nimikkeellä toimiviin lääkäreihin (pois lukien johtavat lääkärit) vai kokoaikaiseksi muunnettuun lääkärityövoimaan? Viimeisen 10 vuoden aikana lääkärien tekemä osa-aikatyö on yleistynyt voimakkaasti. Vuonna 1997 terveyskeskusten lääkäreistä noin 5 % työskenteli osa-aikaisesti, kun vuonna 2006 osa-aikaisten osuus oli kivunnut jo noin 14 %:iin. Osa-aikaiset lääkärit tekevät noin 60-prosenttista työviikkoa. Kokoaikaiseksi muunnettuna terveyskeskusten lääkärimäärä maaliskuussa 2006 oli 3 437 lääkäriä. Vuonna 1997 lääkäreitä oli 3 281.

Lääkärimääriin suhteuttaen voidaan arvioida, että vuoden 2006 aikana yksi lääkäri otti vastaan keskimäärin noin 2 640 potilasta, joista 2 170 päiväaikana. Muutos kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen on merkittävä, sillä vuonna 1997 päiväaikaisia käyntejä oli 2 740 lääkäriä kohden, eli noin 570 käyntiä enemmän kuin vuonna 2006 (taulukko 1). Keskiluvut peittävät alleen vastaanottomäärien suuren lääkärikohtaisen vaihtelun.

Terveyskeskuslääkärin työn sisältö on muuttunut

Mitä näistä tuloksista voidaan päätellä? Kertovatko löydökset tehottomuuden lisääntymisestä perusterveydenhuollossa vai jostain muusta? Käyntimäärien vähenemälle on löydettävissä loogisia tulkintoja, jotka juontavat juurensa terveydenhuoltojärjestelmässä, lääkärien työn sisällössä ja potilaskunnassa tapahtuneista muutoksista. Yksittäistä selitystä ei ole, kyseessä on monen osatekijän summa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana yhä useampi työikäinen on siirtynyt työnantajan järjestämän työterveydenhuollon piiriin. Samanaikaisesti vanhusväestön määrä on kasvanut. Vuonna 2005 voimaan tulleen hoitotakuulainsäädännön myötä potilaiden on saatava terveydenhuollon ammattihenkilön arvio hoitotarpeesta kolmen vuorokauden kuluessa. Käytännössä tämä on merkinnyt sitä, että lyhyttä vastaanottoa tarvitsevat potilaat käyvät ensisijaisesti hoitajan vastaanotolla. Myös puhelinneuvonnalla on pystytty vähentämään turhia lääkärikäyntejä. Näin ollen terveyskeskuslääkärien potilaista aiempaa suurempi osa on iäkkäitä ja usein myös monisairaita potilaita.

Perinteisen vastaanottotoiminnan rinnalle on tullut uusia toimintamuotoja, kun lääkärit kohtaavat potilaansa yhä useammin puhelimen tai sähköpostin välityksellä. Perusterveydenhuoltoon on viime vuosina siirretty yhä vaativampia seuranta- ym. tehtäviä erikoissairaanhoidon puolelta, ja osaltaan ne ovat lisänneet terveyskeskuslääkärien työn kuormittavuutta. Samoin erilaisten kehittämis- ja suunnittelukokousten yleistyminen on vienyt lääkärien työaikaa pois vastaanottotoiminnasta.

Lääkärien työoloja kartoittavien tutkimusten perusteella tiedetään, että terveyskeskukset ovat nykyisin terveydenhuollossa juuri se toimintasektori, jossa työtaakka koetaan kaikkein raskaimmaksi. Terveydenhuoltoa on kehitetty terveyskeskuslääkärien jaksamisen kustannuksella. Samanaikaisesti yksittäiseltä lääkäriltä on viety mahdollisuudet vaikuttaa oman työnsä sisältöön tai määrään. Tämä on näkynyt monissa paikoin rekrytointivaikeuksina ja lääkärivajeen kasvuna. Tämä kehitystrendi on katkaistava.

Terveyskeskusten työoloja parannettava

Jonkin verran perusterveydenhuollon tehokkuutta voidaan lisätä olemassa olevin voimavaroin, toimintoja edelleen järkeistämällä. Merkittäviä parannuksia saadaan kuitenkin aikaiseksi vain resursseja lisäämällä. Toiminnan tehostaminen pitäisi aloittaa varmistamalla, että lääkärit tekevät vain niitä töitä, joihin heidät on koulutettu. Lääkärien työnkuvat ja vastuut on määriteltävä sellaisiksi, että vastaanottotoiminnalle jää riittävästi aikaa. Tässä esimiestyöllä ja johtamisella on keskeinen merkitys. Resurssien lisääminen tarkoittaa konkreettisesti sitä, että terveyskeskuksiin on saatava lisää lääkäreitä. Sitä kautta saadaan myös yksittäisen lääkärin työtaakkaa siedettävämmäksi. Tästä vuodesta lähtien Suomessa valmistuu vuosittain noin 600 uutta lääketieteen lisensiaattia. Nykyisillä koulutusmäärillä perusterveydenhuollon tulevaisuus on turvattavissa.

Kehittämistoimenpiteiden keskiöön on nostettava terveyskeskusten työskentelyolosuhteiden parantaminen. On tähdättävä siihen, että valmistuvat lääkärit kokisivat terveyskeskustyön mielekkääksi myös pidemmällä aikajänteellä. Työskentelyolosuhteiden parantaminen, työmäärän rajaaminen ja työjoustojen lisääminen kasvattavat myös terveyskeskuksissa tällä hetkellä työskentelevien lääkärien halukkuutta jatkaa työuraansa perusterveydenhuollossa.

Vastaanottokäyntien lukumäärän tarkastelu ei ole hyvä lähtökohta perusterveydenhuollon kehittämiselle. Pelkästään vastaanottomääriin tuijottaminen johtaa vääriin johtopäätelmiin. Terveyskeskuslääkärin työ on viime vuosina joustanut terveydenhuollossa ja potilaskunnan rakenteessa tapahtuneiden muutosten myötä. Samanaikaisesti yksittäisen terveyskeskuslääkärin työn kuormittavuus on kasvanut. Nykyjärjestelmässä ei päästä samanlaisiin lääkärikohtaisiin vastaanottokäyntien määriin kuin aikaisemmin, tai mihin yksityisvastaanotolla päästään. Vastaanottokäyntien lukumäärä ei kerro toiminnan tehokkuudesta tai sen järkiperäisyydestä.