Tiedotus on nykyisessä tietoyhteiskunnassamme tullut yhä tärkeämmäksi osaksi ammattiyhdistysliikettä. Vuosia tiedotuspäällikkönämme toiminut Maimu Halonen on juuri jäänyt eläkkeelle. Hänelle on annettava suuret kiitokset työstä, jonka hän on liiton hyväksi tehnyt. Erityisesti korviini on jäänyt soimaan hänen sanansa, että tiedotus ei ole itsetarkoitus, on oltava aina vankka sanoma.

Edellisen sopimuskierroksen jälkipyykissä on monelta taholta todettu tiedotuksen epäonnistuneen. Sisäinen tiedotus ei välittänyt jäsenistölle tietoa oikeassa ajassa ja oikeassa muodossa. Emme kyenneet muokkaamaan julkisuuteen riittävän yksinkertaista tavoitteenasettelua, jonka taakse kaikki olisivat asettuneet.

Edellisellä kierroksella ongelmaksi koettiin liian aikainen ulostulo. Nyt pidättyväinen tiedotus oli selvästi väärä valinta. Jäsenistö koki olevansa paitsiossa. He eivät voineet seurata prosessia riittävästi eivätkä tienneet, mistä oltiin päättämässä.

Ammattiliittomme tiedotuksella on kaksi merkittävää kohdetta: toinen on suuri yleisö ja se mitä se ajattelee Lääkäriliitosta, toinen on jäsenistö ja se miten se mieltää liiton ammattiyhdistysroolin. Lähes vuosi sitten Taloustutkimus teki mielikuvaseurantatutkimuksen ammattijärjestöjen toiminnasta. Tutkimuksessa Lääkäriliitto todettiin Suomen arvostetuimmaksi ammattijärjestöksi ja edunvalvontajärjestönä se saavutti kakkossijan. Tutkimus tehtiin aikana, jolloin edellinen sopimuskierros oli juuri saatu päätökseen. Lääkärien palkka- ja työolosuhteita oli käsitelty julkisuudessa. Uhkaukset jäädä tupon ulkopuolelle olivat olleet tuolloin realistisia, ja taustoja oli pystytty valottamaan kansalaisille. Syksyllä esille tuotu terveyskeskuslääkärivaje ja toisaalta sairaalalääkäripalkkatutkimuksen luvut eivät saaneet aikaan samaa reaktiota yleisössä eikä toimintamme ollut yhtä ponnekasta kuin edellisellä kerralla.

Sisäisessä tiedotuksessa lähdettiin liikkeelle selvästi toisin. Tavoitteiden rakentaminen oli ollut vaikeaa, eikä rakennemuutoksia saatu aikaan. Prosenteista ei julkisesti haluttu puhua. Edellisellä kerralla oli jäsenistön valmiutta työtaisteluun nostatettu myös ulkoisella tiedotuksella. Nyt oli tietoisesti valittu matalaprofiilinen linja. Varsinaista taisteluhenkeä oli liikkeellä vain kohtuullisesti, ja se varmasti näkyi jäsenäänestyksen luvuissa. On muistettava, että yleensä jäsenistö on konservatiivisempaa kuin aktivistit, joille muutokset ja toiminta ovat helpompaa. Tarvitsemme aina etujoukoissa lipunkantajia.

Tiedonkulun on oltava kaksisuuntaista. Jäsenistön on tiedettävä, mihin liitto pyrkii ratkaisuissaan, ja toisaalta liiton päättäjien on oltava tietoisia jäsenkuntansa tarpeista. Liiton keskustelutaulut ovat varmasti toimineet juuri tiedon välittäjänä jäsenistön kesken sekä toisaalta liiton organisaatioon päin. Aktiviteetti kuitenkin pyrkii keskustelutauluilla keskittymään yksittäisiin ahkeriin kirjoittajiin. Liiton kotisivujen roolia tiedottajana ja keskustelufoorumina on lisättävä, mutta toisaalta on aina muistettava, että se ei ole päättävä elin. Todellisuudessa päätöksentekoon vaikutetaan parhaiten aktiivisella osallistumisella ja toimimalla liiton luottamuselimissä.

Jäsenistö odottaa nyt hallitukselta ja liiton valiokunnilta aktiivista työskentelyä ja tavoitteenasettelua. Paikallistoimintaan on saatava mahdollisimman monta osallistujaa ja luotava uskottava järjestövalmius sekä ulospäin että sisäisesti. Päätöksentekoprosessin aikana tulee varmasti vastaan tilanteita, joissa kaikkea tietoa ei voi jakaa ulospäin. Jäsenistön on kuitenkin pystyttävä luottamaan liittonsa organisaatioon ja sen tekemiin ratkaisuihin. Ratkaisut eivät voi olla kaikkien mieleen, ja aina löytyy arvostelijoita. Toivon, että he pystyvät tekemään arvionsa oikean tiedon varassa - siinä todellinen haaste tiedotukselle.