Lehti 49-50: Liitto toi­mii 49-50/2004 vsk 59 s. 4902 - 4903

Yhä useampi lääkäri pitää yksityisvastaanottoa

Yksityisvastaanoton pito on yhä suositumpi tapa tehdä lääkärin työtä. Päätoimisena yksityislääkärinä työskentelee jo joka kymmenes eli liki 1 600 suomalaislääkäriä.

Toiminta yksityislääkärinä on myös ylivoimaisesti yleisin lääkärien sivutöiden muodoista. Yksityisvastaanottoa pitävien määrä on noussut tasaisesti 1990-luvun puolivälistä, jolloin päätoimisia yksityislääkäreitä oli noin 1 000.

Tiedot käyvät ilmi Suomen Lääkäriliiton vuotuisesta Lääkärikyselystä.

Katja Patronen

Työikäisiä lääkäreitä oli kyselyn tekohetkellä maaliskuussa 17 805. Heistä työssä oli 15 469 lääkäriä. Loput olivat poissa päätoimisesta lääkärintyöstä muun muassa ulkomailla olon, työkyvyttömyyseläkkeen, aikaistetun eläkkeen tai lastenhoidon vuoksi. Työttömänä ilmoitti olevansa 24 lääkäriä.

Terveyskeskuslääkärien määrä kääntyi tänä vuonna ensi kertaa nousuun sitten vuoden 2000. Terveyskeskuksissa työskenteli maaliskuussa 3443 lääkäriä, missä on 71 lääkärin verran lisäystä edellisvuodesta.

Sairaaloissa ja työterveyshuollossa työskentelevien lääkärien määrä on kasvanut jatkuvasti 1990-luvun puolivälistä. Sairaalalääkäreitä oli maaliskuussa 7285 ja työterveyslääkäreitä 840. Edellisvuonna sairaaloissa työskenteli 7240 ja työterveyshuollossa 826 lääkäriä.

Opetus- ja tutkimustehtävissä toimii aiempaa harvempi; maaliskuussa 1 043 lääkäriä. Vielä vuonna 2000 opetus- ja tutkimustehtävät olivat 1 200 lääkärin päätyö. Hallinnon, järjestöjen ja lääketeollisuuden palveluksessa oli kuluvan vuoden maaliskuussa 883 lääkäriä.

Kolme neljäsosaa nuorista on naisia

Naisten osuus lääkärikunnasta jatkaa edelleen kasvuaan. Alle 30-vuotiaista lääkäreistä on naisia jo kolme neljästä. Kaikenikäisistä lääkäreistä naisia on hieman yli puolet.

Naisia työskentelee eniten terveyskeskuksissa, mutta myös sairaalalääkäri on entistä useammin nainen.

Mieslääkärit ovat keskimäärin naiskollegansa vanhempia: miesten keski-ikä on kyselyn mukaan 47,4 vuotta ja naisten 43,2 vuotta.

Erikoislääkäriksi on valmistunut 69,1 prosenttia miehistä ja 54,3 prosenttia naisista. Erikoistumassa olevista on naisia kaksi kolmasosaa. Lääketieteen tai lääketieteen ja kirurgian tohtorin tutkinto on yli viidenneksellä lääkäreistä.

Vajaa puolet tekee sivutyötä

Noin 40 prosenttia suomalaislääkäreistä tekee päätyönsä ohella yhtä tai useampaa sivutyötä. Sivutöitä tekevien osuus on hieman laskenut edellisvuodesta. Eniten sivutöitä tekevät yli 50-vuotiaat sairaaloissa työskentelevät mieslääkärit.

Yleisin sivutyön muoto on yksityislääkäritoiminta. Päätoimisen yksityisvastaanoton pito on tavallisinta silmälääkärien, psykiatrien, yleislääkärien ja gynekologien keskuudessa. Sivutoimisia yksityislääkäreitä on eniten kirurgian ja sisätautien aloilla.

Noin 16 prosentille päätoimisesti sairaalassa työskentelevistä lääkäreistä ja 22 prosentille erikoistuneista lääkäreistä on myönnetty oikeus ottaa yksityispotilaita vastaan sairaalassa. Oikeuttaan hyödyntää viikoittain vain 13 prosenttia erikoistuneista lääkäreistä.

Osa-aikatyö yleistyy edelleen

Lue myös

Lääkärikyselyssä selvitettiin tänä vuonna ensi kertaa työskentelyä niin kutsuttuna keikkalääkärinä. Kyselyn mukaan noin 880 lääkäriä oli työskennellyt keikkalääkärinä edeltävän kolmen kuukauden aikana. Alle puolet heistä teki keikkatyötä viikoittain ja neljännes harvemmin kuin kerran kuussa.

Työsuhde on vakituinen yli 64 prosentilla lääkäreistä. Vajaa kymmenesosa työskentelee sijaisena, ja noin neljänneksellä on määräaikainen työsuhde. Määräaikaisia on eniten opetus- ja tutkimustyötä tekevien joukossa.

Osa-aikatyössä oli maaliskuussa lähes 15 prosenttia lääkäreistä. Osa-aikatyö on yleistynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana selvästi osa-aikaeläkkeiden ja hoitovapaiden käytön lisääntymisen vuoksi. Osa-aikaiset tekevät töitä keskimäärin 22 tuntia viikossa.

Lääkärikyselyä on tehty vuodesta 1982 lähtien. Kysely lähettiin maaliskuussa kaikille Suomessa laillistetuille lääkäreille, myös Lääkäriliittoon kuulumattomille. Siihen vastasi 81,6 prosenttia kyselyn saaneista.


Taulukot
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030