Lehti 43: Liitto toi­mii 43/2001 vsk 56 s. 4435

Yrittäjien eläkevakuutusvelvollisuutta tiukennetaan

Valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvioon liittyen hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen yrittäjien eläkelain (YEL) muuttamiseksi. Muutoksen tarkoituksena on kumota pääosin ne YEL:n määräykset, jotka koskevat yrittäjien mahdollisuutta vapautua vakuuttamisvelvollisuudesta. Vakuuttamisvelvollisuudesta vapautumista koskevat määräykset ovat tärkeät erityisesti sivutoimisesti yksityisvastaanottoa pitäville lääkäreille.

Matti Koivistoinen

Yrittäjien eläkelaki koskee kaikkia yrittäjiä eli myös itsenäisenä ammatinharjoittajana yksityispraktiikkaa pitäviä lääkäreitä. Vielä voimassa olevan lain mukaan sivutoimisilla yrittäjillä on kuitenkin mahdollisuus hakea Eläketurvakeskukselta vapautumista vakuuttamisvelvollisuudesta. Eläketurvakeskus voi hakemuksesta vapauttaa yrittäjän vakuutuksen ottamisesta, jos yrittäjätoiminta on sivutoimista tai yrittäjän eläketurva on muun ansiotyön perusteella riittävä. Yleensä vapautuksen saaminen on siis edellyttänyt, että yrittäjällä on yritystoiminnan ohella samanaikaisesti jatkuvaa muuta ansiotoimintaa.

Kaikkiaan noin 4 400 lääkärillä on päävirkansa tai -toimensa ohella yksi tai useampia sivutoimia. Keskimäärin yksityisvastaanottoon käytetty aika on noin neljä tuntia viikossa. Käytännössä lähes jokainen sivutoiminen praktikko on hakenut ja myös saanut vapautumisen vakuuttamisvelvollisuudestaan. Päätoimisilla yksityisvastaanottoa pitävillä lääkäreillä on luonnollisesti yrittäjien eläkelain mukainen pakollinen vakuutus.

Lakiesityksen mukaan vapautumisoikeus poistuisi kokonaan sillä perusteella, että sivutoimisen lääkärin eläketurva on riittävästi hoidettu hänen päävirkaansa tai toimeensa liittyvällä eläkevakuutuksella. Lakiesityksen mukaan vakuuttamisvelvollisuudesta voitaisiin kuitenkin edelleen vapautua sillä perusteella, että yrittäjätoiminnasta ei enää eläkkeiden yhteensovittamismääräysten johdosta kartu eläkettä. Eläkkeiden yhteensovittamismääräykset ovat kuitenkin hyvin vaikeaselkoiset, minkä vuoksi tällä perusteella vakuuttamisen kannattavuus on koettu kyseenalaiseksi. Käytännössä on myös ilmennyt tapauksia, joissa YEL-vakuutus on yhteensovittamisen johdosta osoittautunut täysin tuottamattomaksi.

Lakiesityksen läpimenemiseen syytä varautua

YEL:n mukaisesta vakuuttamisvelvollisuudesta vapautuminen on käytännössä koskenut lähes yksinomaan lääkäreitä. Lakiesitystä valmisteltaessa ei Lääkäriliittoon ole kuitenkaan oltu yhteydessä, jotta asiasta olisi voitu informoida aikaisemmin. Lausunnossaan eduskunnalle liitto on todennut lakiesityksen saattavan lääkärit muista ammattiryhmistä poikkeavaan asemaan vakuuttamisvelvollisuuden suhteen. Tämän vuoksi liitto on suhtautunut esitykseen hyvin varauksellisesti ja esittänyt asian saattamista lääkärien osalta jatkoselvittelyyn. Lakiesityksen läpimenemiseen on kuitenkin syytä varautua.

Lue myös

YEL:n muutos on tarkoitus saattaa voimaan jo 1.1.2002. Aikataulu on siis hyvin kiireinen. Lain voimaantuloa koskevat määräykset ovat kuitenkin suhteellisen joustavat. Ensi vaiheessa laki tulisi koskemaan vain niitä hakemuksia, jotka pannaan vireille sanotun voimaantulopäivän jälkeen. Ennen lain voimaantuloa vireille tulleisiin hakemuksiin tullaan soveltamaan aikaisempia määräyksiä, jotka siis ovat väljemmät vakuuttamisvelvollisuudesta vapautumisen suhteen. Niissä tapauksissa, joissa yrittäjä on vapautettu vakuuttamisvelvollisuudesta vanhan lain säännösten perusteella, vapautus jatkuu hänen osaltaan niin kauan kuin sen edellytykset ovat voimassa. Niiden lääkärien, joilla on jo päätös vakuuttamisvelvollisuudesta vapautumiseen, ei ole tarpeen ryhtyä lain muutoksen johdosta toimenpiteisiin.

Niiden lääkärien, jotka hakevat vapautusta uuden lain mukaan sillä perusteella, että yrittäjätoiminnasta ei enää kartu eläkettä yhteensovitussäännösten vuoksi, tulee selvittää, kartuttaako YEL-vakuutus todella hänen eläkettään. Parhaiten tämä selviää asioitaessa asianomaisen eläkevakuutusyhtiön kanssa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030