Työpaikkakiusaamista

Rauhallinen koti-ilta ja ykkösen pääuutislähetys: TYS anestesiologit irtisanoutuneet. Tämä oli kieltämättä uutinen, mutta viimeisen kymmenen vuoden turkulaisraporttien perusteella ei kuitenkaan täysi yllätys. Irtisanoutuminen on rankka toimenpide, johon ei julkisen viran haltija helposti ryhdy, lääkäri varsinkaan. Toisaalta moni lääkäri saa viran vasta neljänkympin paremmalla puolella, ja jos on koko ammattiuransa notkunut pätkätöiden ja tiputellen annettujen määräyskirjojen varassa, ei irtisanoutuminen horjuttane työntekijän perusturvallisuutta laisinkaan.

Kati Myllymäki

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 37/2000 Kommentteja

Tasapuolisesti - yhdessä

Neuvottelut kunnallisesta lääkärivirkaehtosopimuksesta seuraavalle kaudelle ovat jälleen käynnistymässä. Lääkäriliiton tehtävä on viimeistään nyt kristallisoida tavoitteensa. Lääkäriliiton valiokunnissa, työryhmissä ja hallituksessa on tehty asian eteen töitä vuoden mittaan. Lääkäriliiton valtuuskunta on jo asettanut tavoitteeksi, että virkaehtosopimuksessa tulee tavoitella peruspalkkapainotteista ratkaisua. Tavoiteasettelun pitäisi siis olla yksinkertaista.

Jaakko Halonen

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 37/2000 Kommentteja

Kunnallisvaalit ovat terveysvaalit! Lääkäriliiton kymmenen askelta parempaan terveydenhuoltoon

Kunnallisvaalit ovat terveydenhuollon kannalta tärkeämmät kuin mitkään muut vaalit. Ne ovat terveysvaalit. Terveydenhuollon järjestämisestä päätetään kunnissa. Kunnallisesta päätöksenteosta riippuu, halutaanko rahaa suunnata terveydenhuoltoon vai muualle. Kuntaliiton selvityksen mukaan terveydenhoito kiinnostaa kansalaisia kaikkein eniten kuntien talousarviossa. Vaalien ennakkoäänestys pidetään 11.-17. lokakuuta ja varsinainen äänestyspäivä on 22. lokakuuta. Lääkäriliiton rahoituskokeilutyöryhmä ja terveyspoliittinen valiokunta ovat valmistelleet liiton toimiston kanssa kunnallisvaalikeskusteluja varten Lääkäriliiton 10 askelta parempaan terveydenhuoltoon, jotka on jaettu neljään pääryhmään.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 37/2000 Kommentteja

Euroopan lääkärien pysyvä komitea (CP) kokoontui Helsingissä

Euroopan lääkäreiden kattojärjestö CP piti kokoustaan 31.8.-2.9.2000 Helsingissä, Kalastajatorpalla. Kyseessä on ensimmäinen kahdesta Suomessa järjestettävästä kokouksesta Markku Äärimaan puheenjohtajakaudella. Tänä vuonna vuorossa oli ns. alakomiteoiden kokous, jonka tehtävänä on valmistella ja muokata valmiiksi CP:n kannanotot. Valmistelluista kannanotoista äänestetään hallituksen kokouksessa, joka pidettiin samassa yhteydessä.

Virva Ojanperä-Kataja

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 36/2000 Kommentteja

Lapsen aika

Lääkäriliiton 90-vuotisjuhlavuosi on kääntynyt syksyyn. Pro Humanitate on näkynyt Lääkärilehdessä, paikallisosastoissa ja uudessa Lääkärin etiikka -kirjassa. Pääjuhlaa suunniteltaessa todettiin, että ei ole järkeä kerätä kuihtuvia kukkia ja pölyttyviä maljakoita liiton toimistoon, joten ohjasimme muistamiset hyväntekeväisyystilille. Tähän mennessä varoja on kertynyt noin 70 000 mk. Hyvistä kohteista ja ansiokkaista avustusjärjestöistä ei ole puutetta. Yksilön tai yhteisön hädän mittaaminen ja kohteiden laittaminen paremmuusjärjestykseen on mahdotonta. Emme myöskään kuvittele, että liittomme tai suomalaisten lääkärien avustuksilla olisi saatavissa valtavia muutoksia sen enempää Suomen kuin muidenkaan maiden terveydenhuollon ongelmiin.

Kati Myllymäki

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 35/2000 Kommentteja

Akavan puheenjohtaja Risto Piekka vaatii tasokorotusta julkisen sektorin korkeakoulutetuille: Suomi on kateuden vanki palkkapolitiikassa

- Korkeakoulutettujen palkkauksen jälkeenjääneisyyttä ei yksin korjata työmarkkinasopimuksilla. Suomi tuntuu olevan myös kateuden vanki palkkapolitiikassa. Ei uskalleta myöntää, että koulutuksesta, vastuunkannosta ja osaamisesta tulisi maksaa. Peräänkuulutankin yhteisvastuuta julkisten ydinpalveluiden saatavuuden turvaamiseksi. Yhtä hyvin poliittisten päättäjien kuin työnantajienkin on kannettava vastuunsa korkeasti koulutetuista henkilöstöryhmistä, totesi Akavan puheenjohtaja Risto Piekka. Hän puhui Akava-Pohjanmaan aluetoimikunnan järjestämässä juhlaseminaarissa Vaasassa. Seminaari järjestettiin Akavan 50-vuotisjuhlan kunniaksi.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 35/2000 Kommentteja

Vaatimukset ja keinot

Vaikka voimassa olevan kunnallisen lääkärisopimuksen hyväksymisestä on jo yli puoli vuotta, ja sopimuksen voimassaoloaikaakin on vielä jäljellä lähes saman verran, keskustelu virkaehtosopimuksesta, palkkatavoitteista ja myös keinoista tavoitteiden saavuttamiseksi näkyy jatkuvan ainakin Lääkäriliiton Internet-sivuilla vilkkaana. Hyvä niin - eikä liene ihmekään! Viime sopimuskierros kun jätti paljon hampaankoloon: palkkaratkaisun kokonaistaso ei tyydyttänyt, koska lääkäreiden palkkausasema ei siinä mitenkään korjautunut. Myöskään mitään niistä erityisongelmista, joita lääkäreiden palkkauksessa - riittämättömän peruspalkan ohella - on koettu olevan, ei saatu ratkaistua yhden vuoden mittaisella, yleisen tason mukaisella sopimuksella. Ja viimeiseksi lopuksi, ratkaisu osana kunnallista virkaehtosopimusta jätti sädetyötä tekevät ilman kompensaatiota sädeloman lakattua edellisen sopimuksen umpeutuessa.

Heikki Pärnänen

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 34/2000 Kommentteja

Kenen liitto, kenen tavoitteet?

Lomilta palattua on edunvalvontakeskustelu taas saanut vauhtia. Valtakunnalliset tulopolitiikan koukerot ovat nousseet otsikoihin. Keskusjärjestöjen ja poliitikkojen kommentit työsopimuslaista, inflaatiosta ja öljyn hinnasta vaikuttavat varjonyrkkeilyltä. Epämääräisiä ja ympäripyöreitä käsitteitä heitellään ilmaan ja kytätään sekä vastapuolen että toisten ammattijärjestöjen liikahduksia. Monesti onkin niin, että pääasiallinen vihollinen ei olekaan työnantajapuoli vaan toinen työntekijäjärjestö ja pahimmillaan joku ryhmä oman ammattijärjestön sisällä. Ei ole niin väliä, minkä prosentin oma ryhmä saa, kunhan se toinen ryhmä vain ei saa penniäkään enempää... Kovin inhimillistä on tietysti nähdä pahin kilpailija siinä porukassa, joka on lähimpänä. Virallinen vastapuoli Etelärannassa tai Kuntatalolla on niin kovin kaukana.

Kati Myllymäki

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 33/2000 Kommentteja

Etelä-Karjalan lääkärit juhlivat 90-vuotista Lääkäriliittoa

Etelä-Karjalan lääkärit seuralaisineen viettivät Lääkäriliiton 90-vuotisjuhlaa elokuun puolivälissä Imatran Valtionhotellissa. Paikalle oli tullut peräti 120-130 lääkäriä, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet edes mukaan. Samalla vietettiin myös Etelä-Karjalan Lääkäriseuran ja Viipurin Duodecimin kevätjuhlaa, joka on perinteisesti pidetty elokuussa.

Mika Vehkasaari

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 33/2000 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030