Julkinen terveydenhuolto on uppoava laiva ilman kipparia

Kuluneen kevään ja kesän aikana on kiitettävän paljon puhuttu julkisen terveydenhuollon ongelmista. Hyvinkin arvovaltaiset poliitikot ovat myöntäneet, että ongelmia on. Valtaosa todetuista ongelmista on sellaisia, joiden korjaaminen vaatii rahaa. Valtion budjettiesityksessä ensi vuodelle siirretään rahaa hampaiden hoitoon, usein siis perusterveille. Lisärahaa terveydenhuoltoon ei tule. Kommenteissaan kunnat ovat ilmoittaneet, ettei ole varaa lisätä rahaa terveydenhuoltoon. Valtio on siirtänyt vastuun kunnille, kunnat moittivat valtiota rahapulastaan, ongelmia ei korjaa kukaan. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että nykyisellään verokertymästä vain 15 % käytetään terveydenhuoltoon.

Risto Lantto

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 32/2000 Kommentteja

Ruotsissa satsataan terveydenhuoltoon

Ruotsin hallitus jätti eduskunnalle ehdotuksensa terveydenhuollon kehittämisohjelmaksi (Regeringens proposition 1999/2000:149: Nationell handlingsplan för utveckling av hälso- och sjukvården) nyt kesäkuussa. Ehdotuksen päätavoitteeksi nimetään hoidon saatavuuden ja laadun parantaminen. Menetelmänä on perusterveydenhuollon vahvistaminen sekä kunnissa että kuntayhtymissä (landstinget). Keskeisenä asiana mainitaan kaikkien kansalaisten oikeus valita itselleen omalääkäri-perhelääkäri. Esityksessä painotetaan lisäksi tukea lapsille, vanhuksille ja psyykkisesti sairaille. Erityisen mielenkiintoiselta vaikuttaa painotus hoidontarjoajien moninaisuuden lisäämiseen sekä hoidon että hoivan alueelle. Kilpailun ja moniarvoisuuden katsotaan edistävän luovuutta, kehittävän organisaatioita, johtamista ja erilaisia työmuotoja. Mainio näkökulma, ja aivan päinvastainen kuin oman ministeriömme perinteinen liturgia monikanavaisesta rahoituksesta ja yleinen nahkeus yksityiseen ammatinharjoittamiseen.

Kati Myllymäki

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 31/2000 Kommentteja

Lääkärikoulutuksen laatu on osa eurooppalaista kuluttajansuojelua Euroopan erikoislääkäriliiton, UEMS:n puheenjohtajan Cillian Twomeyn näkemyksiä

UEMS:n puheenjohtajan, irlantilaisen geriatrin Cillian Twomeyn mielestä järjestön merkitys tulee kasvamaan, koska se tulee osittain korvaamaan nykyisen lääkärikoulutuksen neuvoa-antavan komitean tehtäviä. UEMS:ää voitaisiin hänen mielestään myös hyödyntää EU:n uusien hakijamaiden lääkärikoulutuksen arvioinnissa. Twomey uskoo, että pienetkin maat saavat äänensä kuuluviin erikoislääkäriliitossa, koska siellä on voimassa yksi ääni ja yksi maa -periaate. UEMS:n seuraava yleiskokous pidetään syyskuun lopussa Helsingissä.

Hannu Halila

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 31/2000 Kommentteja

Lääkäreille käsikirja tupakanvastaiseen toimintaan Doctors and Tobacco -kirja nyt internetissä

Tupakka aiheuttaa enemmän sairautta kuin mikään muu tuote ja suuri osa lääkärien työstä menee tupakoinnista aiheutuvien terveyshaittojen hoitamiseen. Eurooppalaisten lääkäriliittojen yhteistyöelin Tobacco Control Resource Centre (TCRC) on nyt julkaissut Doctors and Tobacco -kirjan, johon on koottu laajasti tietoa tupakan aiheuttamista ongelmista sekä lääkärien ja lääkäriliittojen keinoista toimia kansalaisten tupakoinnin vähentämiseksi.

Marit Henriksson

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 31/2000 Kommentteja

Lehdistöpäällikkö Maimu Halonen 24.3.1941-12.8.2000 Maimu opetti lääkärit puhumaan julkiselle sanalle

Lääkäriliiton pitkäaikainen lehdistöpäällikkö Maimu (Marja-Liisa) Halonen poistui luotamme pitkän syöpää vastaan käymänsä kamppailun jälkeen 59-vuotiaana kotonaan 12.8.2000. Vaikeasta sairaudestaan huolimatta hän jatkoi vaativaa työtään aina helmikuun 2000 loppuun saakka. Hän toimi Lääkäriliiton tiedotussihteerinä (1977-1991) ja sittemmin (1991-2000) lehdistöpäällikkönä yhteensä 23 vuoden ajan.

Kari Pylkkänen

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 31/2000 Kommentteja

Valtuuskunnan vaali lähestyy

Lääkäriliiton ylintä päätösvaltaa käyttää 60-jäseninen valtuuskunta. Valtuuskunta valitsee puheenjohtajan ja koko kymmenjäsenisen hallituksen, päättää liiton jäsenmaksun suuruudesta ja talousarviosta ja ohjaa hallituksen toimintaa hyväksymällä toimintasuunnitelman ja yksittäisissä asioissa myös ponsilauselmilla. Viime kevään kunnallista virkaehtosopimusta koskevassa jäsenäänestyksessä oli selvää, että merkittävä osa jäsenkuntaa haluaa radikaalimpaa ja ärhäkämpää edunvalvontaa, enemmistö hyväksyi sopimuksen, mutta muutama tuhat kollegaa ei ottanut mitään kantaa koko sopimukseen. Liiton jäsenkunta on moninainen ja edustamme kuntasektorin lisäksi myös valtion kollegoita, yliopistoväkeä, yksityislääkäreitä ja opiskelijoita. Virkaehtosopimusasiantuntijoiden lisäksi valtuuskuntaan ja liiton toimintaan tarvitaan luottamusmiehiksi etiikkaa, terveyspolitiikkaa ja koulutusasioita tuntevia kollegoita. Valtuuskunta valitaan kolmeksi vuodeksi ja äänioikeus on kaikilla 30.6.2000 jäsenluetteloon merkityillä. Vaaliluettelo on tarkistettavissa 7.-14.8. liiton toimistossa ja tietysti asian voi varmistaa myös soittamalla ja mahdolliset huomautukset on esitettävä viimeistään 21.8. klo 15.30 mennessä.

Kati Myllymäki

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 27-29/2000 Kommentteja

Työt jatkuvat kesästä huolimatta

Kesäsijaiset ovat taas vallanneet työkammiomme. On mukava nähdä nuoria kollegoita, jotka ovat innostuneita työstään. Toivottavasti väsymys ja kyynisyys ei ehdi tarttua heihin. Kesätyöt ovat olennainen osa opiskelua ja tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden itsenäisen työn harjoitteluun. Vanhemmat kollegat terveyskeskuksissa ja keskussairaaloissa ovat valmiit opettamaan paljon sellaista, jota ei koskaan näe yliopistoklinikassa. Nuori kesäkandi kyselikin juuri, miksi täällä Savossa kukaan ei sairasta oppikirjoista ja opetuksesta tuttuja tauteja.

Pirkko Valtola

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 24-26/2000 Kommentteja

Helsingin julistus uudistuu - esitä omat näkemyksesi tutkimusetiikasta

Maailman Lääkäriliiton WMA:n vuonna 1964 hyväksymä lääketieteellistä tutkimustyötä koskeva Helsingin julistus (http://www.wma.net/e/ 17-c_eprargraphnumbering.html; suomenkielinen käännös löytyy Lääkärin etiikka -kirjasta) on yksi keskeisimmistä kansainvälisistä lääkintäeettisistä säännöksistä. Julkilausumaan on tehty vuosien kuluessa joitakin muutoksia, mutta parhaillaan on meneillään koko julistuksen uudelleenarviointi ja tarkistaminen ajan tasalle.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 24-26/2000 Kommentteja

Puhelinreseptipalkkioiden uusi tilitysjärjestelmä käynnistyy

Kevään kuluessa ovat lääkärijärjestöt tarjonneet jäsenilleen mahdollisuutta liittyä kehitteillä olleeseen puhelinreseptipalkkioiden uuteen tilitysjärjestelmään. Järjestelmän nyt käynnistyessä on Lääkäriliiton jäsenistä ilmoittautunut siihen lähes 5 000 lääkäriä. Eläinlääkäriliiton jäsenistä on järjestelmään liittynyt merkittävä osa, ja myös Hammaslääkäriliiton jäsenet ovat, siltä osin kuin puhelinreseptejä määräävät, liittymässä mukaan.

Pentti Alhola

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 24-26/2000 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030