Lehti 4: Vaikuttaja 4/2021 vsk 76 s. 213

Eutanasia jakaa mielipiteitä

Pirkka Pekkarinen
Kuvituskuva 1
Mikko Kakela

Pirkka Pekkarinen

Kansikuva
Mikko Kakela

Keskustelu elämän loppuvaiheen hoidosta ja eutanasian mahdollisesta laillistamisesta on jatkunut vilkkaana vuoden 2016 kansalaisaloitteen (1) jälkeen. STM:n asettaman työryhmän näkemyksiä asiasta odotetaan ensi kesään mennessä. Lääkäriliitto on mukana työryhmässä.

Lääkäriliiton jäsenten näkemyksiä eutanasiaan kartoitettiin vuonna 2020 kyselytutkimuksella (2). Vaikka mielipiteet jakautuivat, enemmistön mielestä eutanasialle ei ole tarvetta, jos elämän loppuvaiheen hoito saadaan kuntoon. Liiton valtuuskunta piti ennallaan kielteisen kannan eutanasian laillistamiseen kokouksessaan joulukuussa (3).

Eutanasian laillistamista kannattaa merkittävä osa suomalaisista. Ongelmana julkisessa keskustelussa on, että eutanasia-sanaa käytetään virheellisesti, esimerkiksi tarkoittaen hyödyttömistä hoidoista luopumista. Lääkäriliitolla on tärkeä tehtävä toimia tässä keskustelussa käsitteiden selventäjänä.

Jos eduskuntaan tuotaisiin lakialoite eutanasian laillistamiseksi, niin millainen se olisi? Todennäköisesti se sisältäisi vaatimuksen siitä, että potilaan kärsimys on sietämätöntä eikä sitä kyetä lievittämään ja potilaan tilanne johtaa joka tapauksessa pian kuolemaan. Potilaan pitäisi olla oikeustoimikelpoinen, hänen pitäisi esittää toiveensa eutanasiasta toistuvasti, ja toisen, riippumattoman lääkärin arviota edellytettäisiin. Vastuu eutanasian toteuttamisesta ja raportoinnista olisi lääkärillä. Lääkärillä olisi oikeus kieltäytyä osallistumasta eutanasian toteuttamiseen.

Merkityksellistä olisi se, mitä kautta eutanasian eettinen perustelu rakennettaisiin. Olisiko kyseessä itsemääräämisoikeuteen perustuva vapaus päättää kuolemastaan vai lääkärin tarjoama viimeinen vaihtoehto sietämättömästä kärsimyksestä vapautumiseen?

Jos kärsimyksen täytyy olla sietämätöntä, se asettaa kärsimyksen määrittelijän portinvartijan asemaan. Kärsimys on subjektiivista, eikä ole helppoa sanoa, että joku kärsii tarpeeksi ja joku toinen taas ei. Teoriassa tämä ongelma poistuisi vain, jos oikeus eutanasiaan olisi täysin subjektiivinen, kaikkia oikeustoimikelpoisia täysi-ikäisiä koskeva oikeus.

Jos eutanasiaan olisi oikeus, se tarkoittaisi myös tarjoamisen velvollisuutta, viime kädessä julkiselle toimijalle. Vaikka siis yksittäistä lääkäriä ei määrättäisi toteuttamaan eutanasiaa, niin lääkärikollegiolle syntyisi toteuttamisvelvollisuus.

Lue myös

Eettistä ongelmaa yritetään joskus väistellä. Avustettu itsemurha voi tuntua helpommalta hyväksyä kuin eutanasia. Silloin kuitenkin asetettaisiin potilaat eriarvoiseen asemaan; kaikkien toimintakyky ei riitä kuolemaan johtavan teon toteuttamiseen. Joskus taas ehdotetaan, että eutanasia voisi olla jonkin muun viranomaisen vastuulla. Tämä ei ole mahdollista – siinä määrin ainutlaatuinen on lääkärin kyky samanaikaisesti ymmärtää potilaan elimistön biologisia prosesseja ja myötäelää kuolemaa lähestyvän ihmisen rinnalla.

Jos eutanasian laillistaminen etenisi Suomessa, Lääkäriliiton tulisi pysyä tiiviisti lainvalmistelussa mukana. Erityisen tärkeää olisi määritellä yksiselitteisesti, missä tilanteissa eutanasia olisi sallittu. Ehtojen täyttyminen pitäisi kyetä arvioimaan etukäteen.

Harvinaisissa tilanteissa eutanasia saattaa olla vähiten huono vaihtoehto. Eutanasian ottaminen lääkärin tehtäväksi olisi kuitenkin lääkärin perusarvojen ja identiteetin kannalta valtava mullistus. Tähän asti lääkäri on parantanut, lievittänyt ja lohduttanut. Tulisiko listaan lisätä neljänneksi kohdaksi kuoleman jouduttaminen? Paljon on vielä tehtävää hyvän saatto- ja palliatiivisen hoidon tarjonnan parantamiseksi.

Lääkäriliiton kielteiselle kannalle on vankka eettinen perusta (4). Myös eutanasian hyväksymiselle on perustelunsa. Jatkakaamme keskustelua kollegiaalisesti ja kunnioittaen sekä selkeitä käsitteitä käyttäen.


Kirjallisuutta
1
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2212
2
www.laakariliitto.fi/eutanasiakysely2020
3
https://www.laakariliitto.fi/uutiset/ajankohtaista/laakariliiton-kanta-hyva-saattohoito-tarkeinta-ei-eutanasialle/
4
https://www.laakariliitto.fi/laakarinetiikka/elaman-loppu/eutanasia-ja-avustettu-itsemurha/
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030