Kuin sinivuokot ja peipposen liverrys, Lääkärilehden Terveyskeskukset kuntoon -sarjasta tehty eripainos (1) saa lukijansa hyvälle tuulelle. Eripainos käsittelee maan terveyskeskuksissa tehtävää virkeää ja monipuolista kehitystyötä. Juuri näille esimerkeille on nyt tarvetta aivan siitä riippumatta, missä muodossa sote-lakipaketti hyväksytään – tai hylätään.

Toiminnan ohjausteorian kannalta kaikki tuon lehden tarjoamat esimerkit korostivat alhaalta ylös, hienommin bottom-up–ajattelua. Virikkeenä, kuten kaikissa oikeissa muutoksissa, on palvelupinnassa toimivien asiantuntijoiden tyytymättömyys vallitseviin oloihin. Vaihdetaan mielipiteitä, kuullaan kaikkia, asetetaan itse tavoitteita, vaiheistetaan muutos ja katsotaan mitä tapahtuu. Muutoksen ryytinä käytetään kehittyvää tietotekniikkaa. Potilaiden yksilölliseen palautteeseen kiinnitetään mitä suurin huomio ja korjausliikkeet tehdään sen mukaan.

Ero jäykkään ylhäältä tulevaan käskytykseen ei voisi olla suurempi. Tuottavuustavoitteet korvautuvat työn vaikuttavuudella, kansalaisten yhdenvertaisuutta ja toiminnan turvallisuutta unohtamatta. Erilaisia ratkaisuja ei torjuta vaan niitä nimenomaan suositaan. Avoimen vertailun kautta parhaat oivallukset muuttuvat yhteiseksi osaamispääomaksi.

Tuoreessa Suomen Kuvalehden kolumnissa kirjoittaja pelkäsi sote-alueiden muuttuvan valtionhallinnon ulokkeiksi, joissa paikallistuntemus ja tarpeisiin suhteutettu toiminnan virittely on tyystin unohdettu. Iloisimman Lääkärilehden viesti on tasan päinvastainen: jättäkää palvelupinnan tuntijoille tilaa ja näette pian pieniä ihmeitä, sen jälkeen suurempia. Antakaa ihmisten tuntea onnistuvansa työssään, niin tunnistatte ystävällisen hymyn takana lujuuden: me opimme, me osaamme.

Hallinto ja johtaminen on osattava erottaa toisistaan. Hallinnon alueella lääkäreiden on hyvä voida turvautua pykäläviidakon samoilijoihin. Johtajiksi, paremman toimintakulttuurin asiamiehiksi näitä paperinsiirtelijöitä ei pidä päästää. Hallinto tähtää muuttumattomuuteen, johtaminen aktiiviseen, tavoitteelliseen muutokseen, jopa hallittuja riskejäkin ottaen. Arvelen, että vielä uutena sote-aikanakin suurin osa hyvinvointisektorin kaikesta voimavarojen kulutuksesta sinetöidään lääkärin kynän liikkeillä. Perus- ja täydennyskoulutuksensa sekä arjessa kertyneen kokemuksensa pohjalta rohkea ja työstään innostunut lääkäri on sektorin vahvin johtaja. Kliinistä työtä tekevän lääkärin esimiehen on oltava lääkäri, sanotaan Liittomme strategiassakin. Ja vastaavasti johtajan on tunnettava kliinisen päätöksenteon monipolviset piirteet oman kokemuksensa kautta, muuten viestintä ei säily eheänä.

Johtaminen on kuluttavaa ja usein aika yksinäistä työtä. Sen vuoksi myös julkisen sektorin johtajanvirat olisi parasta täyttää määräajaksi. Jatkoja työuralleen johtajana voi toki hakea. Tämä on jo oivallettu monessa muussakin ympäristössä, jopa akateemisessa maailmassa. Mahdollisesti näin lyhentynyt peliaika olisi hyvitettävä rahallisesti ja samalla varmistettava asianomaisen "arkiuran" sujuva jatkuminen. Kiekkokin liikkuu sutjakammin kun pelaaja tietää pääsevänsä ajallaan vaihtoaitioon. Järjestelmämme ei kestä sitä, että alamme odotella väsyneiden ja kyllästyneiden johtajien eläköitymistä.

Kollega Petri Kontkanen kertoo Lääkärilehden numerossa 14, että "[erikoislääkärien johtamis-]koulutuksen myötä hänen kokonaisnäkemyksensä terveydenhuollon organisaation toiminnasta on lisääntynyt paljon". Kauniimpaa kiitosta koulutuksen tuottajat voivat tuskin saada.

Terveydenhuollon johtaminen on arvokasta lääkärintyötä potilaiden parhaaksi.