Medisiinarin ahdistus

Lääketieteen opiskelu tuntuu aluksi hienolta. Alun takaumassa päähenkilön äidin sairaus ja pakkohoitoon vienti saa kylmät väreet selkäpiihin. Opiskelun kuluessa aukeaa sairaalan maailma, jossa lääkärinkierrolla heitetään potilaalle syöpädiagnoosi ohimennen seuraavaa kansiota selatessa. Kesätyöpaikassa psykiatrisen sairaalan hoitajien ronskit otteet hauraista vanhuksista ahdistavat, eikö missään kohdella potilasta inhimillisesti ja lämpimästi? Neljäkymmentä vuotta sitten kirjoitetun romaanin arki on pelottavan lähellä tätä päivää.

Maira Palosuo

Naisen väkivaltaisuus vaietaan

Naisen väkivaltaisuus ja miehen uhriutuminen ovat olleet tähän asti yhteiskunnassamme vaiettuja tabuja, toisaalta myös naisiin itseensäkin kohdistuva väkivalta jää helposti piiloon. Lähisuhteissa tapahtuneista törkeistä pahoinpitelyistä 40 % on naisten tekemiä, lapsiin kohdistuneista noin puolet. Äidin tekemä väkivalta on jopa traumatisoivampaa kuin isän, toisaalta isät eivät usein tiedä lapsiinsa kohdistuvasta väkivallasta. Poliisiammattikoulun selvityksen mukaan äidit kurittavat lapsiaan useammin kuin isät, vaikka suhtautuvat ruumiilliseen kuritukseen isiä kielteisemmin. Varusmiestutkimuksessa vuonna 2008 oli 6 % miehistä joutunut joko puolison tai tyttöystävän väkivallan kohteeksi. Omaisuus- ja väkivaltarikoksista vankilaan tuomituista 80 %:lla on traumatisoituneisuustausta väkivallan siirtyessä sukupolvelta toiselle.

Pirkko Brusila

Nil novi sub sole

Egyptiä pidetään lääketieteen alkulähteenä. Edwin Smithin, Ebersin ja Kahunin papyruksista on epätäydellisinäkin kyetty piirtämään kuvaa lääketieteestä 5000 vuoden takaa. Historiallisia dokumentteja on myös siitä, että egyptiläisiä lääkäreitä pyydettiin apuun naapurivaltoihin, muun muassa hoitamaan suurkuningas Dareioksen silmäsairautta. Homeros puolestaan ylistää Egyptin lääkäreiden taitoa runoissaan. Kreikan lääketieteen suurmies Galenos opiskeli Egyptissä pitkähkön jakson. "Galeeniset" valmisteet saattoivat olla siellä omaksuttuja.

Rauhallisesti portaissa!

Monet Suomen koululaiset pääsivät jo kymmenen vuotta sitten perehtymään seksuaalisuuden kehitysportaita esittelevään oppimateriaaliin, ja suuri joukko vanhempia sai kuulla asiasta vanhempainilloissa. Kävipä Raisa Cacciatore noihin aikoihin esittelemässä asiaa lääketieteen opiskelijoillekin, myös minun kurssilleni. Nyt nuorison asiaa ajava tarmokas parivaljakko on kirjoittanut vanhemmille suunnatun oppaan nuorten seksuaalisuuden kehityksestä.

Silja Kosola

Piristävä KNK-tautien taskuopas ruotsiksi

Kyseessä on tukholmalaisen lääkärin, kuvittajan ja kirjailijan äskettäin julkaisema kerrassaan innostava pienoisoppikirja korva-, nenä- ja kurkkutaudeista. Kohderyhmänä ovat lääketieteen opiskelijat ja yleislääkärit, joiden taskuun kirja sopii nopealukuisena ja -hakuisena apuna alan tavallisempien diagnoosien ja oireiden kertaamisessa. Uskoisin nopeaan elektroniseen tiedonhakuun tottuneen kollegakunnan hyväksyvän tällaisen esitystavan painetussa muodossa. Ilahduttavasti painomateriaalin laatu on valittu kestäväksi ja siten se soveltuu kulutettavaksi vastaanottohuoneissa ahkerassakin käytössä.

Antti Mäkitie

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030