Työtaistelulle on mielestäni vahvat moraaliset perusteet ja yksityishenkilönä asettaudun vakaasti näiden tavoitteiden taakse.

Elimistön tärkein elin on aivot. Näin ainakin aivot itse sanoo, jos niiltä asiasta kysyy.

Potilaan hoitopolun näkökulmasta aivoina toimii lääkäri, jonka tehtävä on asettaa diagnoosi ja päättää hoidosta. Eräs potilaani tuumasi sairaudesta parannuttua, että onneksi on lääkäreitä, jotka osaavat tunnistaa ja hoitaa näitä kaiken maailman tauteja. Olin kovasti samaa mieltä, leveästi hymyillen. Vastaanoton jälkeen jäin itselleni kiinni omahyväisyydestäni. Jäin pohtimaan tuota hoitokontaktia meneillään olevan hoitajalakon kontekstissa.

Ihomuutoksen näki ensin hoitaja, joka valokuvasi sen ja konsultoi lääkäriä. Hoitaja järjesti potilaalle ajanvarauksen lääkärin vastaanotolle. Hän valmisteli toimenpidehuoneen, steriilin pöydän, ja puudutusvälineet. Puhdisti toimenpidealueen, avusti leikkauksessa, huolehti haavahoidon ja ohjeistukset. Myöhemmin hän vastasi puhelimeen ja pyysi kipeän haavan vastaanotolleen nähtäväksi, mittasi kuumeen, tulehdusarvot, vitaalit ja konsultoi lääkäriä. Vielä myöhemmin hoitaja poisti tikit ja jossain ihmeen välissä vielä seurasi PAD-vastauksen saapumista ja muistutti minua sen tarkastamisesta. Saattoipa hoitaja muistuttaa about miljoonasta muustakin asiasta siinä sivussa.

Minulle jäi tehtäväksi päätös toimenpiteestä, toimenpiteen suorittaminen, haavavalokuvan ja CRP:n tarkistus, PAD-lausunnon tarkastaminen, kahvin hörppiminen ja muu yleinen valkotakkinen jeesustelu. Sain myös potilaalta yksinoikeudella kaiken kunnian.

Hoitokontaktista riippumatta hoitajaan törmää käytännössä joka välissä. Mutulla väitän, että valtaosassa hoitokontakteista potilas on huomattavasti enemmän hoitajien, kuin lääkärin kanssa tekemisissä. Oikeastaan väitän, että minäkin olen työssäni usein enemmän hoitajien kuin lääkäreiden kanssa tekemisissä.

Siinä missä minä olen hoitopolun aivot, hoitajalle jää kaikki muu tukirangasta ja lihaksistosta metaboliaan ja vitaalielintoimintoihin asti. Hoitajien velvollisuuslistaan on syytä lisätä myös väli- ja työmuisti, jotka minulta tuntuvat loppuvan liiankin usein kesken. Ilman heitä en pystyisi tekemään tätä työtä. Rehellisesti sanottuna en kyllä jaksaisi ypöyksin edes yrittää.

Ei tarvitse käydä yliopistoa tietääkseen kuinka aivoille käy, jos keho lakkaa toimimasta. Lähiviikkoina tämä metafora tullee konkretisoitumaan rajusti. Tuliko lakko ja massairtisanoutumiset kenellekään oikeasti yllätyksenä, kun hoitajat edustavat tänäpäivänä aliarvostettua, loppuun ruoskittua elimistöä, joka antaa vuosi toisensa jälkeen kaikkensa saaden kiitokseksi tsemppibanaanin? En tiedä muista, mutta omasta mielestäni keho kuin keho ansaitsee tulla kohdelluksi temppelinä, eikä koulutettuna apinana.

Hoitajakunta on ollut ylikuormittunut ja ylijoustanut jo ennen koronaa. Nyt reilu kaksi vuotta myöhemmin voi puhua jo totaalisesta loppuunpalamisesta. Työtaistelulle on mielestäni vahvat moraaliset perusteet ja yksityishenkilönä asettaudun vakaasti näiden tavoitteiden taakse. He ovat kuitenkin minulle kollegoita, joiden ammattitaidosta oman työni onnistuminen ja työssä jaksaminen riippuu.

Yksi kaunis pyyntö minulla kuitenkin vielä olisi raskaan työn raatajille. Suojelutyö. Lakon seurauksena suojelutyön määrästä on riidelty paljon julkisuudessa ja kulissien takana. Tarkemmin asiaan perehtymättömänä en osaa tätä kommentoida, mutta toivon, ettei syyttömien tarvitse kärsiä. Mikään raha ei ole potilaan tarpeettoman kuoleman tai vammautumisen arvoista.

Eksoottisista oireista, löydöksistä ja harvinaissairauksista kiinnostunut yleislääkäri. Tuttu näky Kauhavan terveyskeskuksen käytävillä.