Lääkärin ääni Suom Lääkäril 2025;80:e45391, www.laakarilehti.fi/e45391

Harmaalla alueella

Topi Turunen

Seniorirokkari julistetaan mediassa "lääketieteelliseksi ihmeeksi", kun vuosikymmeniä jatkunut nopea elämä tuntuu jatkuvan aina vain. Jonkun nuoren ja urheilullisen taas pyyhkäisee pois aggressiivinen tauti kuin ohimennen. Kaiken sattumanvaraisuus koettelee joskus ymmärrystä.

Olemisen kiemuroihin kuuluu, että kaikessa on pohjimmiltaan kyse todennäköisyyksistä, mutta kun h-hetki on käsillä, asiat joko absoluuttisesti tapahtuvat tai eivät.

Tapamme suhtautua todennäköisyyksiin on usein lyhytnäköistä, värittynyttä ja harhaista. Emme aina edes tunnista epävarmuutta sitä nähdessämme. Joskus, kun laadukkaat ennustukset osuvat harhaan tai kaukaa haetut riskit realisoituvat, viisaat voivat huomata olleensa väärässä ja tyhmät oikeassa.

Myös lääketiede tapahtuu kokonaan harmaalla alueella nollan ja ykkösen välillä: riskien, todennäköisyyksien ja luottamusvälien maailmassa. Lähes kaikki yleiset oireet ja oireyhtymät – päänsärky, vatsakipu tai yleistilan lasku – ovat upottavia mahdollisuuksien soita ja yritykset ottaa niistä selvää kauas haarautuvien polkujen verkosto.

Avuksi matkalle on annettu heuristiikkoja ja nyrkkisääntöjä ("tropiikista palanneen kuume on malaria, kunnes toisin todistetaan"), oirepisteytyksiä, viitearvoja ja vuokaavioita. Ne muistuttavat etäisesti varmuutta, mutta eivät poista tosielämän väistämätöntä tulkinnanvaraisuutta.

Jos epävarmuuden käsittely on vaikeaa lääkärille, ei se potilaalle ole ainakaan helpompaa. Mitä 15 prosentin suhteellinen riskin alenema tarkoittaa käytännössä? Kuinka monta vuotta minulla on jäljellä, tohtori? Vastatkaa nyt!

Mustaa tai valkoista odottava ei välttämättä ilahdu harmaasta. Täydellistä varmuutta voi luvata vain vaihtoehtoisten faktojen teollisuus. Uskomushoidot ja ihmedieetit tarjoavat helppoja vastauksia vaikeisiin kysymyksiin.

Pyrkimys nopeisiin, selkeisiin ratkaisuihin saattaa kuulua ominaisuuksiin, jotka ovat olleet lajinkehitykselle ensin hyödyllisiä mutta monimutkaisessa yhteiskunnassa haitallisia. Ajovaloihin joutuneen peuran ei kannata unohtua pohtimaan todennäköisyyksiä vaan ponkaista tiehensä. Toisaalta absoluuttisen varmuuden tavoittelu silloin, kun oikea vastaus onkin todennäköisyysjakauma, johtaa helposti huonoihin päätöksiin, ylimääräisiin tutkimuksiin ja turhiin toimenpiteisiin.

Lääkäriksi voi tulla ilman epävarmuuden sietokykyä, mutta ammatin harjoittaminen ilman sitä on tuskallista. Lääkäri tekee valintoja hetkessä, usein puutteellisen tai tarkentuvan tiedon valossa, ja seuraukset voi todella nähdä vasta jälkikäteen.

Epäluotettavan kertojan antama anamneesi, arvoitukseksi jäävä lääkelista ja uppo-oudot tutkimustulokset ovat omiaan luomaan ahdistusta. Kokonaan oma lukunsa on, että ihmisikä on hyvin lyhyt N-määrän kasvattamiseksi asioissa, jotka toistuvat vain harvoin.

Epävarmuuden sieto on kuitenkin lihas, jota voi harjoittaa. Jossain vaiheessa sitä oppii sanomaan rehellisesti "en tiedä" ja arvostamaan ajan kulumista diagnostisena menetelmänä muiden joukossa. Todennäköisyyksien ja riskien valtakunnasta tulee koti.

Kun asenteensa valitsee sopivasti, epävarmuus karistaa raskautensa. Eivätkö juuri monitulkintaisuus ja sävyjen rikkaus ole ainesosia, jotka tekevät runoudestakin niin kiehtovaa?

Tai kuten Tuu-tikki sanoi Tove Janssonin Taikatalvessa: "Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi."

Kirjoittaja

Topi Turunen Kirjoittaja on terveydenhuollon erikoislääkäri, joka ei kävele, jos voi juosta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat