Nuori kollega lausui luennon jälkeen pettymystä äänessään: ”Luulin opiskelleeni ammattiin, jossa saan keskustella ihmisten kanssa, mutta näytän erehtyneeni.”

Tapaus palasi mieleeni lukiessani nuorten lääkäreiden lakoista eri puolilla Eurooppaa (1). Miksi niin moni lääkäri voi huonosti kehittyneissä yhteiskunnissa? Suomessa osa lääkäreistä on valinnut kapinan sijasta nelipäiväisen työviikon.

Lääkärintyö elää suurta kulttuurista muutosta. Koulutuksessa puhutaan hoitosuhteiden merkityksestä, mutta todellisuudessa lääkäri etääntyy ruutujen taakse. Potilaan kanssa käytetty aika on parin viime vuosikymmenen aikana merkittävästi vähentynyt. Työ muokkautuu talousvetoisesti. Suorituksia – nimenomaan suorituksia – mitataan määrällisesti, vähemmän sisällöllisesti ja laadullisesti.

Hyödyn aikakausi ohjaa ennemmin tehokkuuteen kuin syvälliseen ajatteluun. Kannustimet suosivat bioteknisiä ja farmaseuttisia ratkaisuja. Samalla ihmisten väliset kohtaamiset ja lääkärin ammatillinen autonomia jäävät vähälle huomiolle. Toisaalta tutkimukset puhuvat pitkien hoitosuhteiden merkityksestä potilaiden elämänlaadulle ja hoitotuloksille (2,3). Lääkäreitä ei tässä yhteydessä mainita, mutta hyvät kohtaamiset ovat tärkeitä myös meille (4).

Lääkärilehdessä julkaistaan palstaa Tätä en unohda. Sen edeltäjä, Mediuutisissa ilmestynyt Vaikea tapaus oli lehden luetuin osasto (5). Kollegojen kuvaukset kertovat työmme merkityksellisistä hetkistä: Mieleen painuvat ne, joissa opitaan, mitä on olla ihminen ja lääkäri.

Lääkärit pohtivat vuorovaikutustaan ja korostavat kuuntelemisen merkitystä. He asettuvat potilaan ja omaisten tilanteeseen ja muistelevat tapauksia, joissa periksiantamaton kollegiaalinen yhteistyö johti oikeaan diagnoosiin. He kertovat auttamisen ilosta (5). Yhteys omiin tunteisiin on oleellista ihmisen elämänlaadulle.

Lääkärin työ voi toki olla merkityksellistä monin tavoin. Tutkija liikkuu kiehtovassa kansainvälisessä yhteisössä uutta löytäen. Toimenpidevaltaisilla aloilla hiotaan taitoa huippuun ja ylletään lähes raamatullisiin ihmetekoihin. Asiantuntijan rooli motivoi jatkuvaan opiskeluun. Työtovereiden arvostus ja potilaiden kiitollisuus ovat luonnollisia mielihyvän lähteitä kaikilla aloilla. Toisista kasvaa hyviä opettajia, joita innostaa tulevan lääkäripolven kasvattaminen. Jotkut kollegat katsovat lääketiedettä liike-elämän näkökulmasta.

Olipa vaikutin lääkärin työssä mikä tahansa, sen ytimen tulee aina olla ihmisten auttamisessa ja yhteistyössä (6).

Lääkärit kamppailevat arjessaan kiireen ja eettisen stressin kanssa. Mutta voisiko uupumus johtua osaksi myös työn sisällöllisestä muutoksesta, merkityskadosta?

Lääkärikyselyssä moni koki olevansa liukuhihnalla (7). Ammatin siirtyminen ihmissuhteita arvostavasta lääkärintaidosta markkinavetoisten säästötoimien suuntaan vähentää sen palkitsevuutta ja heikentää lääkärin identiteettiä. Identiteettiin liittyy itsetunto ja merkitys. Tyhjyyden tunne väsyttää.

Uhriutumisen sijasta lääkärien on syytä puolustaa työnsä sisältöä. Täällä Pohjantähden alla -romaanin Lauri Salpakarin sanoin: ”Ei pidä heittäytyä lampaaksi. Siitä seuraa yksin­omaan se, että joutuu kerittäväksi.”

Digitaalisen kehityksen hyödyistä voi ja kannattaakin innostua, mutta ydinasioiden ei tule unohtua uusien ideoiden alle. Niille ei saa luovuttaa työn sielua, joka perustuu hyvän tekemiseen, osaamiseen, oikeudenmukaisuuteen ja vastuunkantoon. Yhteiskunnallisesti tärkeä ammatti suorastaan velvoittaa pitämään kiinni arvoista.