Hyvinvointialuejohtaja (wannabe) – paljastuksia hallinnon varjoista
Olen Hyvinvointialuejohtaja.
Tai siis… en ole. Mutta haluaisin ehkä olla.
Etenkin silloin, kun istun kahvikupin ääressä ja selailen hyvinvointialueiden kokousten pöytäkirjoja. Vähän kuin muut selaavat lomakuvia.
Olen seurannut jokaista sote-uudistusta, mutta nyt huomaan kaipaavani niiden hautajaisia. Olen nähnyt liian monta kertaa, miten PowerPointin alussa luvataan "kustannusvaikuttavuutta" ja lopusta löytyy "tiekartta".
Näiden välissä tapahtuu ainakin se, että joku tilaa taloon konsultteja.
Potilaat?
”Ai niin, ne.” He odottavat edelleen käytävällä, mutta hei – näin strategiaprosessi etenee!
***
Jos olisin oikea hyvinvointialuejohtaja, voisin lausua vakavana sanat "painopistealueet" ja"resilienssi" ilman, että kukaan uskaltaa hymyillä.
Voisin istua valtuustossa ja nyökkäillä, kun HR kertoo, että “asiakaslähtöisyys” on meidän suurin vahvuutemme.
Voisin olla se henkilö, joka lisää kehittämisohjelmaan vielä yhden työryhmän, koska mikään ei lisää tehokkuutta niin paljon kuin uusi työryhmä.
***
Päätöksenteko on kuulemma rankkaa.
Uskon sen. Pitää päättää, millä fontilla visio kirjoitetaan, ja mihin kohtaan tiekarttaa laitetaan kuva hymyilevästä hoitajasta.
Rankinta on varmaan se, että aina löytyy joku vanha jäärä – ylilääkäri tai hoitaja – joka kysyy: “Mutta entä potilaat?” Siinä menee hyvä flow. Kulmahuone hallintokäytävän päässä kyllä vähentäisi kaikenlaisia käyskentelijöitä.
En ole katkera tai kyyninen, en minä. Minähän haluan vain olla mukana siellä, missä tehdään “suuret linjaukset”. Siellä, missä kahvi on yhtä kitkerää kuin lääkärien kommentit Jodelissa. Siellä mistä idealismi on aikaa sitten ulkoistettu, ja kyynisyys on vahvin johtoryhmää yhteen hitsaava tekijä.
Jos joskus pääsen sinne huipulle – edes varajäseneksi johonkin johtoryhmään – tilaan itselleni käyntikortit, joissa lukee: Hyvinvointialuejohtaja (wannabe).
Hautakiveeni kaiverran johtamismottoni: Renascere, pudere, ulcisci – aut mori. Uudistua, hävetä, kostaa – tai kuolla.
Toimii lääkäreiden johtamisessa, koska he osaavat latinaa ja ovat huumorintajuisia.
***
Näitä odotellessa aion kirjoittaa kolumneja Lääkärilehteen.
Kerron henkilökohtaisesti ja rehellisesti kaiken mitä hyvinvointialuejohtajan (wannabe) elämässä oikeasti tapahtuu. Paljastan asiat, jotka olen kuullut vallan käytävillä. Kerron, mitä isot pojat ja tytöt kulmahuoneissaan suunnittelevat – juuri sinun lääkärintyösi parantamiseksi.
Mietit ehkä miksi oikeasti kirjoitan? Ajaako minua uudistushalu, häpeä vai kosto?
Näen ympärilläni asioita, joita häpeän. Ja asioita, joita muiden pitäisi ymmärtää hävetä.
Niiden tuominen esille olkoon kostoa. Huonosti johdettujen terveydenhuollon ammattilaisten, hoitamatta jääneiden potilaiden ja vedätettyjen veronmaksajien kosto!
***
Tunnustan lopuksi synkimmän salaisuuteni.
Kyynistyneestä habituksesta huolimatta pohjimmiltaan minua ajaa parantumaton idealismi. Loppumaton halu uudistaa ja kehittää suomalaista terveydenhuoltoa. Nähdä ammattilaisia, jotka saavat iloa ja tyydytystä hyvin tehdystä työstä. Nähdä potilaita, jotka saavan yhä parempaa hoitoa. Ja nähdä excelissä parempia lukuja, kuten hyvinvointialuejohtajan (wannabe) pitää.
Uskon että en ole yksin – meitä kaappi-idealisteja on varmasti muitakin.
Jos tunnet kuuluvasi joukkoon – pysy kanavalla.
Sidonnaisuudet: myönnetään – jos voit todistaa.




