Kävin vaihteeksi STM:n seminaarissa. Herätyskokouksen tapaan siellä julistettiin taas sote-integraation ilosanomaa.

Luin samalla Lääkärilehteä, jossa kerrottiin tekoälypsykoosiksi kutsutusta ilmiöstä. Oivalsin jotakin perustavaa ihmisenä olemisesta: seota voi monella tavalla.

Esimerkiksi haluamalla hyvinvointialuejohtajaksi.

Tai menemällä integraatiopsykoosiin.

Integraatio tuntuu olevan ihmiskunnan ikuisen unelman täyttymys. Taikavoima, joka yhdistää siilot, parantaa tiedonkulkua ja tekee palvelusta sujuvaa.

Onko integraatio välttämätöntä?

Totta kai!

Mutta miksi?

Siihen onkin vaikeampi saada järkeviä vastauksia. Rehellisin kuulemani on, että integraatio kuulostaa niin hyvältä. Kaikkihan ymmärtävät, että ilman integraatiota pieni ihminen voi pudota siilojen väliin!

***

Viikonlopun moniammatillisissa mökinsiivoustalkoissa jouduimme kavereiden kanssa myöntämään, että integraatio on tosiaan kaunista paperilla. ”Potilas kulkee saumattoman palvelupolun läpi kuin kitkaton curling-kivi”. Aivan ihanaa.

Oikeasti polku on saumaton vain konsulttien kalvoissa.

Ainakin meillä se muistuttaa labyrinttia, jossa jokainen käännös vaatii uuden luvan, uuden lomakkeen ja uuden tapaamisen. Potilas ei ”ole kaiken keskiössä” eikä todellakaan ”siirry saumattomasti” mihinkään, vaan häntä siirrellään siilosta toiseen hallinnon sääntöjen mukaan. Haluaa tahi ei.

Aina voi mennä privaattiin, jos ei kelpaa. Rahat tulevat ilman potilaitakin.

***

Kuvitelma siitä, että sote-integraation myötä palvelut jotenkin integroituivat on yllättävän yleinen. Koska kuvitelma on sitkeä eikä vastaa todellisuutta, luon sille käsitteen:

Integraatiopsykoosi = ihminen näkee sote-integraation siellä, missä sitä ei ole.

Oikeasti sote-integraatio on maalaamista ruosteen päälle: näyttää ehjältä, mutta ruostuminen jatkuu.

Integraatio-optimistit unohtavat ratkaisevan yksityiskohdan: integraatio toimii vain niin hyvin kuin osansa. Jos jokainen organisaation lohko on kesken jäänyt remontti, syntyy monikerroksisen remonttien sekasotku.

Ennen integraatiota pitäisi kysyä: “Onko meillä yhtään siiloa, joka toimii hyvin edes yksinään?”

Jos vastaus kuuluu “ehkä ensi budjettikaudella”, integraatio on köyden sitomista kahden vuotavan veneen ympärille. Molemmat uppoavat – toki näyttävämmin.

***

Parin siivousoluen jälkeen alkoi näyttää valoisammalta.

Ei tässä oikeastaan ole mitään ongelmaa! Meillä on strategiat, visiot ja tietenkin “koko organisaation yhteinen tahtotila”. Eivätkä potilaat kaipaa integraatiota vaan sujuvaa hoitoa. Ei johtoa haittaa, vaikka todellisuus toinen kuin paperilla.

Ei ainakaan tänä iltana!

Strategiapaperimme ja kauniit PowerPoint-esityksemme todistavat aukottomasti, että sektorit toimivat yhteen kuin sinfoniaorkesteri: jokainen soittaa omaa osuuttaan täydellisessä harmoniassa jokaiselle konserttisalin kuulijalle samaan aikaan.

Bravo!

***

Maanantaina joku esitteli värikkäitä kuvia “integroidusta tulevaisuudesta”.

Paremmin olisivat kelvanneet saunan sytykkeiksi.