“Miten sun työssä näkyy vanhustenhuollon kriisi?”

Kysymys haastaa minut tilanteessa, jossa en ole lääkärinä. Roolista on kuitenkin vaikea päästä eroon, kun on osansa kerran julki tuonut.

Kerron, etteivät uutisotsikot kuvaa kovin hyvin sitä, mitä päivittäinen työni on. Meillä ympärivuorokautisessa hoivassa jokainen potilas hoidetaan edelleen viimeiseen elinpäivään saakka. Kerron hoidon olevan laadukasta ja tehneeni vuosia yhteistyötä pysyvien hoitajien kanssa. Myönnän olevani harmissani siitä, millainen sävy julkisessa keskustelussa on annettu vanhustenhuollolle kokonaisuudessaan ja unohdettu kaikki se, mikä on hyvää ja toimivaa.

Näen kysyjän kasvoilta, ettei vastaukseni tyydytä.

Hyvää mieltä ennen rysähdystä

Toisinaan koen olevani viimeinen viulunsoittaja päin jäävuorta ajavan valtamerilaivan kannella. Tarjoilemassa kaikille hyvää mieltä ennen kuin rysähtää.

Samaan aikaan sanomalehdet luovat sellaisia aihetunnisteita kuin Sairaanhoidon kriisi ja asettavat sen alle myös kertomuksia, jotka eivät käsittele terveydenhuollon toimivuutta lainkaan – kuten artikkeli varhaisen Alzheimerin taudin nopeasta etenemistä ja puolison kokemasta menetyksestä . Vastakkainasettelu, yksinkertaistukset ja yleistykset seuraavat toisiaan. Kun jossain vanhus jää yksin huoneeseensa, toimii se todisteena koko palveluasumisen tilasta.

Kriisi on kaikkien huulilla, mutta mikä on sen hyöty?

Ainakaan puhe ei palvele meitä vanhustenhuollossa toimivia, joiden on aloitettava yhteistyö omaisten kanssa epäluottamuksella pedatussa ilmapiirissä. Vanhukset märissä vaipoissa on niin hyvin juurrutettu hokema, että osa omaisista ottaa huolekseen ylettömän vaippojen tarkkailun.

Alan vetovoimakaan tuskin kriisipuhein lisääntyy. Kukapa hakeutuisi alalle, josta ei hyvää kuule?

Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan enää puolet suomalaisista luottaa saavansa tarvitsemansa hoidon julkisesta terveydenhuollosta. Osalla vastaajista terveydenhuollosta oli kokemusta hyvinkin vähän, mutta mielikuva oli negatiivinen.

Kun oikein paljon puhuu kriisistä, kyllä sellainen aikaan saadaan.

Huono lääke

Paineita säästöihin totta kai on. Minunkin hoitamistani palvelutaloista pienimmät ovat lakkautusuhan alla, vaikka henkilökuntaa riittää ja potilaiden puutteesta emme ainakaan kärsi.

Hädin tuskin on huone saatu tuuletettua, kun jo seuraava muuttaa sisään. Harva enää muuttaa suoraan kotoa vaan yhä useammin muuttajan loppuelämä on viikkojen tai kuukausien mittainen. Potilaitani katsellessa ihmettelen suunnitelmia yhteisöllisestä palveluasumisesta ja mietin, saadaanko siten tukittua päivystykset uudelleen niillä potilailla, jotka on juuri saatu sieltä pois.

Päättäjiltä tuntuu unohtuneen, että meillä ympärivuorokautisessa hoivassa ollaan siksi, että hoitoa tarvitaan ympäri vuorokauden.

Aivan kuten Titanicissa, jossa toimivia pelastusveneitä oli, mutta joita ei riittänyt kaikille matkustajille, myös vanhustenhuollon ongelma on, että apua tarvitsevia on enemmän kuin toimivia palveluita.

Säästöleikkuri on tähän kehno lääke. Voimavarat pitäisi keskittää siihen, miten ikääntyvä väestö pidettäisiin mahdollisimman toimintakykyisenä.

Siihen, miten levittää hyviä toimintamalleja laajemmalle.

Siihen, millaista arvoa vanhuus yhteiskunnalle tuo pelkän kulueränä toimimisen sijaan ja miten merkityksellistä vanhustyö tekijälleen on. Valita sanoja, jotka palvelevat.

Vanha toteama kertoo: jos olet kuopassa, lopeta kaivaminen. Kriisin kaivuutyötä on jo tehty riittämiin.

Kirjoittaja on tamperelainen yrittäjälääkäri ja vastuussa kahdeksasta erinomaisesta palvelutalosta.