Usein on epäselvää, mihin arvostelu edes kohdistuu.

Hyvinvointialueiden tulo on nostanut keskusteluun lääkäreiden aseman terveydenhuollossa. On epäilty lääkärien kykyä johtaa ja väitetty heidän korvamerkitsevän tehtäviä ammattikunnalleen.

Usein on tosin epäselvää, osuuko arvostelu maaliin. Argumentiksi on riittänyt haukkua terveydenhuollon johtamista.

Terveydenhuollossa on epäilemättä huonoa johtamista – ja lääkäreillä siinä osansa.

Ongelma tulee kuitenkin nähdä oikein. Paasikiveä vapaasti muotoillen: tosiasioiden näkeminen on paremman tulevaisuuden alku.

Eniten väärinymmärrystä kerää vaatimus siitä, että kliinistä työtä tekevän lääkärin johtajan tullee olla lääkäri, jolla on valtaa hoidon järjestämiseen. Näin sanoo lakikin.

Selvyyden vuoksi: tämä ei tarkoita hoitotyön johtamista. Lääkärit eivät ole vuosikausiin sitä tehneet. Työ vaatii omat ammattilaisensa.

Lääkärit myös ymmärtävät, että hyvinvointialuejohtajan tärkeimmät ominaisuudet liittyvät yleisjohtamiseen pohjakoulutuksesta riippumatta.

Mutta yhdestä ei voi tinkiä: kliinistä työtä tekevän lääkärin johtajan tulee olla lääkäri. Hänelle kuuluu lääketieteen lisäksi hoidon järjestäminen. Ei ole toista ilman toista.

Hyvinvointialueille rakentuu nyt malleja, jotka jättävän tämän tunnistamatta.

Esimerkiksi Kuopiossa Kysissä rakentuu palveluyksiköiden alle osaamiskeskuksia, joihin kokopäiväiseksi johtajaksi ylilääkäri. Hänen esihenkilökseen käy vallan mainiosti yleisjohtaja. Osa osaamiskeskuksista on kuitenkin niin pieniä, että johtaja joutuu tekemään kliinistä työtä.

Kuka häntä johtaa lääketieteessä?

Oulussa palveluyksikön johtajahakuun on laitettu vaatimukseksi ylempi korkeakoulututkinto. Palkka on niin pieni, että lääkärihakijoita tuskin ilmaantuu – mikä lienee tarkoituskin. Syntyy omituista kerroksellisuutta, jossa palveluyksikön johtajan rinnalla on apulaisylilääkäri lääkärien henkilöesimiehenä.

Johtaminen tuskin paranee. Yhdellekään henkilöstöryhmälle.

Sekava johtamisjärjestelmä konkretisoituu usein lattiatasolla: jokainen tietää, että pahinta on saada ohjeita ristiriitaisia ohjeita useasta suunnasta tai jäädä limboon, jossa ei tiedä mitä pitäisi tehdä.

Sote-uudistuksen tavoitteena on yhtenäinen hoitoketju ensikontaktista erikoissairaanhoitoon. Terveydenhuoltolain mukaan vastaava lääkäri valvoo hoitoketjua ja yksiköiden toimintaa. Työ onnistuu vain, jos kokonaisuus on yhden johdon hallussa. Esimerkiksi psykiatrian pirstominen sosiaalihuoltoon rikkoo tämän.

On selvää, että lääkärin koulutus ei anna etulyöntiasemaa yleisjohtajaksi eikä hoitotyön johtamiseen.

Lääkärin työn johtamiseen se antaa.

Johtamisjärjestelmiään rakentavien hyvinvointialueiden on tarpeen tiedostaa tämä nykyistä paremmin. Lääkärillä tulee olla vastuu hoidon kokonaisuudesta, ei yksin lääketieteestä. Muuten keskustelu harhautuu nykyistäkin pahemmin harharaiteille.