Oppimiskyky ratkaisee – niin yksilön elämässä kuin organisaatioissakin. Samojen virheiden toistaminen ei kannata, mutta onneksi seinään ei aina tarvitse ajaa ennen kuin oppii. Muutoksia ja parannuksia voi tehdä kehittämällä kykyään analysoida saatavilla olevaa tietoa, haastamalla omia ajatusmallejaan ja panostamalla systeemiajatteluun.

Organisaatioissa oppimisen mahdollistaminen edellyttää lisäksi läpinäkyvää tiedonkäsittelyä sekä kulttuuria, jossa tietoa kerätään, jaetaan ja analysoidaan avoimesti ja rohkeasti. Uteliaisuutta ja pelottomuutta on vaalittava.

Tieto ei ole vallan väline, vaan yhteisen oppimisen perusta.

Tietoa voi kuitenkin myös väärinkäyttää. Kun tutkimustuloksista poimitaan vain omaa agendaa tukevat kohdat ja vahvemmat vasta-argumentit sivuutetaan, kyse on kirsikanpoiminnasta. Se ei ainoastaan estä oppimista – se johtaa harhaan ja heikentää päätöksentekoa.

Tilanne pahenee, jos arvovalta estää myöntämästä erehdystä tai harhapäätelmää. Kun päätöksillä on laajat vaikutukset, riskit suuret ja vaihtoehdot peruuttamattomia, oppimista estävät tekijät voivat johtaa vakaviin seurauksiin.

Ilmiö ei ole uusi

Ajatus kirsikanpoiminnasta nousi mieleeni viimeaikaista keskustelua veroalennuksista ja Kela-korvauksista seuratessa. Ilmiö ei ole uusi, mutta ehkä se on nyt vahvemmin esillä – tai ehkä minä itse kiinnitän siihen aiempaa enemmän huomiota.

Olen saattanut pitää hieman naiivina kiinni ajatuksesta, että virkamiehet toimivat riippumattomasti, eivätkä pelkästään edistä vallitsevaa poliittista agendaa. Asiantuntijuuteen ja integriteettiin perustuva julkinen virkamiesetiikka on ollut keskeinen osa järjestelmämme vakautta. Se on ohjannut hallintoa demokraattiseen suuntaan – joskus hitaasti, mutta kestävästi. Asiantuntijuuteen on myös perinteisesti luotettu.

Oikeuskansleri antoi 23.4.2025 päätöksen kanteluun, joka koski Etelä-Karjalan ja Satakunnan hyvinvointialueiden talousnormiston ja järjestämisvastuun välistä ristiriitaa. Päätös, joka perustuu ylimmän laillisuusvalvojan käytettävissä olevaan tietoon, vaikuttaa useammankin lukemisen jälkeen kattavalta ja tarkkanäköiseltä.

Nyt sekä hyvinvointialueiden että ministeriöiden on tärkeää huolehtia siitä, ettei päätöksestä tule uusi kirsikanpoiminnan pelikenttä. Se on kokonaisuus, josta ei voi valita vain mieluisia kohtia.

Ei vapautuskortteja

Päätös ei anna minkäänlaista vapautuskorttia yhdellekään alueelle – sopeuttaminen ja priorisointi on tehtävä palvelulainsäädännön puitteissa.

Toisaalta se korostaa tiedolla johtamisen ja ministeriöiden ohjausvastuun kehittämistä ja selkeyttää joiltakin osin informaatio-ohjausta esimerkiksi taloussuunnitelmien ja lisärahoituksen hakemisen osalta.

Lempikohtani päätöksessä on seuraava, ja se koskee sekä hyvinvointialueita että ministeriöitä:

“Riittävää ei siis ole tässä tilanteessa vain todeta huolia erilaisissa selvityksissä ilman toimenpiteitä eikä näihin lainmukaisiin toimiin voida jättää ryhtymättä pelkästään sillä perusteella, että ne vaikuttavat hankalilta.”

Tämä oikeuskansleri Pöystin toteamus toimii sekä elämänviisautena että vastalääkkeenä kirsikanpoiminnalle.

Kirsikanpoiminta muuttaa kulttuurin helposti patologiseksi ja murentaa luottamusta. Toisin kuin oppimiseen johtava erehtyminen, se on tietoinen ja vääristävä valinta. Inhimillistä sekin on – ja varmasti me kaikki siihen joskus sorrumme. Mutta juuri siksi on tärkeää, että sekä lähipiirissä että yhteiskunnassa luodaan tilaa haastaa tällainen toiminta rakentavasti ja oppimista edistäen.

Vaikka se tuntuisi hankalalta.

Kirjoittaja toimii palvelutehtävässä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtajana.