Kohtaaminen on aitoa virittymistä
Toisen taajuudelle virittäytyminen vaatii tahtoa ja harjoittelua.
Vuosia sitten istuin lääketieteellisen antropologian konferenssin illallisella. Paikalla oli virolainen, ruotsalainen ja suomalainen. Keskustelimme kulttuurisista käsityksistä ja kokemuksista lääkärin vastaanotolla.
Ruotsalainen kollega kertoi ruotsalaisten arvostavan lääkärin kommunikaatiotaitoja jopa enemmän kuin hänen asiaosaamistaan. Hänen kysymykseensä siitä, kumpaa minä suomalaisena arvostan, vastasin priorisoivani sitä toista.
Minulle, kuten arvellakseni monille suomalaisille, on tärkeää ennen kaikkea lääkärin asiaosaaminen. Mitä hyötyä on lääkäristä, jonka teoriaosaaminen ei vakuuta, vaikka olisi kuinka lutuinen persoona? Me suomalaiset olemme insinöörikansaa.
Tähän ruotsalainen totesi vakaalla äänellä ja vakavin silmin: ”Niin, teillä suomalaisillahan ei ole tunteita.”
Olin kuulemastani pöyristynyt ja huudahdin vastalauseen. Mielessäni ajattelin, mikä sivistymätön moukka, toivottavasti minun ei tarvitse pilata koko iltaani seurassasi.
Kollegan näkemys jäi kuitenkin kalvamaan mieltä. Se oli yhtenä sysäyksenä kokonaiselle kirjalle suomalaisten tunnehistoriasta, jota tarkastelin kosketustapojemme kautta. Sittemmin olen analysoinut näkemystä eri teorioiden pohjalta. Hedelmällinen kohtaaminen siis.
Ruotsalaisen toteamus antoi virikettä pohtia myös kohtaamisen olemusta sinänsä. Kohtaamistaitojen hallintaa korostetaan aina vain tärkeämpänä työtaitona. Lääkäritkin ovat kyllästymiseen saakka kuulleet, kuinka tärkeää kohtaamisen taito on potilastyössä. Olkoonkin, että potilaat reaalistuvat pitkälti numeroina ja käyrinä.
Silti Potilasvakuutuskeskuksen ja aluehallintovirastojen käsittelemistä valituksista suurin osa koskee lääkärin vuorovaikutustaitoja. Potilas ei siis koe tulleensa kohdatuksi. Riitatilanteissa sana on sanaa vastaan, ja päätöksissä potilas jää tavallisesti toiseksi.
Asiaan perehdyttyäni olen päätynyt jakamaan kohtaamisen asenteeksi ja käytännön taidoksi. Asenteen tasolla kohtaaminen vaatii tahtoa kurottaa kohti toista. Siihen kuuluu autenttisen toisen kunnioitus ja itsensä asettaminen haavoittuvaksi.
Samalla kohtaaminen on halua ottaa vastuu itsestä ja toisesta, molempien tietämisen ja tietämättömyyden tunnustamista. Se vaatii nöyrtymistä ja samalla seisomista tukevasti omilla jaloilla. Kohtaaminen voi olla myös kuormittavaa, joten omat rajat on tiedostettava.
Kohtaaminen on taitolaji, joka vaatii harjoitusta. Omista tutkimushaastatteluistani olen oppinut, että kohtaaminen vaatii muun maailman sulkemista ulos kohtaamistilanteesta. Mitä intensiivisempi kohtaamisen hetki on, sitä enemmän siitä saa aikatehokkaasti irti.
Aito kohtaaminen vaatii kuitenkin riittävän pitkää läsnäoloa. Fyysinen läheisyys auttaa virittäytymään toisen aaltopituudelle, rekisteröimään pienetkin merkitsevät eleet ja vastaamaan niihin. Koska peilisolut.
Kohtaaminen on konkreettisia ruumiillisia eleitä äänen, kehonasentojen, katseen ja kosketuksen välityksellä. Se on henkisruumiillinen taito, jota täytyy harjoitella ja joka kaipaa myös eettistä osaamista.
Ja tietysti niitä tunnetaitoja. Hedelmällisimmässä kohtaamisessa asiaosaaminen yhdistyy tunneosaamiseen ja eettiseen tiedostamiseen. Taisimme ruotsalaisen kanssa molemmat olla yhtä paljon oikeilla ja väärillä jäljillä. Tasapeli siis.
Kirjoittaja on kulttuuriantropologian yliopistonlehtori Oulun yliopistossa ja tarkkailee vapaa-aikanaan mieluummin eläimiä kuin ihmisiä.
