Koronarajoitusten aikana julkaistuissa kolumneissani esitin huoleni nuorista, jotka siirrettiin hyvin heppoisin perustein etäelämään.

Valitettavasti monet pelkoni ovat osoittautuneet oikeiksi. Peruskoululaisten koulupoissaolot ovat jatkaneet kasvuaan.

Joissakin kouluissa lasten puheet ja käytös muistuttavat raadollisia tosi-tv-lähetyksiä tai tosi-tv:stä maailman mahtavimmaksi mieheksi nousseen henkilön touhuja. Sosiaalisten taitojen oppiminen ei etene, kun välitunnitkin kuluvat somessa. Siellä 40 % tytöistä altistuu seksuaaliselle häirinnälle ja suuri osa pojista misogynialle.

Silti kansanedustajat eivät uskaltaneet rajata älypuhelinten käyttöä koko koulupäivän aikana, vaan jättivät vastuun yksittäisille kouluille.

Tarvittavia verkostoja

Koronarajoitusten jälkeen huomattavaa osaa korkeakouluopiskelijoista ei saada osallistumaan lähiopetukseen, jossa luodaan paitsi henkilökohtaisia ihmissuhteita myös työelämässä tarvittavia verkostoja. Opiskelijoiden sosiaalinen ahdistus on kasvanut ilmiöksi, jonka vuoksi jotkut kollegat kirjoittavat todistuksia vapauttaakseen opiskelijat esiintymistilanteista.

Edes kaikille tarmokkaille nuorille ei löydy töitä. Toisaalta työelämässä etenkin nuorten naisten ahdistus näkyy merkittävänä työkyvyttömyyden syynä. Tilanteen korjaamiseksi on tarjottu terapiatakuuta, joka on kallis ja kömpelö vaihtoehto, kun juurisyihin ei puututa.

Uusliberaali aalto viis veisaa lapsivaikutusten arvioinneista tai kansanterveydestä. Elinkeinoelämän niin vaatiessa alkoholipolitiikasta tulee terveyspolitiikan sijasta bisnestä. Kun alkoholikuljetukset kaiken kansan kotioville alkavat, alkoholistien lapsille jää sijaiskärsijän rooli. Nikotiinin houkuttavuudelle ja koukuttavuudelle nuorten joukossa viitataan kintaalla, kun alan yrittäjillä on sopivat kytkökset päättäjiin.

Milloin ymmärretään, ettei kaikki yrittäminen ole saman arvoista?

Koulutusta ei vieläkään nähdä sijoituksena tulevaisuuteen, vaan siitä löydetään aina nipistettävää. Viimeisimpänä älyvapautena tässä kiireen ja kohkauksen ajassa ylioppilastutkintolautakunta päätti, että heihin kohdistuvat säästöt vyörytetään nuorten niskaan. Jatkossa yhä suurempi osuus ylioppilaskokeista suoritetaan monivalintoina.

Miten monivalintakokeilla voidaan mitata ajattelun kypsyyttä tai tiedon soveltamista käytäntöön?

Millaiseksi lukio muuttuu, kun se valmistaa nuoria monivalintakokeisiin? Miksi emme näe Harvardin yliopiston kaltaista vastarintaa Suomessa?

Ei saa syyllistää

Nyky-yhteiskunnassa ketään ei saa syyllistää. Mutta jos aikuiset välillä pysähtyisivät peilin eteen katsomaan itseään silmiin – tai vielä mieluummin malttaisivat pysähtyä näkemään nuoret ja kuuntelemaan heitä – millaista tulevaisuutta he silloin loisivat?

Vieläkö vahvat nikotiinipussit, alkoholin kotiinkuljetukset, koulutusleikkaukset ja somejättien valta saisivat kannatusta?

Haluaisin kuulla kaikilta kansanedustajilta vastauksen tänä talvena kuulemani viisaan yhdeksäsluokkalaisen kysymykseen: Kun me muutaman vuoden päästä tulemme kysymään teiltä, miksi annoitte nuoruutemme mennä näin, mitä meille vastaatte?

Kirjoittaja on nuorisolääketieteen dosentti, joka toivoo näkevänsä myönteisiä muutoksia lasten ja nuorten terveydessä ja hyvinvoinnissa.