Holtiton hurjastelija ajaa moottoritietä vastaantulevien kaistalla, autoradiossa varoitettiin. ”Yksikö hurjastelija muka”, puuskahti kuljettaja, ”niitähän tulee vastaan sadoittain!”

Vitsin päähenkilön itsevarmuudelle on helppo hymähtää. On turhauttavaa, kun ihmiset eivät havaitse sokeita pisteitään.

Tiedät ehkä tunteen? Olet opiskellut ammattiin vuosikaudet, kenties perehtynyt syvällisesti kapeaan erikoisalaan. Kohdannut tuhansia potilaita. Erehtynyt, oppinut lisää. Keskustellut, opettanut ja päivittänyt tietojasi konferensseissa. Alkanut vähitellen tunnistaa alasi säännönmukaisuudet ja poikkeukset, jotka vahvistavat säännön. Ja kun viimein koet hallitsevasi edes välttävästi sitä monimutkaista vyyhtiä, josta on tullut elämäntyösi, joku kyseenalaistaa tietosi ”tutkittuaan” aihetta muutaman tunnin sosiaalisessa mediassa.

Matemaatikko Bertrand Russellin kuuluisan lausahduksen mukaan koko maailman ongelma on, että hölmöt ja fanaatikot ovat niin varmoja itsestään ja viisaat niin täynnä epäilystä. Ajattelun vinoumia on sittemmin tutkittu tieteen keinoin. Esimerkiksi Kahnemanin, Tverskyn, Dunningin ja Krugerin laajasti popularisoidut löydökset ovat pyrkineet valottamaan ajattelun sudenkuoppia ja ihmisten kyvyttömyyttä tunnistaa osaamisensa rajoja.

Bloggari Tim Urban lähestyy aihetta viihteellisemmin mutta silti varsin tarkkanäköisesti. Esseessään The Thinking Ladder hän erottaa muun muassa ”Tutkijan” ja ”Asianajajan” tavat ajatella. Tutkija on kiinnostunut vain totuudesta. Hän etsii tietoa ennakkoluulottomasti, luo ja testaa hypoteeseja ja korjaa tarvittaessa näkemystään tiedon karttuessa. Useimmat tosielämän tutkijat eivät toki yllä näin tyylipuhtaaseen suoritukseen. Totuus on vaikea laji.

Toisin kuin objektiivinen Tutkija, Asianajaja on valinnut puolensa ennalta. Hänelle totuus on toisarvoista, koska tärkeintä on päämiehen etu. Omia näkemyksiä tukeva tieto voidaankin hyväksyä varauksetta, vaikka kyse olisi yksittäisestä anekdootista tai myöhemmin vääräksi osoittautuvasta arvauksesta. Muunlainen tieto taas on automaattisesti virheellistä ellei suorastaan epärehellisesti peukaloitua ja siten todiste vastapuolen pahantahtoisista aikeista.

Kaikki meistä ovat joskus vahvistusharhan vallassa toimivia Asianajajia. Kyseessä ei ole tietoinen valinta. Useimmat ihmiset kokevat olevansa puolueettomia – ja keskivertoa parempia kuljettajia.

Joskus, parhaimmillamme, voimme olla myös Tutkijoita. Aidosti objektiivinen tiedonhankinta vain on pirullisen vaikeaa: osin siksi, että liskoaivomme vastustavat sitä aktiivisesti. Erityisesti sairauksien kaltaisten huolestuttavien aiheiden käsittelyssä vallan ottavat helposti alkukantaisimmat vaistomme: pelko, ylpeys, pyhä viha ja tarve kuulua samanmielisten heimoon. Nobel-voittajat, professorit ja miljardöörit ovat näille yhtä alttiita kuin muutkin.

Helpointa Tutkijan silmin näkeminen saattaa olla silloin, kun tuntee aihepiirinsä nyanssit ja paradoksit koko kompleksisessa kunniassaan.

Kokemuksen tuoma perspektiivi voi auttaa muistamaan, että asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Tämä ei luonnollisesti tarkoita, että vain oppineilla olisi oikeus mielipiteeseen. Moniäänisyys ja kyseenalaistaminen on tieteen elinehto, eikä asiantuntijuuskaan ole puolueettomuuden tae.

Silti: jos huomaat olevasi yksin useimpia asiantuntijoita vastaan, olet todennäköisesti väärällä kaistalla. Jos olet absoluuttisen varma jostakin, olet saattanut oikaista mutkassa tai parissa. Jos tiedemaailman tapahtumat kääntyvät mielessäsi voitoiksi tai pettymyksiksi, ajatteluasi saattaa ohjata muukin kuin totuuden tavoittelu.

Myös päättäjien on syytä ymmärtää ja kunnioittaa tieteellistä prosessia. Muuten he saattavat päätyä rusikoimaan läpi terveyteen vaikuttavia päätöksiä samalla motivaatiolla kuin moottoritien pätkää kotipitäjäänsä.

Ylpeä tietämättömyys on paha tauti, koska usko omaan paremmuuteen estää viisastumisen. Kukaan ei ole immuuni, ja ainoa lääke on nöyryys. Asiantuntijoilla sitä on joskus liikaakin, mutta nöyryyden puute on selvästi ylimäärää vaarallisempaa.