Evoluutio on rikastanut hermostoomme toimintoja, jotka salamannopeasti reagoivat ympäristön uhkiin ja muuttavat elimistön fysiologiaa kriisitilaan. Kun peto hengitti kintereillä, ne, joilla reaktiot olivat terävimmät, selviytyivät ja jatkoivat sukua. Stressivasteittemme jousi on siis satojen tuhansien vuosien aikana pingottunut yhä valmiimmaksi laukeamaan. Ylivirittyneiden vasteiden rooli immuunisairauksissa on hiljalleen aukeamassa, ja aivot ovat jousiampujan paikalla.

Hermoston osuutta kehon immuunivasteen säätelijänä on uumoiltu, mutta tarkkaa tietoa on ollut vähän. Asya Rolls ryhmineen päätti tutkia asiaa. He räätälöivät hiiren hermosoluja niin, että solu aktivoiduttuaan ilmentäisi fluoresoivaa vihreää valoa pysyvästi. Kun näille hiirille aiheutettiin suoliston tai vatsakalvon tulehdusreaktio, vihreäksi syttyi verrattain tuntematon insulaarinen aivokuori eli aivosaari. Tutkijoiden aktivoidessa näitä hermosoluja myöhemmin suoraan, ne tulehduttivat suolen. Tämä osoitti, että aivosaaren neuroneihin oli muodostunut immunologinen muistijälki. Mekanismi on fysiologisesti järkevä: aktivoituessaan se sytyttäisi nopeasti immuunivasteen tulehduksen aiheuttajaa kohtaan. Yliaktiivinen aivosaari saattoi kuitenkin myös yksinään aiheuttaa suolen taudin. Kun aivosaaren hermosolujen toimintaa estettiin, myös suolisto-oireet lievenivät. Tutkimus julkaistiin vastikään arvostetussa Cell-tiedelehdessä.

Aivosaaren poimuttunut harmaa-aine sijaitsee syvällä otsa-, ohimo- ja päälaenlohkon syleilyssä. Rakenne on suurentunut erityisesti ihmisapinoiden kehityksessä. Se on syvän sijaintinsa vuoksi ollut huonosti tutkijoiden elektrodien saavutettavissa, mutta toiminnallisen aivokuvantamisen kehitys mahdollisti syvältä hehkuvan valon havainnoinnin. Nyt tiedetään, että aivosaaren ansiosta kykenemme tuntemaan empatiaa, ylpeyttä, halua, syyllisyyttä ja antamaan anteeksi. Sen toimipiiriin kuuluu kivun ennakointi ja kokemus. Se mahdollistaa tuoreen ja pilaantuneen ruuan erottamisen. Se määrittää mistä suklaasta pidät.

Aivosaari lajittelee ympäristön ja kehon elinten signaaleista tärkeät ja päästää ne tietoisuuteemme. Se integroi ulkoisen ja sisäisen, ja muodostaa niiden perusteella käsityksemme omasta kehosta, subjektista. Se mahdollistaa tekojen seurausten ymmärtämisen. Aivosaaressa asuu tietoisuus.

Aivosaaren hermosolujen tunnemajakka syttyy myös, kun testihenkilö katsoo rakastamansa henkilön kuvaa, tai äiti lastaan. Ja jos suolisto tulehtuu.

Tutkijat ehdottivat uutta kohdetta, aivosaaren neuronien hillintää, paksusuolen tulehdussairauksien hoitoon. Tätä täsmäterapiaa on kehitettävä varsin herkin sormin: suolen voidessa paremmin hoito saattaisi sivuvaikutuksena myös viedä libidon, musiikin aiheuttaman nautinnon, kyvyn rakastaa, kiinnostuksen syödä tai tehdä työtä. Silti tämä pioneeritutkimus suuntaa skopistin katseen suolesta ylöspäin. Tulehduksellisen suolistosairauden taustalla voi olla aivosaaren yli-innokkuus.

Tutkimus avaa silmiä jälleen sille, että taudit ovat harvoin vain yhden kudoksen paikallisia ongelmia. Optimaalisin hoitokohde voi olla täysin toisaalla, missä varsinainen tauti ilmenee. Kärsivän kohteen korjaus on vain väliaikainen apu, jos ampuja sinkoaa nuoliaan taukoamatta.

Neuroenterologiasta saattaa muodostua äärimmäisen kiinnostava tulevaisuuden lääketieteen erikoistumissuunta.