Kun edesmennyt mummani viittasi johonkuhun, muisti hän aina mainita, oliko kyseessä ylioppilas. Hänen lausumanaan sanassa kaikui sivistyneisyys, yli tavanomaisen oppineisuus. Hän oli kasvanut ajassa, jossa harvalukuiset kantoivat valkoista lakkia ylpeänä kunnes syksy piiskasi sen keltaiseksi.

Mumma ei nähnyt minusta tulevan lääkäriä. Jos olisi, menneen maailman edustus olisi epäilemättä kattanut pöytään parempaa posliinia ja nykymaailma kiusaantunut.

Tänään kuntayhtymän kahvihuoneessa kaikki juovat samoista ikealaisista. Inflaatio puhuttaa, mutta keskustelu kiertyy lohen kilohinnan ympärille. Vähemmän huomiota saa se osa inflaatiosta, mikä kohdistuu meihin itseemme. Ylioppilastutkinto on jo aikaa sitten supistunut lupapaperiksi korkeakouluun. Miten käy lisensiaatin?

Suomen lääkärikunta syntyi 1700-luvun puolivälissä. Vaikka virkavalinnalle oli alusta pitäen kriteerinsä, käytännön tarpeet menivät usein vaatimusten edelle. Turussa muuan Johan Gabriel Bergman sai kontolleen kolmen lääkärin virat toimien sekä sekä piirilääkärinä, kaupunginlääkärinä että lasaretinlääkärinä. Lääkäreitä myös valittiin virkoihin jo ennen valmistumistaan. Savossa joustoa löytyi siinä määrin, että Kuopion piirilääkäriksi asetettiin Johan Friedrich Geisse , joka ei ollut opiskellut lääketiedettä alkuunkaan. Kaiken kaikkiaan 1770-luvulla maassa oli neljä lääkäriä – joista yksi ei siis ollut lääkäri, mutta riittävän pätevä kuitenkin.

Lääkärin leiman vaatimukset

Toki minäkin aloitin terveyskeskuslääkärin urani jo ennen valmistumistani. Vuosien myötä vastuut ovat kasvaneet, mutta entä vastuiden vaatimustaso? Muistan edelleen sen hämmästyksen kun minulta ensimmäisen kerran pyydettiin lääkärinlausuntoa postilaatikon siirtämiseksi. Sitten puhelinoperaattorille liittymän sulkemiseksi. Pitäisi kirjoittaa laitalupa neliraajahalvaantuneelle, haavalappuja reseptille ja hyväksyä lääketilaus. Pritsipaperin vaihtokin kuuluu minulle. Lääkärin leimaa vaaditaan myös sellaisiin asioihin, joista lääkäri ei käytännön tasolla tiedä mitään ja jonka tarpeen lääkärille sanelee joku, joka tietää. Vaippaluvat ovat näistä yksi esimerkki. Teippiä, housua, mitä saisi olla? Yhtään vaippaa en ole potilaalle vaihtanut, mutta tässäkin tapauksessa lisensiaatin koulutus on tarpeen todentamaan, että joku sanoi jonkun tarvitsevan jotakin.

Voisiko osaa näistä tehtävistä siirtää hoitajille? Tuskin – heidän korkeakoulututkintonsa kun on tarpeen pyykin pesussa ja jääkaapin lämpötilan seurannassa.

Korkeakoulututkinnon merkitys

Mikko Aron väitöstutkimuksen “ Koulutusinflaatio. Koulutusekspansio ja koulutuksen arvo Suomessa 1970–2008 ” mukaan 70-luvulla alempi korkeakoulututkinto takasi lähes varman pääsyn ylemmän toimihenkilön asemaan. Nykyisin alemman toimihenkilön asemasta löytää yhä todennäköisemmin ylemmän korkeakoulututkinnon hankkineen. Tutkintojen arvo työmarkkinoilla laskee ja saman aseman saavuttamiseen tarvitaan yhä korkeampi koulutus.

Nykyisellä kentälläni vanhustyössä on jo nähtävissä alueellista trendiä, jossa palveluasumisen tai kotihoidon lääkäriltä edellytetään geriatrin tutkintoa. Työ itsessään on yleislääkärin peruskauraa, luonteeltaan oireita lievittävää, vanhoja hoitoja purkavaa ja elämänlaatua turvaavaa. Yleislääkärin ei siis tarvinne kirjata vaippalupia enää kauaa – kunhan geriatreja on koulutettu tarpeeksi.

Talousmaailmassa maltillisen inflaation sanotaan olevan tavoiteltavaa, kannustaahan rahan arvon lasku kuluttamaan mielummin nyt kuin tulevaisuudessa, mikä antaa potkua talouskasvulle. Samaan tapaan koulutusinflaatio kannustaa kouluttautumaan pidemmälle. Näin potilas saa perustason ongelmiin erikoislääkäritason hoitoa.

Potilas tuskin on tästä pahoillaan. Yhteiskunnalle suunta toki on kallis ja vaatimus koulutusmäärien kasvatuksesta loppumaton.

Kirjoittaja on tamperelainen yrittäjälääkäri.