Kun rahat loppuvat, asenteet yleensä kovenevat. Leikkaustoimet kohdistuvat niihin, joiden oma ääni ei kanna. Nyt pinnalla ovat hallituksen ja hyvinvointialueiden säästösuunnitelmat, joiden uutisoidaan kohdistuvan lapsiin, kehitysvammaisiin, vanhuksiin ja päihderiippuvaisiin henkilöihin, vankeja unohtamatta.

Poliitikot eivät äänestäjien pelossa halua laatia tarkkoja priorisointilistoja siitä, ketkä jätetään hoitamatta. Asia hoituu myös siten, että potilaat jätetään laittoman pitkiin hoitojonoihin. Sen lisäksi piilopriorisointia tekevät järjestelmäuskolliset lääkärit, jotka perusterveydenhuollossa jättävät tekemättä ”turhia” lähetteitä ja erikoissairaanhoidossa epäävät ja palauttavat lähetteitä.

Me lääkärit olemme siis paljon vartijoita, kun päätämme, miten hoitopolut etenevät.

Median palstoilta olemme ennenkin lukeneet, kuinka ikääntyneet ihmiset riutuvat hoitojonoihin. Mutta nyt on alkanut näkyä myös tositarinoita siitä, kuinka nuoret kuolevat oman käden kautta tai huumeiden yliannostuksiin odottaessaan pääsyä päihde- ja psykiatriseen hoitoon.

Säästöjä vimmatusti

Etsimme vimmatusti ratkaisuja säästöpaineissa, eivätkä kaikki tarjotut ratkaisumallit tunnu kovin ihmisläheisiltä tai edes pitkällä tähtäimellä säästöjä synnyttäviltä.

Kotihoidon korvaajaksi kaavaillaan lisääntyvää teknologiaa. Sen irvikuvana on orwellilainen näyttöruutu kammarin nurkassa, jolloin inhimillisyys ja kohtaamiset katoavat kokonaan. Lisäksi ambulanssiralli päivystyksen ja kodin välillä lisääntyy ja kasvattaa omaisten huolta.

Säästöpaineet ovat johtaneet myös siihen, että osa hyvinvointialueista suunnittelee esimerkiksi vammaispalvelujen tarjoamista vain virka-aikana. Ikään kuin hoidon ja tuen tarve tulisi kellonaikojen mukaisesti. Yhtenä ratkaisuna tarjottu ikääntyneiden yhteisöllinen asuminen herättää monessa kansalaisessa pelkoja.

”Yhteisöllisyys” tarkoittaa pahimmillaan sitä, että pakataan toisiaan vertaistukeva muistamattomien kööri yhteen ja käydään sitten aamuisin nostamassa kaatuneet takaisin pystyyn.

Ymmärrämme kyllä

Ymmärrämme kaikki, että uusia keinoja on etsittävä.

Samalla on tarkasteltava, mikä on pitkällä tähtäimellä vaikuttavaa ja kustannustehokasta. Hoitoihin pääsyn ja hoidon jatkuvuuden tulisi järjestyä vaikuttavuusperusteisesti, niin sosiaalipalveluissa kuin terveydenhuollossakin. Jo hyväksi havaittuja malleja pitää laajentaa. Hyvänä esimerkkinä tästä omalääkäri arvioi hoidon tarpeita omahoitajaparinsa kanssa kasvottoman digietähoidontarpeen arvion sijaan.

Esimerkki vaikuttavasta tavasta puuttua nuorten huumekuolemiin on Diakonissalaitoksen juuri käynnistämä nuoria kohtaava toiminta. Sen tavoite on vähentää nuorten päihteiden käyttöä ja käyttäjiin liittyvää stigmaa, sekä rakentaa samalla yhteisöllisyyttä. Aidon yhteisöllisyyden takaa vierellä kulkeva aikuinen. Toiminta perustuu yhteistyöhön eri tahojen välillä ja tukee näin hyvinvointialueen omaa pitkäjänteistä työtä eriarvoisuuden vähentämiseksi. Hyötyjiä ovat sekä organisaatiot että tietenkin nuoret itse.

Eettinen omatunto ja arvot korostuvat erityisesti kiristyvässä tilanteessa, jossa heikoimmilta ja vähiten pystyviltä otetaan. Ihmisarvo, lähimmäisenrakkaus ja vastuullisuus ovat Diakonissalaitoksen ja Rinnekotien arvoja. Ne sopivat arvoiksi myös laajemmin yhteiskunnassa, kun tehdään vaikeita päätöksiä hoidosta, uudistuksista ja säästöistä.

Kirjoittaja on Diakonissalaitoksen ja Rinnekotien lääketieteellinen johtaja