Lääkärikunnan kärsivällisyys on omaa luokkaansa. Missä muussa ammattiryhmässä on yhtä korkeasti koulutettuja erikoisosaajia, joilla on velvollisuus alati kouluttaa itseään, seurata tieteenalansa kehitystä, noudattaa valan ja lain velvoittamana ammattietiikkaa – ja joutua jatkuvasti mukautumaan päättäjien usein kehnosti valmisteltuihin, isoihin lakimuutoksiin?

Useimmat poliitikot tuntevat lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa heikommin todellisuuden, jossa potilaita tutkitaan ja hoidetaan.

Kesällä jysäytti sisäministeriö. Lokakuussa voimaan tulee sen valmistelema ja eduskunnan hyväksymä laki, joka antaa poliisille mahdollisuuden saada sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden henkilöllisyys- ja läsnäolotietoja.

Lääkäreissä lakimuutos on herättänyt laajaa vastustusta. Epäselvää on, miten laki käytännössä toteutetaan ja millaisia sanktioita sen rikkomisesta voi seurata.

Syyskuussa sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti seuraavasta lakiesityksestä, joka virittää tietosuojapommin. Laki velvoittaisi lääkärin antamaan poliisille potilasta koskevat ”välttämättömät tiedot”, jotta voidaan arvioida henkeen ja terveyteen kohdistuvaa uhkaa ja estää uhkaava teko. Esitys ei rajaa tiedonsaannin kohdetta rikoksen tekijään tai uhriin.

Jos nämä kaksi lakimuutosta olisi esitelty yhtä aikaa, julkisuusmyrsky olisi ollut kova.

Tiedon jakamisen, käsittelyn ja vaikuttavuuden näkökulmasta uusi lakiesitys ei ole ongelmaton.

Lääkärin on vaikea arvioida, mikä potilaan terveystiedoissa on poliisin kannalta välttämätöntä ja oleellista tietoa. Entä miten poliisi osaa tulkita ja hyödyntää terveystietoa tutkinnassaan? Lääkärin kirjaamat terveystiedot ja poliisin tutkinnalliset tiedot tehdään lähtökohtaisesti eri tarkoituksiin, eikä niillä automaattisesti ole mitään kausaalista tai asiallista yhteyttä. Mitä välttämätöntä tietoa poliisi juuri lääkäriltä enää tarvitsee, jos se jo epäilee jonkun olevan uhattuna?

Ministeriö ei ole antanut ohjeistusta eikä esimerkkejä.

Herää kysymys siitä, missä kulkee lain raja. On epäselvää, milloin lääkäri sortuu virkavirheeseen. Voiko potilas luottaa tuttuunkaan lääkäriin, jos lääkärillä on velvollisuus kertoa hänen salaisuuksiaan poliisille? On riski, että uusi lakimuutos voisi toimia sen perimmäistä tarkoitusta ja myös perustuslain henkeä vastaan.

Keskustelut lääkärien kanssa etelästä pohjoiseen ovat antaneet perspektiiviä. Jollekin kyse on rajusta puuttumisesta lääkärin ja potilaan luottamukselliseen suhteeseen sekä askeleesta kohti poliisivaltiota. Toinen haluaa luottaa hyvään: virkahenkilöiden moraaliin ja haluun tehdä yhteistyötä.

Maailmalta on valitettavasti esimerkkejä siitä, ettei poliisi aina ole luottamuksen arvoinen, kun valtuudet kasvavat.

Kansallisen turvallisuuden kannalta viranomaisyhteistyö on tärkeää, mutta lääkärin ja potilaan välinen luottamussuhde on kokonaisturvallisuuden peruskivi.