Luovuutta ilmassa
Julkaisimme tammikuun puolivälissä kaksi mielenkiintoista verkkouutista.
Neljä erikoislääkäriä kertoi toisessa perustavansa Turkuun lääkärikeskuksen (1). Ensimmäiset potilaat olivat tulossa parin päivän päästä. Ihotalo-niminen keskus keskittyisi ihosairauksiin ja ihonhoitoon.
Toisessa uutisessa sieviläinen yleislääkäri Jani Nivala oli päättänyt perustaa yhden miehen terveysaseman (2).
Mikä näissä artikkeleissa pisti silmään?
Molemmat nousivat nopeasti luetuimpien joukkoon. Sinne päätyi myös joulukuun alun artikkelimme Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ensimmäisestä yrittäjä-omalääkäristä (3).
Yrittäjyys näyttää kiinnostavan lääkäreitä. Hyvinvointialueiden sekasorrossa ja suurten asemien puristaessa ammatinharjoittajia tämä on ymmärrettävää: entä jos lähtisin omilleni?
Ilmassa on mukavan uusia ja luovia ajatuksia. Esimerkkinä on 30–40-vuotiaille naisille suunnattu kolmen lääkärin digiklinikka Viven, joka räväytti viime viikolla ostamalla Helsingin Sanomista etukannen.
Lääkäripalveluyritykset LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen puhuu pienten klinikkojen renessanssista (4). LPY:lle on hänen mukaansa tullut muutaman vuoden ajan enenevästi yhteydenottoja, joissa lääkärit kysyvät, kannattaisiko perustaa yritys.
Kuunnellaan askelen ottaneita.
Sievin Nivala kertoi olleensa aina yrittäjähenkinen ja haluavansa päättää itse, miten asiat tekee.
– Ehdotin hyvinvointialueelle, voisimmeko kokeilla yhdessä omalääkärimallia. Se tuntui kuitenkin olevan vaikeaa. Päätin kokeilla itse, hän kertoi.
Suunnitelmissa on nyt kuukausilaskutukseen perustuva yksityinen omalääkärimalli.
Länsi-Uudenmaan Lari Lehtovirta halusi työhönsä autonomiaa. Hän kertoi voivansa nyt vaikuttaa siihen, miten työpäivänsä rakentaa, minkä pituisia vastaanottoja antaa ja mihin aikaan lähtee kotiin.
Ihotalolaiset kertoivat rakentavansa ihotautilääkäreille matalan byrokratian työpaikkaa, jossa voi ajaa tärkeiksi kokemiaan asioita. Suurissa taloissa pieni erikoisala hukkuu heidän mukaansa muiden joukkoon.
Yksityislääkärinä työskentelyyn saatiin samalla yhteisöllisyyttä.
Kauniita ajatuksia, joille normityöllä on harvoin tarjottavaa.
Yrittäjyydessä on riskinsä, ja vasta ajan mittaan tiedämme, mitä todellisuus toiveisiin vastaa. Jäämme Lääkärilehdessä seuraamaan Ihotalon, Sievin sekä Länsi-Uudenmaan vaiheita ja toivomme menestystä.
Mitä enemmän työlle yksityisellä sektorilla on vaihtoehtoja, sitä parempi ammattikunnalle.
- 1
- Teppo A. Neljä erikoislääkäriä perusti oman sairaalan Turkuun: ”Halusimme rakentaa matalan byrokratian työpaikan”. Suom Lääkäril 2025;80:e43069. www.laakarilehti.fi/e43069
- 2
- Toikkanen U. Jani Nivala perusti oman lääkäriaseman Pohjois-Pohjanmaalle. Suom Lääkäril 2025;80:e43110. www.laakarilehti.fi/e43110
- 3
- Seppänen A. Ensimmäinen yrittäjä-omalääkäri on intoa täynnä. Suom Lääkäril 2024;79:e42679. www.laakarilehti.fi/e42679
- 4
- Teppo A. LPY: Pienten klinikoiden renessanssi on tulossa. Suom Lääkäril 2025;80:e43135. www.laakarilehti.fi/e43135




