Kun palasin joululoman töistä takaisin opintojen pariin, huomasin ilokseni, että pystyin nyt myös opiskelijana hoitamaan kirjautumiset toimikortilla. Iloitsin asiasta puolisolleni, mutta it-alan ammattilaisena hän ei jaksanut vaikuttua. Rakensihan hän sentään samaan aikaan sovellusta, joka muuttaa puheen viittomakieliseksi animaatioksi.

Kun avaan sairaalan tai terveyskeskuksen tietojärjestelmän, tunnen siirtyväni virtuaalitodellisuuteen tai aikamatkasimulaattoriin. Niin vanhoja ja jo alun perin kömpelöitä tietojärjestelmiä käytössä on. Kun tekoäly tulee – ja sehän tulee – edessä on terveydenhuollon mullistus.

Laitetaan hetkeksi vaaleanpunaiset lasit päähän:

Tulevaisuus ei tule olemaan tekoälyn kylmä analyysi potilaan tilasta. Tietotekniikka, hoito, potilas, terveydenhuollon ammattilainen tulevat olemaan saumaton kokonaisuus, jossa parhaassa ja todennäköisimmässä tulevaisuudessa tietokoneen ja tekoälyn olemassaoloa ei potilaan ja lääkärin yhteistyössä edes huomaa. Tekoälyn ei ole tarkoitus hoitaa potilasta, vaan auttaa lääkäriä työssään potilaan laadukkaan ja oikea-aikaisen hoidon saavuttamiseksi.

Ensimmäiset puhelimen kaltaiset tekoälyassistentit ovat tulleet markkinoille, autot pystyvät pian ajamaan itse itseään, ja virtuaalitodellisuus on jokaisen saavutettavissa yhä helpommin. Terveydenhuollon tietojärjestelmät ovat käytettävyydeltään parhaimmillaankin välttäviä, pahimmillaan täysin ala-arvoisia.

Miksi toimikortilla kirjautuminen innostaisi, kun voi tehdä motion capturea eli liikkeenkaappausta omalla puhelimellaan, ja muuttaa sen välittömästi animaatiohahmon liikkeeksi ruudulla?

Ei tarvita suuria edistysaskelia

Muutokseen ei enää tarvita jättiläismäisiä teknologisia harppauksia, mutta vaikeinta tuntuu olevan toimintatapojen muuttaminen.

Lääketieteen digitalisaatio on ollut hitaampaa, kankeampaa ja kalliimpaa kuin monella muulla alalla. Emmehän saa edes kyselylomakkeita sähköistettynä laskemaan pisteitä yhteen ilman lääkinnällisen laitteen hyväksyntää – koodinpätkästä, jonka jokainen ohjelmoinnin peruskurssin käynyt osaisi kirjoittaa viidessä minuutissa.

Lääketieteen tietojärjestelmistä puhuttaessa taustalla vaanii aina Apotti. Tuo surullisenkuuluisa potilastietojärjestelmä, joka ei onnistunutkaan lunastamaan suuria lupauksiaan.

Itse en ole päässyt Apottia vielä käyttämään, mutta tuttavapiirissä siihen liittyy ristiriitaisia tunteita. Joku pakenee uuteen työpaikkaan sen vuoksi, toinen sanoo, että klikkailua on paljon mutta muuten toimii, kolmas kehuu, miten kätevästi on voinut koodata omia oletuspolkujaan.

Apottia kehuvia tuntuu kuitenkin yhdistävän yksi tekijä; tausta it-alalla tai ainakin kiinnostus sitä kohtaan. Ai niin, ja tietenkin ikä.

Liisana Ihmemaassa

Terveydenhuollon toiminnan keskiössä on potilaan turvallinen hoitaminen. Tämä taas tuottaa tiettyä välttämätöntä jähmeyttä uusien loistavien ajatusten käyttöönottoon.

Tässä tulee tietojärjestelmien kauneus. Lähes aina paras terveydenhuollon toimintamalli on sellainen, jonka ympärille voidaan rakentaa tietojärjestelmä sitä tukemaan. Tämä on kuitenkin mahdotonta maailmassa, jossa jossakin kohtaa hoitopolkua laki, perinne tai muutosvastarinta pakottaa käyttämään kuulakärkikynää.

Liisana Ihmemaassa seikkailen todellisuudessa, jossa logiikan ja kehittämishalun sijaan Hassun Hatuntekijän pöydässä riehuvat Istekit, Tieto-Eskot, toisiolait ja muut Outolan kömpelöt ankeuttajat. Loppukäyttäjän tehtäväksi jää sopeutua jälleen uuteen järjestelmään, jonka opettelu haukkaa palan työajasta, jossa ylimääräistä ei ole ollut hetkeen.

Tönäistään mammutit nurin, ja lakataan asettamasta uuden tietojärjestelmän päävaatimukseksi mahdollisimman samanlaista toimintaa kuin eilen, toissa päivänä ja vuonna 1984.

Mammutit ovat jo museoissa, joihin valitettavan moni meidänkin tietojärjestelmistämme sopisi.

Kirjoittaja on viidennen vuoden kandi, Medisiinariliiton erikoissihteeri ja tietojenkäsittelytieteen ylioppilas, jonka lapsenomainen innostus lääketieteeseen ei ole vieläkään himmennyt.