Pertti Saloheimo

Ammattikunta, jolla on erityisiä taitoja, erityinen valtuutus ammattinsa liittyvien tehtävien hoitamiseen ja oma ammatillinen ja eettinen koodistonsa, on professio. Lääkärikunta on tyypillinen professio, ja professioon kuuluu jäsenten kollegiaalisuus (1).

Kollegiaalisuus tarkoittaa ammattitoverin kunnioittamista ja auttamista mutta myös puuttumista asiaan, jos ammattitoveri syyllistyy virheelliseen menettelyyn (2).

Varhaisimmat kollegiaalisuuteen liittyvät ohjeet ovat Hippokrateen valassa: ”Tulen pitämään vanhempieni arvoisena sitä, joka on opettanut minulle tämän taidon…” (1). Suomalainen lääkärinvala muotoilee asian näin: ”Suhtaudun kollegoihini kunnioittavasti ja annan heille apuani, kun he potilaita hoitaessaan sitä pyytävät” (3).

”Kollegiaalisuus koskee kaikkia lääkäreitä ja on eräs lääkäriprofession autonomian peruspilareista” , todetaan Lääkärin etiikka -kirjassa (4).

Kollegiaalisuuden periaatteet eivät ole kehittyneet sattumalta. Eettisillä ohjeillaan, käyttäytymissäännöillään ja ohjeillaan potilaiden kohtelemisesta lääkärit pyrkivät erottautumaan muista sairauksien hoitoa tarjoavista, kuten papeista antiikin aikana ja puoskareista aina 1800-luvulle saakka. Vasta 1800-luvun lopulla lääkäreillä alkoi olla sellaisia tietoja ja taitoja, jotka todella auttoivat potilasta (1).

Nykyäänkin kollegiaalisuus sekä turvaa lääkärikunnan sisäistä hyvinvointia että tukee profession asemaa yhteiskunnassa.

Kollegiaalisuus kestää niin kauan kuin ideaalit, joihin se perustuu, ovat yhteisesti jaettuja (5).

Lääkärimäärän kasvaessa ja aikojen muuttuessa asenteissa syntyy vääjäämättä hajontaa. Haasteena on kollegiaalisen ympäristön suojeleminen muuttuvassa maailmassa torjumatta uutta ajattelua (5).

Ajankohtainen esimerkki kollegiaalisuutta haastavasta ilmiöstä ovat vuokralääkärit ja vuokralääkäriyritysten lääkäreille tarjoamat kohtuuttomat palkkiot.

Vuokralääkärijärjestelmä mahdollistaa edes osa-aikaisen lääkäritarjonnan syrjäisille alueille tai pulasta kärsiville erikoisaloille mutta pahimmillaan myös härskin rahastuksen. Kyse on järjestelmätason ongelmasta enemmän kuin yksittäisten lääkärien valinnoista.

Toisaalta Lääkäriliiton puheenjohtajan Niina Koivuviidan mukaan asiaan liittyvät myös lääkärien autonomia ja sen vastapaino, profession vastuunkanto yhteiskunnallisista asioista, joihin toimiva julkinen terveydenhuolto kuuluu (6).

Mitä olisi tulevaisuuden kollegiaalisuus, ja keitä se koskee?

Kolme terveystieteiden edustajaa ehdotti Lääkärilehdessä, että tulisi luoda yhteinen, kaikkia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia koskeva kollegiaalisuusohje, koska moniammatillisessa yhteistyössä tarvitaan myös ammattiryhmien välistä kollegiaalisuutta (7).

Myös Maailman lääkäriliiton eettiset ohjeet ottavat mukaan muut ammattilaiset: ”Lääkärin tulee suhtautua muihin lääkäreihin, terveysammattilaisiin ja muuhun henkilökuntaan kunnioittavalla ja yhteistyötä tukevalla tavalla ilman ennakkoluuloja, häirintää tai syrjivää kohtelua” (8).

Kun joku sanoo minulle, ”olen kollega”, tunnistan hänet lääkäriksi. Mutta muistakaamme, että kaikki muutkin terveydenhuollossa työskentelevät ovat samassa veneessä, potilaiden parhaaksi.

Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeet: https://www.laakariliitto.fi/laakarin-tietopankki/kuinka-toimin-laakarina/kollegiaalisuusohje/