Ollako vai eikö olla hyvinvointialuejohtaja – siinä pulma.

Onko jalompaa kestää aluehallituksen kivittävät nuolet

vai tarttua taskulaskimeen alijäämän merta vastaan?

Erota – ehkä perua.

Luin Hamletia kotisohvalla, söin popcornia ja seurasin Keski-Suomen sote-valtakunnan tapahtumia. Kulttuuri-illan keskeytti puhelimeen ilmestynyt uutinen: hyvinvointialuejohtajan virka avautuu jälleen. Ensimmäinen johtaja menetti aluehallituksen luottamuksen. Seuraaja valittiin yksimielisesti, lähti koeajalla viidessä kuukaudessa ja yritti sitten perua lähtönsä. Yksimielinen valinta on vastuunjaon huippusuoritus: kun kaikki ovat samaa mieltä, kukaan ei ole jälkeenpäin eri mieltä.

Tavallinen ihminen olisi nähnyt varoitusmerkin. Minä näin itseni hyvinvointialuejohtajana. Avasin hakuilmoituksen. Etsittiin vahvaa muutosjohtajaa ja pehmeää ihmisten johtajaa. Itsenäistä toimijaa, joka noudattaa poliittista ohjausta. Ammattilaisten luottamaa sote-osaajaa ja ulkopuolista uudistajaa. Talouden tasapainottajaa, joka ei sulje palveluja, vähennä henkilöstöä eikä suututa ketään. Hakuilmoitus ei kuvannut ihmistä vaan jonkinlaista hallinnollista taruolentoa.

Hakuilmoitus toimii samalla käänteisenä soveltuvuustestinä. Jos hakija ymmärtää, ettei kukaan voi täyttää vaatimuksia, hän ei hae. Jos hän uskoo täyttävänsä ne kaikki, häntä ei pitäisi valita.

Näinhän se juuri meni. Edellisen kierroksen kärkihakija vetäytyi, eikä yksikään talon johtavista viranhaltijoista hakenut. He tunsivat oman organisaationsa ylimmän johdon. Valitsijat tulkitsivat tämän hakijapulaksi. Aika monta hyvinvointialuejohtajaa on saanut lähteä alle kolmessa vuodessa. Jokainen tapaus selitellään omalla tavallaan. Kukaan ei kehtaa kysyä, onko yhteinen nimittäjä järjestelmässä, jossa vaaleilla valitut harrastajajohtajat valitsevat Suomen vaikeimpien asiantuntijaorganisaatioiden ammattijohdon?

Poliittista virkanimitystä paheksutaan, koska jäsenkirja voi ohittaa pätevyyden. Hyvinvointialueella jäsenkirja onkin valitsijalla. Tätä pidetään epäpoliittisena virkanimityksenä. Aluedemokratian hienous on siinä, että valtio määrää tehtävät, antaa rahat ja säätää oikeudet, mutta aluepoliitikot saavat valita ja erottaa johtajan. Kansalaisen vaikutusmahdollisuus toteutuu täydellisesti: hän saa neljän vuoden välein valita, ketkä amatöörit tekevät seuraavan ammattijohtajan valinnan.

Apuna on tietenkin rekrytointikonsultti. Soveltuvuusarviointi mittaa ehdokkaan sopivuutta tehtävään, ei tehtävän sopivuutta kenellekään. HVA-johtajarekrytoinneista on tullut poliittisia kauneuskilpailuja. Kaikki lupaavat tasapainottaa talouden henkilöstöä kuunnellen, asiakaslähtöisesti ja vaikuttavuutta vahvistaen. Kruunun saa se, joka sanoo tämän vakuuttavimmin. Todellisuus teki oman soveltuvuusarvionsa viidessä kuukaudessa.

Konsultin sopimukseen kuului takuu: jos suositeltu ehdokas ei täytä odotuksia, uusi haku tehdään ilman lisälaskua. Henkilöstölle, potilaille ja veronmaksajille ei luvattu hyvitystä menetetystä ajasta. Vastuu on hyvinvointialueella kuin Hamletin isän haamu – lähes kaikki näkevät sen, mutta se ei puhuttele juuri ketään.

Suljin hakuilmoituksen. Olen vuosia halunnut hyvinvointialuejohtajaksi, mutta en enää tiennyt, onko kyseessä johtamistehtävä vai poliitikkojen järjestämä johtajaleikki. Ehkä oikea kysymys ei kuulukaan, kuka kelpaa hyvinvointialueen johtajaksi – vaan kuka kelpaa valitsemaan hänet. Tätä kannattaisi eduskuntavaalien yhteydessä pohtia.

Tunnelma oli muuttunut vakavaksi. Vaihdoin popcornin viskiin. Loppu on hiljaisuutta, kuten Hamlet sanoi.