On yksi asiakasryhmä, joka laittaa ainakin minut lääkärinä myllerryksen, epätoivon ja ymmärtämättömyyden tilaan.

Yleensä kohtaamieni asiakkaiden/potilaiden ahdinkoon ja pahaan oloon on helppo samaistua. Kivut, pelot, surut, unihäiriöt ja alakulot, ne ovat meille kaikille tuttuja omasta elämästä. Vaikka emme olisi niihin lääketieteellistä apua hakeneet, olemme varmasti kaikki niitä ainakin kokeneet.

On kuitenkin yksi asiakasryhmä, joka laittaa ainakin minut lääkärinä myllerryksen, epätoivon ja ymmärtämättömyyden tilaan. He ovat niitä, jotka pelkäävät kaikkea ja linnoittautuvat kotiinsa. Diagnoosina heillä on usein sosiaalisten tilanteiden ja/tai julkisten paikkojen pelko, mutta sen lisäksi he pelkäävät kaikkea uutta ja normaalirutiinista poikkeavaa.

He eivät voi liikkua julkisilla ja kauppaan he menevät usein puolison tai kaverin kanssa, jos menevät ollenkaan. Hoitoyritykset mt-palveluissa kompastuvat usein ”motivaation puutteeseen” mutta tosiasiassa he eivät uskalla mennä odotusaulaan, jossa on muita ihmisiä. Akuuttipäivystykseen hakeutuminen on sekin raastavaa, joten somaattiset sairaudet jäävät helposti hoitamatta.

Vaikka kuvaan ääriesimerkkiä, heitäkin on ja heitä on enenevästi. KELA:n tuoreen raportin mukaan ahdistuneisuushäiriöiden perusteella maksettujen SV-päivien määrä henkeä kohden on kasvanut sukupuoli- ja ikäryhmästä riippuen jopa 70–90 prosenttia vuosien 2016 ja 2020 välillä!

Näkyy työssäni

Omassa työssäni tämä näkyy esimerkiksi niin, että ammatillinen kuntoutus saattaa päättyä ensimmäiseen päivään. Takana on usein kesken jääneitä koulutuksia, jotka nekin ovat voineet päättyä muutamaan päivään. Työhistoriaa ei ole juuri kertynyt. Tällaista eristäytymistä on saattanut jatkua todella kauan, jopa 20–30 vuotta. Ei ole harvinaista, että tällainen henkilö tulee (tai yrittää tulla) kuntoutukseen ensimmäisen kerran yli nelikymppisenä eikä takana ole mitään varteenotettavia hoitoyrityksiä.

Omaa Käypä hoito -suositusta tälle ryhmälle ei ole, mutta ahdistuneisuuden osalta suosituksessa todetaan, että heitä ”voidaan tehokkaasti hoitaa psykososiaalisilla hoitomuodoilla, lääkehoidolla tai niitä yhdistämällä”. Varmasti näin on, jos ja kun hoito saataisiin käyntiin.

Oleellista hoidossa olisivat altistamisharjoitteet, mutta äärimmäisen harva tapaamistani sosiaalista fobiaa kärsivistä on saanut asianmukaista altistushoitoa, ja merkittävä osa väittää kuulevansa siitä ensimmäisen kerran, kun sen mainitsen.

Ymmärtääkseni jotakin tästä ilmiöstä, luin Liisa Keltinkangas-Järvisen Ujot ja Introvertit -kirjan . Sinä ei käsitellä pitkälle edennyttä sosiaalista eristäytymisestä tai sosiaalista fobiaa mutta jo kirjan ensimmäinen kappale ”pelkäävästä ujoudesta” kertoo, miten herkästi ujo ja introvertti voi tulkita ympäröivää maailmaa kielteisesti ja alkaa välttää kaikkia sosiaalisia tilanteita.

Kirjassa esitelty Eysenckin ektroversioteoria on vanha ja klassinen mutta selkeydessään helppo nostaa esille. Sen pohjana on kaksi ydinulottuvuutta, ekstroversio ja neuroottisuus (emotionaalinen tasapaino). Ekstroversio ja neuroottisuus ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, joille jakaudumme gaussin käyrän mukaisesti.

Introvertti ei ole ujo, mutta sisäisen tasapainon saamiseksi viihtyy hiljaisuudessa ja omassa rauhassa. Niinpä introvertti näyttää ulkopuolisista usein ujolta. Neuroottinen ihminen puolestaan ahdistuu hyvin pienestä ja reagoi arjen stresseihin voimakkaammin ja on myös herkkä havaitsemaan uhkia sosiaalisissa tilanteissa. Niinpä alhainen extroversio (eli introversio) ja korkea neuroottisuus kuulostavat maalaisjärjelläkin loogisilta ujouden selittäjiltä.

Moni eteeni tullut sosiaalisten tilanteiden jännittäjä kokee olleensa aina jotenkin ujo, arka tai introvertti. Moni nostaa esille koulukiusaamisen, joka sekin kohdistuu helpommin syrjemmälle vetäytyviin ja hiljaisiin eli nykymaailman normista poikkeaviin. Silti osa kertoo olleensa aiemmin seurallinen ja jopa rohkea. Ujous voi siis olla mukana kulkevaa, mutta myös opittua ja elämäntapahtumien esille nostamaa. Ja onhan sosiaalinen fobia tietenkin myös psykiatrinen häiriö, johon sairastutaan.

Vaikka ujous ei ole sairaus ja introverttiys ei ole sama asia kuin sosiaalinen fobia, käänteinen yhteys sosiaalisen fobian ja extroversion välille on saatu ainakin ensimmäisessä koko genomia käsittelevässä periytyvyystutkimuksessa . Vastaavaa viitettä sukulaissuhteesta on saatu kaksostutkimuksissa. Tulokset eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä ja ristiriidattomia. Ja kuten jo totesin, osa kotiinsa eristäytyneistä kertoo olleensa aiemmin seurallisia ja sosiaalisia.

Syyt taustalla

Mikä tahansa onkin vaikean, ”pelkäävän” ujouden ja sosiaalisen fobian taustalla, tärkeää olisi varhainen puuttuminen. Kyselylomakkeita tähän olisi olemassa, mutta en tiedä käytetäänkö niitä rutiinisti terveydenhuollossa, kouluissa ja muissa oppilaitoksissa. Tosin käytettävän seulan pitäisi olla lyhyt ja ytimekäs. Käypä hoidon kautta löytyvässä Liebowitzen kyselyssä on 20 kohtaa, mikä on aivan liikaa.

Jo kahdella kysymyksellä pääsee hieman pidemmälle edenneen eristäytymisen jäljille: Onko kaupassa käynti sinulle helppoa ja pystytkö liikkumaan julkisilla? Kun malttaa tiedustella lisäksi koulutus- ja palkkatyöhistorian, kokonaiskuva alkaa hahmottua.

Kannattaa muistaa, että ujokin voi olla sosiaalinen ja omata hyvät sosiaaliset taidot. Elämän erilaiset vastoinkäymiset, irtisanomiset ja koronapandemia ovat voineet sysätä kotiin jumittumisen tielle. Prosessi on ilmeisen salakavala, eikä siihen ole välttämättä osattu hakea apua.

Läheisten ja ystävien merkitys hoitoon ohjaamisessa korostuu. Haasteena on se, että omassa pienessä ”kuplassa” toimintakyky voi näyttäytyä pitkään kohtuullisen hyvänä, ja alkoholin siivittämänä sosiaalista elämää saattaa vielä olla. Läheisten kanssa oleminen voi sekin sujua: ujohan tuo tytär on mutta näinhän on aina ollut. Eristäytyminen edettyä pidemmälle kavereita tai ystäviä ei ole lopulta yhden yhtä.

Jotakin uudenlaista ja positiivista ”markkinointikampanjaa” ujot, introvertit ja sosiaalisesta elämästä syrjään jäävät tarvitsisivat. Ja jotakin sellaista Keltinkangas-Järvinen kirjallaan sanoittaa. Ujous ei ole hänen mukaansa poikkeavuus eikä introversio heikkous, ja esimerkiksi työelämässä ujo ja introvertti voi olla työteholtaan aikaansaavempi kuin työkavereidensa kanssa juttelemisesta nauttiva ekstrovertti. Työskentelyolosuhteiden tulee olla asianmukaiset ja ammatinvalinnan persoonalle sopiva. Esimerkiksi maisemakonttorit ovat introvertille kauhistus.

Vaikka kuntoutuslääkäri olenkin, en edes viitsi ehdottaa sosiaalista fobiaa potevien ryhmäkuntoutusta, koska kynnys sellaiseen lähtemiseen on aivan liian korkea eikä kuntoutusyksikön ryhmätiloissa möllöttäminen välttämättä vie tilannetta eteenpäin. Alle 30-vuotiaille tarkoitettu Nuotti-valmennus on usein erinomainen alku kohti kuntoutumista ja opintoja tai työelämää. Ehkäpä tarvitsisimme myös uuden, etäkeinoin alkavan ja altistumisharjoituksia aidossa sosiaalisessa ympäristössä sisältävän kuntoutusmuodon, jota olisi terästetty pelillisyydellä.

Kirjoittaja on kuntoutuslääkäri, joka on ollut kehittämässä lukuisia ammatillisen kuntoutuksen palveluja ja joka on kiinnostunut oirekuvien historiasta.